Driver #8
Well-known member
Ärsytti Kanadan GP:ssä selostajien typerä hekottelu ja se että he iloitsivat avoimesti siitä että joillain kuskeilla oli epäonnea. Ja avoimesti toivovat epäonnea Alonsolle.
McRäkä sanoi:Olipa taas mukavasti mainoskatkoja Kanadan GP:ssä. Kisalähetyksen neljäs mainoskatko alkoi noin 20.50. Ei taida toimia ihan lain kirjaimen mukaan, nopealla googletuksella selvisi seuraavaa:
"Kun mainoksilla tai teleostoslähetyksillä keskeytetään muita kuin edellä mainittuja ohjelmia, ”peräkkäisten mainoskatkojen välillä on oltava vähintään 20 minuuttia yhden ohjelman aikana”. Säännös koskee niitä ohjelmaosia, jotka sijoittuvat samaa ohjelmaa keskeyttävien katkojen väliin. Se ei siis rajoita aikaa ohjelman alusta ensimmäiseen katkoon eikä myöskään aikaa viimeisestä katkosta ohjelman loppuun."
Edellä mainituilla ohjelmilla viitattiin urheilussa lajeihin, joissa tulee selkeitä katkoksia varsinaisiin tapahtumiin tiheästi (esim. lätkän mm-kisoissa varatut mainoskatko-ajat) --> ei jää mitään ratkaisevaa näkemättä katkon aikana.
Sama täällä, mikään ei ole niin ärsyttävää kuin tämä mtv3:n/nykyisen selostustiimin kimi hehkutus. :jaska: Tottakai suomalaisija/suomalaista pitää kannustaa, mutta nykyisellään mtv3/selostajat vetävät kimi hehkutuksen täysin yli.Driver #8 sanoi:Ärsytti Kanadan GP:ssä selostajien typerä hekottelu ja se että he iloitsivat avoimesti siitä että joillain kuskeilla oli epäonnea. Ja avoimesti toivovat epäonnea Alonsolle.
McRäkä sanoi:Olipa taas mukavasti mainoskatkoja Kanadan GP:ssä. Kisalähetyksen neljäs mainoskatko alkoi noin 20.50. Ei taida toimia ihan lain kirjaimen mukaan, nopealla googletuksella selvisi seuraavaa:
"Kun mainoksilla tai teleostoslähetyksillä keskeytetään muita kuin edellä mainittuja ohjelmia, ”peräkkäisten mainoskatkojen välillä on oltava vähintään 20 minuuttia yhden ohjelman aikana”. Säännös koskee niitä ohjelmaosia, jotka sijoittuvat samaa ohjelmaa keskeyttävien katkojen väliin. Se ei siis rajoita aikaa ohjelman alusta ensimmäiseen katkoon eikä myöskään aikaa viimeisestä katkosta ohjelman loppuun."
Edellä mainituilla ohjelmilla viitattiin urheilussa lajeihin, joissa tulee selkeitä katkoksia varsinaisiin tapahtumiin tiheästi (esim. lätkän mm-kisoissa varatut mainoskatko-ajat) --> ei jää mitään ratkaisevaa näkemättä katkon aikana.
mh_84 sanoi:Ennen oli myös tapana näyttää kuvaa lähtösuoralta ennen starttia.
jimpo sanoi:...Mika Salo kiteytti Iltalehdessä:
"Yhdestä asiasta en malta olla sanomatta. Olen saanut kuulla ihan tarpeeksi mainoskatkoista. Jos mainokset eivät kiinnosta, kannattaa ostaa MTV3+ -kanavan katseluun oikeuttava kortti. Sillä voi seurata kisan alusta loppuun ilman kaupallisia katkoja. Kortteja saa rahalla. Ei se sen vaikeampaa ole."
Black Leopard sanoi:Salo on toki oikeassa mutta tuntuu unohtavan sen että MTV3+ paketti ei ole ilmainen eikä kaikilla sitä tästäkään syystä ole mahdollista hankkia.Mitäs jos ylimääräistä rahaa ei ole?

kp_1 sanoi:Sama täällä, mikään ei ole niin ärsyttävää kuin tämä mtv3:n/nykyisen selostustiimin kimi hehkutus. :jaska: Tottakai suomalaisija/suomalaista pitää kannustaa, mutta nykyisellään mtv3/selostajat vetävät kimi hehkutuksen täysin yli.
Black Leopard sanoi:Mainoskatkot sinänsä tietenkin hyväksyn mutta niiden sijoittelusta voisi kirjoittaa muutamankin rivin![]()
Black Leopard sanoi:Eikä varmasti olisi mahdottomuus laittaa kisaa pyörimään pienenä ruutuna katkon ajaksi yläkulmaan :ahem:
jaska sanoi:no kirjoita. Muista, että mainostajat tuskin haluaa 10 kpl mainoskatkoja kisan jälkeen, jolloin niitä ei kukaan katso jne.
Myöskään radan tilanteita ei voi tietää etukäteen ... niin ja noi mainokset ei muistaakseni lain mukaan saa olla liian lähekkäin.
.. Tätähän maikkari kiertää ovelasti, F1-Studio ja kisa on eri ohjelmia![]()
käsittääkseni Suomen laki estää tämän... Mainokset ja itse ohjelma on erotettava selkeällä "tunnuksella"
muistaakseni tällain on tehty uutisten ajaksi jonkun kisan yhteydessä, eli uutiset näkyny normisti ja kisa ruudun kulmassa suorana....jaska sanoi:käsittääkseni Suomen laki estää tämän... Mainokset ja itse ohjelma on erotettava selkeällä "tunnuksella"
samaa mieltä, ja lisänä vielä se pointti että itsestä tuntuu siltä että maikkari jatkuvasti huonontaa analogista lähetystä saadakseen kortteja kaupaksi, ja mun kohdalla se aiheuttaa nimenomaan päinvastasia ajatuksia...Black Leopard sanoi:Mainoskatkot sinänsä tietenkin hyväksyn mutta niiden sijoittelusta voisi kirjoittaa muutamankin rivin![]()
Eikä varmasti olisi mahdottomuus laittaa kisaa pyörimään pienenä ruutuna katkon ajaksi yläkulmaan :ahem:
Allekirjoittaneella rahaa +pakettiin riittäisi mutta katson että analoginen puoli saa vielä riittää