Ennustaisin, että seitsemän!*
*) Disclaimer:
On otettava huomioon, että edellä olevaan tietoon sisältyvät, muut kuin jo toteutuneita seikkoja koskevat lausumat ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi arviot tulevaisuudesta ja muut lausumat, joissa esiintyy esimerkiksi sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "arvioida", "tavoite", "on tarkoitettu", "suunniteltu", "aikoa" tai muu vastaava ilmaisu. Tällaiset lausumat perustuvat Pöhkön parhaaseen arvioon ja uskoon sen horjuvan tiedon valossa, joka Puolipöljällä on tulevaisuutta koskevan lausuman antamisen hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy aina riskejä ja epävarmuuksia, toteutumat voivat poiketa huomattavasti niistä käsityksistä, joita tällä hetkellä forumistien toijk-pilaamisaktiivisuuden tulevaisuudelta odotan.
Tekijöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi:
1) forumaktiivisuuden merkittävä heikkeneminen ja siihen liittyvä kirjaintuotannon kriisi sekä näiden vaikutukset forumiin, forumin olemassaoloon tai olemassaolon oikeutukseen; 2) forumin kilpailukyvyn muutokset forum markkinoilla, 3) kirjoittajien poikkeavan tai yllättävän menestyksekäs tojkin aiheen hallitseminen; 4) yleinen kilpailutilanne kirjoittajamarkkinoilla 5) Moderaattoreiden terveydentilassa tapahtuvat merkittävät muutokset, jotka estävät jatkuvan tai vakaan tuubavirran muodostamisen 6) forumin kyky suojata ja edelleenkehittää monitahoisia paskanjauhanta-alueitaan ja markkinoida niitä eteenpäin mielipuolille kirjoittajille. 7) häiriöt, jotka aiheuttavat forumin tai forumin tulevan kirjoittajakunnan yhteistyösuhteille ongelmia tai sellaisia poikkeamia jotka vaikuttavat sonnan suoltamiskykyyn tulevaisuudessa 8) häiriö tietoliikennejärjestelmissä tai verkoissa, joista forumin sekoilu on riippuvaista; 9) julkistaloudellisten tai/ja poliittisten päätösten vaikutukset forumin olemassaolon taisteluun, 10) mahdollisten tulevien oikeudenkäyntien epäsuotuisa lopputulos; 11) Valtion toimintatapojen, lakien ja säännösten muutosten vaikutukset; ja 12) forumin säilyminen vapaana ja aineettomana, riippumattomana suuremmin paikasta kuin ajastakaan.
Tämä talitintti ei tule päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottojaan tai lausumiaan F1-foorumille uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin Pöljällä on siihen foorumin oleellisesti muuttuneen runosuolenpurkaustilanteen tai muun syyn vuoksi aiheutunut velvollisuudentunne ja/tai -tarve.