Nina Mikkonen tv-ohjelmassa:
Äitinikin sai herjaviestejä
28.1.2009 10:27
Timo T.A.:n ja Ninan suhteesta syntyi aikanaan valtava kohu. Nina Mikkosen mukaan myös hänen äitinsä joutui kärsimään häirinnästä suhteen alkuaikoina.
- Mulla on paha mieli, mulla on niin hirveän paha mieli Timon puolesta. Äitikin joutui tietysti sen vihan kohteeksi ja sai ikäviä herjaviestejä, kirjeitä ja puheluita, niin kuin mekin, Nina kertoo Perho tuli taloon -ohjelmassa.
- Mutta se, että Timo rakasti ja rakastaa minua ja minä häntä, niin selvisimme siitä. Ihmiset eivät onnistuneet siinä mitä yrittivät ja toivoivat. Ja sit se, että mä olen aika kova muija, hän sanoo.
Nina Mikkosen Ylen aamu-tv:ssä esittämät mielipiteet lasten päivähoidosta ovat nostaneet pariskunnan uudelleen mediamyrskyn keskiöön. Keskustelu on ollut raivokasta ja Mikkoset ovat jälleen joutuneet uhkailun kohteeksi.
Ilta-Sanomille Timo T.A. Mikkonen toteaa, ettei pariskunta aio ainakaan toistaiseksi reagoida uusiin uhkauksiin.
Perho tuli taloon nähdään MTV3:lla torstaina. Mikkos-jaksoa oli referoinut MTV3:n Viihdeuutiset.
IL