Mitsubishi vetäytyy!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Valde
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
pmv sanoi:
Jotain on laskettu pieleen, jos rallitallin ei kannata ajaa ralleja. Meinaan, että autonvalmistajat ovat kaiketi mukana toiminnassa siksi että saavat rallien kautta näkyvyyttä, eli siis julkisuutta/mainostilaa jonka pitäisi kasvattaa autojen myyntiä. Sama tietty pätee muillekkin sponsoreille.
Jarnaanpa tästä nyt vähän. Jossain vaiheessahan se raja tulee väkisinkin vastaan, että yhden kilpailun aiheuttamat kulut ovat suuremmat kuin siitä saatava hyöty noin markkinointimielessä. Käsittääkseni tiimit ovat olleet kohtuullisen yksimielisiä sen suhteen, että kilpailujen määrän kasvu oli huono asia.
 
No eihän se kilpailujen määrän kasvattaminen loputtomiin ole tietysti järkevää. FIA on pyrkinyt siihen, että kilpailujen mukana tuomat rasitteet pienenisivät, eli paikkakunnalla ei tarvisi olla viikkotolkulla, vaan muutama päivä riittäisi. Rallikausi on perinteisesti ollut hyvin pitkä, ei yksi kisa silloin tällöin riitä pitämään mielenkiintoa yllä, välillä kun voi tulla viikkojen, jopa kuukauden tauko.
 
Aika huvittavaa, että eräiden mukaan Mitsun vetäytyminen on ranskalaistallien vika! Eiköhän se vika ole ihan Mitsun päässä. Tässä Mitsun vetäytymisessä ei ollut kyllä enää kyse rallin kustannuksista. Niitähän on sääntömuutoksilla ihan kivasti leikattu ja Mitsu niille aikaisemmin vihreää valoa näytti. Vetäytyminen johtuu siitä, että emoyhtiö Mitsu ei ole tehnyt tarpeeksi hyvää tulosta, joten jostain on pakko karsia. Rallia ei katsota satsauksen arvoiseksi.
 
Olen itsekin sillä kannalla, että kyllä ralleja pitää olla 15 vähintään. Mielestäni nykyienn määrä on ihan hyvä, eikä se nyt minua haittaisi vaikka rallista saisi nauttia useamminkin.

Joskus VM:ssä Mahonen totesi, että tallen kustannuksista menee itse rallien kiertämisene vain muutama prosentti. Tässä valossa en näkisi järkevänä, että kustannussäästöjä alettaisiin tekemään juuri rallien määrän supistamisella.
-----------------

Ralli.netissä nimimerkki Gadfly (Roviksen sisäpiiriläinen) arveli, että Harri ajaisi tänä vuonna. Kiinnostusta on kuulemma ilmennyt joiltain tahoilta.
 
Ylös