MTV:n lähetykset 2017 - uusi kokoonpano

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Formunaattor
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vikahan taitaa olla siinä, että Maikkarilta jos kysyy, niin Mustakari on kaikkien aikojen paras suomalainen asiantuntija F1:stä.

No, vakavammin ottaen en tiedä, onko Maikkari pystynyt miten vaikuttamaan siihen, mikä kilpailu näkyy vapaasti, jos siis ajatellaan, että yksi tullaan näyttämään näin. Vakiokommentaattorien varsinaisiin kilpa-autoilukalentereihin ei pysty vaikuttamaan.
 
Tänä viikonloppuna kaikilla vakiokommentaattoreilla taitaa olla jotain muita hommia, joten ketään muita ei ilmeisesti ollut saatavilla kuin Erkki Mustakari. Niki Juusela sanoi ensimmäisten harjoitusten alussa, että Toni Vilanderilla ja Ossi Oikarisella on omia kisoja ja Mika Salo on tuomaroimassa Belgian GP:ssä. Aaro Vainion tilanteesta ei sanottu mitään. Toisena studioasiantuntijana tänä viikonloppuna on Koiranen GP:n Marko Koiranen. Onneksi sentään Tommi Pärmäkoskella on jotain muita kiireitä, eikä häntä nähdä studiossa, sillä Pärmäkoskella ei ole hirveästi annettavaa F1-studioon.
 
Eihän se nyt Ekiltä ihan loistosuoritus ollut kyllä. Toki annetaan sen verran anteeksi, että ikää alkaa jo olemaan ja siitä taitaa hetki olla, kun viimeksi ollut varsinaisena kommentaattorina lähetyksissä.

Puhui radioiden päälle ja houreili omia spekulointejaan, kuten "Kärkimiehet tulee varmaan ajamaan vielä toiset vedät vikassa osiossa" jne. Oikeastiko? Wau.

Kaikki kunnia urasta toki ja kyllä Ekiä jaksaa jossain historianpätkissä kuunnella muistelemassa, mutta ei nyt kyllä enää muuten.
 
Tuo tiimiradioiden päälle puhuminen kyllä ärsyttää aivan suunnattomasti. Vieläpä, kun Eki yleensä aloittaa juttunsa siinä vaiheessa, kun ruutuun lätkähtää tiimiradio lätkä. Sen jälkeen hölöttää koko radion ajan ja jälkeenpäin toteaa "jostain tärinästä siinä puhuttiin en nyt saanut selvää". Toivottavasti ei Ekiä tarvitse tämän viikonlopun jälkeen enää kommentaattorina kuunnella. Mieluiten Juusela vaikka yksin sitten.

Missähän muuten Aaro Vainio on? Ihan pätevä kommentaattori olisi hän.
 
Erkki Kystanaamarin sijaan fanit kuuntelisivat mieluummin Järvilehdon Jykää. Mutta Maikkarilla ilmeisesti elinikäinen banni JJ:lle.
 
JJ todella pitäisi saada autourheilun pariin takaisin ihan ammattimielessä, kuitenkin yksi niistä joilla olisi paras tietotaito. Mtv
idiootteja jos antavat kansan parista tulevien perustyperien kommentointien sen estää. Tappanut tai ei, kaverilla on annettavaa
Suomelle.
 
Erkki Kystanaamarin sijaan fanit kuuntelisivat mieluummin Järvilehdon Jykää. Mutta Maikkarilla ilmeisesti elinikäinen banni JJ:lle.

Taannoisen kartingissa sattuneen onnettomuuden jäljiltä JJ taitaa olla vielä sen verran huonossa kunnossa, että hän tuskin edes olisi suostunut tulemaan kommentaattoriksi tähän kisaan vaikka häntä olisi pyydetty.
 
Erkki lupailee Twitterissä ettei tänään puhu tiimiradioiden päälle. Joten Erkin tuntien puhuu vielä enemmän päälle. Onneksi on Skyn streami.
 
Se nyt on ihan sama, puhuuko tiimiradion päälle vai ei, kun miehen ulosanti on parhaimmillaankin jossain ripulin ja veriripulin välimaastossa. Toivoton olo jo nyt muutaman kierroksen jälkeen. Tekisi mielli nauttia kisasta mutta toisaalta jokainen hetki on sietämätöntä tuskaa. Miksi sinne studioon pitää väkisin hankkia kakkosmies pilaamaan lähetys, kun laatu olisi parempi Juuselan yksin vetämänä? Miksei voitu vaikka Mervi Kalliota ottaa skypen välityksellä lähetykseen? Kuinka voidaan päätyä huonoimpaan mahdolliseen ratkaisuun, kun mikä tahansa muu olisi ollut eksponentiaalisesti parempi?
 
Onko tuo idiootti selostaja ikinä ennen katsonut span kisaa... ainahan käännetään suoraan varikolle maaliintulon jälkeen
 
Joopajoo,

Minusta tuo Ekin mollaaminen on turhaa lässytystä. Jos ei kotimaan selostukset kelpaa niin kattokaa SKY-Sportsia. :D Ei ole ekiä, Tomia eikä Juuselaa. Minusta tämä Span viikonloppu on ollu aivanki hyvää settiä. Ekin jutut tuo mukavaa vaihtelua pitkästä aikaa. Itellä tulee Ossin nokkelat jutut pikkusen korvista, joten ihan mukava että tuola kopissa on välillä muitaki kommentaattoreita. Aivan hyvä lähtetys oli nyt. Ekillä oli hyviä havaintoja kisasta ja tilanteesta.
Pikkusen oli muutamassa kohdassa skarppaamisen paikaa selostajalla. MUTTA, siis iso mutta, katsokaapa SKY sportsia joka pitäis olla maailman huippua. Sielä ukot on välillä aivan yhtä pihalla. Tuo ei kuitenkaan ole helppo rasti kun pitää seurata montaa asiaa kerrallaan ja pitäis pystyä puhumaankin samalla.
 
Se nyt on ihan sama, puhuuko tiimiradion päälle vai ei, kun miehen ulosanti on parhaimmillaankin jossain ripulin ja veriripulin välimaastossa. Toivoton olo jo nyt muutaman kierroksen jälkeen. Tekisi mielli nauttia kisasta mutta toisaalta jokainen hetki on sietämätöntä tuskaa. Miksi sinne studioon pitää väkisin hankkia kakkosmies pilaamaan lähetys, kun laatu olisi parempi Juuselan yksin vetämänä? Miksei voitu vaikka Mervi Kalliota ottaa skypen välityksellä lähetykseen? Kuinka voidaan päätyä huonoimpaan mahdolliseen ratkaisuun, kun mikä tahansa muu olisi ollut eksponentiaalisesti parempi?

Aivan säälittävää itkua.
Kai nyt heitit oikeasti vitsillä tuon kommentin Mervistä?
 
Ihan kiva oli kuunnella Ekiä pitkästä aikaa, eikä enää kisassa juuri puhunut tiimiradioidenkaan päälle.

Studiossa voisi vierailla useamminkin kuin myös Koiranen.
 
Viimeksi muokattu:
Eki vetää edelleen aika legendaa studiossa. Kollegansa ei ole pysyä nahoissaan.
 
Eiku ihan hyvää läppäähän ukot väänsi menemään, Ekihän suorastaan loisti.
 
Kyllä Eki studioon pari-kolme kertaa kauden aikana sopii, mutta toivon kyllä että ei tule enää suoraan lähetykseen kommentaattoriksi.
 
Juusela muka seurannu koko ikänsä formuloita. Mies sekoilee kopissa sen verran, että ei kyllä uskois.
 
Ylös