Nigel epäilee Ferraria

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miika
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
312T4 sanoi:
Kysymys on edelleen; Onko F1 reilua ja kirkasotsaista urheilua, jossa paras voittaa? :confused:
Ei tietenkään, ei ole ollut enää pitkään aikaan. Se on urheiluviihdettä, jossa varsinkin viime aikoina on sääntöjä rukattu viihteellisyyden parantamiseksi - tosin keskinkertaisella menestyksellä, ja jossa autotehtaat ovat mukana imago- ja myynninedistämissyistä.

Paras toki voittaa, mutta ei paras kuski, vaan paras kuski-auto-yhdistelmä kulloistenkin sääntöjen mukaan.
 
No jopas on kun varteenotettavat kirjoittelijatkin foorumilta lähtevät mukaan tällaisiin absurdeihin arveluihin salaliitosta. Itse en ainakaan pysty uskomaan, että Schumi, Brown, Todt saatika Bridgestone vapaaehtoisesti suostuisivat maineen menetykseen.

Ferrarin menestymättömyyden pääsyy löytynee Michelinin jatkuvasta ylivoimasta, niin kuin useat formuloiden kuskit ja muut isot henkilöt ovat kannanotoissaan antaneet ymmärtää. Sama asia oli paljolti rallin puolella ja siellä se on helposti todennettavissa, koska kauden alussa Misukat olivatr vielä inhimmillisiä, mutta sitten uudessa-Seelannissa alkoi tapahtua.
 
Valde sanoi:

tämä oli hyvä kommentti, ajattelemisen arvoinen :thumbup:

onko sitten parempi, että palataan yhteen rengastoimittajaan 2008, jos menestys on pitkältri kiinni rengastoimittajasta :confused:

Ehkä yksi rengastoimittaja on sittenkin paras vaihtoehto F1:lle?
 
Valde sanoi:
No jopas on kun varteenotettavat kirjoittelijatkin foorumilta lähtevät mukaan tällaisiin absurdeihin arveluihin salaliitosta. Itse en ainakaan pysty uskomaan, että Schumi, Brown, Todt saatika Bridgestone vapaaehtoisesti suostuisivat maineen menetykseen.

No mut kysehän onkin siitä, että kyseiset herrat eivät tiedä mitään koko touhusta, sokeana vain luulevat ajavansa rehdisti kilpaa.

Tämä kaikki teatteri on vain hyvin pienen poppoon pientä puuhastelua. Poppoon, joka lähinnä taloudellisesti asiasta hyötyy. Kukakohan on tässä vuosikymmeninä rikastunut huomattavasti ykkösten ansiosta?
 
mn97 sanoi:

No mikäs taho sitä Ferraria tahallisesti hidastaa, jos ei joku noista?

Rengastilanteesta voisi vielä heittää, että siellä tehdään suurimpia eroja ja vaihteluita riittää. Esim. Imolassa Ferrarit oli lähes sekunnin muita nopeampia puolen kisan jälkeen, vaikka yleensä se on toisinpäin. Kyse on renkaista johtuvista voimasuhdemuutoksista.
 
mn97 sanoi:
No mut kysehän onkin siitä, että kyseiset herrat eivät tiedä mitään koko touhusta, sokeana vain luulevat ajavansa rehdisti kilpaa.

Tämä kaikki teatteri on vain hyvin pienen poppoon pientä puuhastelua. Poppoon, joka lähinnä taloudellisesti asiasta hyötyy. Kukakohan on tässä vuosikymmeninä rikastunut huomattavasti ykkösten ansiosta?

Älkää nyt oikeasti viitsikö... Kyseessä ovat sen verrarn isot rahat, niitäkin tärkeämpi maine (sponsorien ja tallien) sekä monien suurien yrityspamppujen kunniat, ettei tuollaisia edes leikillään ajatella.
 
Eipä kyllä pysty olemaan juurikaan totuuspohjaa tässä jutussa.
Jos hommassa olisi mukana koko Ferrari-tiimi, joku kyllä jossakin vaiheessa mölähtäisi asiasta medialle.
Jos taas operaatio hidastamisesta olisi tietoinen vaikkapa vain pari insinööriä, niin kyllähän nämä autoa hidastavat "suunnitteluvirheet" joku muu insinööri huomaisi. Kyllä Ferrarin onneton kausi johtuu aivan yksinkertaisesti a) Michelinistä sekä b) Muiden tallien parantuneesta suorituskyvystä vrt. muutama viimeinen kausi.
 
Ylös