Miten ohjaisit itseäsi elämäsi alussa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dominic
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Maaston mukaan intuitiolla on menty, ja aika usein metsään. Jälkeenpäin on helppo jossitella että olisi pitänyt valita toisin mutta se on elämää. Vaikea sanoa mitä erityisiä ohjeita antaisin, niitä on niin paljon. Vanhana ihminen katuu enämpi tekemättömiä asioita kuin tekojaan.

Eräs työkaveri sanoi noudattavansa isänsä ohjetta "kyllä pientä kehua sopii, vaan hyppää aina isomman rekeen". Kaveri oli aina vahvemman puolella eikä potkinut ikinä tutkainta vastaa ja hyvin tuntui tyypillä menevän.
 
Eräs työkaveri sanoi noudattavansa isänsä ohjetta "kyllä pientä kehua sopii, vaan hyppää aina isomman rekeen". Kaveri oli aina vahvemman puolella eikä potkinut ikinä tutkainta vastaa ja hyvin tuntui tyypillä menevän.

Kuulostaa just sellaselta tyypiltä, että en osaa arvostaa sitten lainkaan.
 
Käyttäisin tukipohjallisia. Eipä olisi kait sitten enää lättäjalat. Muutapa tässä ei oikein katumista.
 
Kehottaisin opiskelemaan jo peruskoulussa kunnolla, että menisin lukioon ja pääsisin sieltä kunnolliseen kouluun. Ei tarvitsisi nyt raataa paskaduunia paskapalkalla ja miettiä, että mihinkä kouluun sitä lähtisi ammattikoulupohjalta hakemaan.

Ja mikä tärkeintä: Sanoisin että se tyttö joka yläasteen äikän tunnilla käyttäytyi omituisesti, koitti flirrailla kanssasi. Siihen voisi vastata jotain viisaampaa kuin "mikä sinuu vaivaa", jos olisi ns. toinen tilaisuus.
 
Ylös