Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

En nyt osaa sanoa, kuka heistä on suosikkini maailmanmestariksi, mutta täytyy myöntää, että aikamoisen mokan McLaren kyllä tekee, jos tiimi möhlii kuljettajien tittelin Red Bullia selvästi paremmasta kalustosta huolimatta. Toisaalta se osoittaa selvästi myös Verstappenin taidot kuljettajana, jos hän pystyy voittamaan mestaruuden vastustajiaan heikommasta kalustosta huolimatta. Tulee vähän mieleen kausi 1986, jolloin Williams oli ylivoimaisesti parempi auto, mutta McLarenin Alain Prost vei silti mestaruuden.
 
Viitenä edelliskertana, kun kauden päätöskilpailussa on ollut vähintään kolme kuljettajaa mestaruustaistelussa, sarjan kärjessä ollut kuljettaja ei ole voittanut mestaruutta.
2010 Alonso
2007 Hamilton
1986 Mansell
1983 Prost
1981 Reutemann

Sitä edellinen kerta oli vuonna 1974, ja silloin kärjessä ollut Fittipaldi myös piti asemansa.
 
Riittääkö Piastrilla voitto mestaruuteen, jos Verstappen on toinen ja Norris keskeyttää?
 
Edellinen kerta, kun kuljettajien mestaruus on mennyt muualle, kuin valmistajien mestaritallin edustajalle kahtena peräkkäisenä kautena tapahtui 1982 ja 1983. Molemmilla kausilla Ferrari oli valmistajien mestari, mutta kuljettajien mestaruudet meni Williamsin Keke Rosbergille ja Brabhamin Nelson Piquetille. Ja kummassakin mestaruus ratkesi kauden viimeisessä kilpailussa.
 
Voittaako Max Verstappen uransa viidennen maailmanmestaruuden tulevana viikonloppuna Abu Dhabissa?

Samassa paikassa vuonna 2021 Max Verstappen juhli uransa ensimmäistä MM-titteliään. Tuolloin koko kauden ajan Verstappen oli käynyt kovaa taistelua Mercedeksen britti-kuljettaja Lewis Hamiltonia vastaan.

Myös tänä vuonna on vastassa brittiläinen kuljettaja Mercedeksen moottorilla. Lando Norris tällä kertaa.

Toistaako siis historia itseään? Jää nähtäväksi. 🏁🏆

lewis-hamilton-mercedes-and-ma.jpg
 
Toivottavasti saadaan yhtä hyvä show Abu Dhabiin kuin 2021. Yhden kierroksen shootout turva-auton takaata. Järjestetään mestariehdokkaat keulille melkein rintarinnan, sivulliset autot taakse saattamaan mestariehdokkaat ruutulipulle, sykkeet kattoon ja paras voittakoon.
 
Juu ja tarvittaessa muutetaan saantoja ksian lopussa etta saadaan jannempi kisa
 
Lajin maine pilattaisiin, jos toisen kerran muutettaisiin sääntöjä Hollywood-lopun saamiseksi.
 
Lajin maine pelastettiin jo kerran ettei tultu turva-auton takana mestaruuteen. Tuomaritkin tekevät erheitä lajissa kuin lajissa ja Maradonat maaleja käsillään.
 
Lajin maine pelastettiin jo kerran ettei tultu turva-auton takana mestaruuteen. Tuomaritkin tekevät erheitä lajissa kuin lajissa ja Maradonat maaleja käsillään.
Ymmärrän näkökulmasi, olisi ollut myös typerää körötellä turva-auton takana mestaruuteen. Lewis ei mennyt varikolle SC:n aikana, Max sentään meni ja sai edun huipennuksessa.
 
Ymmärrän näkökulmasi, olisi ollut myös typerää körötellä turva-auton takana mestaruuteen. Lewis ei mennyt varikolle SC:n aikana, Max sentään meni ja sai edun huipennuksessa.
Jos futiksen mm-finaalissa vihellettäisiin mestaruus ratkenneeksi sillä aikaa kun filmaavaa Neymaria paketoidaan paareille niin tuomari varmaan ammuttaisiin, mutta onneksi näin ei ole vaan tuomari pystyy vaikuttamaan ajankuluun eikä näin pääse tapahtumaan.

Ykkösissä pitäisi ehdottomasti olla säännöissä pykälä että päätöskisoissa joissa mestaruus ratkeaa, ei voida tulla maaliin turva-auton takana ja näin ratkaista mestaruus kun kisa ei ole edes käynnissä.
 
Max ansaitsi 2021 mestaruuden, mutta väärällä tavalla, kun Masin johtama tuomaristo muutti kesken kisan sääntöjä. Oletko päässyt yli Lewiksen häviöstä?
Tuo mainitsemasi sääntö on käytössä Nascarin kaikissa kisoissa ja kisaa pidennetään, jotta sc:n perässä ei tulla maaliin.
Fia on niin konservatiivinen ja safety first-ajattelun vuoksi tuollaista poikkeussääntöä ei tule. Aina sitä voi haaveilla.
Kaikissa urheilulajeissa tuomarit mokaa, hekin ovat ihmisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Max ansaitsi 2021 mestaruuden, mutta väärällä tavalla, kun Masin johtama tuomaristo muutti kesken kisan sääntöjä. Oletko päässyt yli Lewiksen häviöstä?
Tuo mainitsemasi sääntö on käytössä Nascarin kaikissa kisoissa ja kisaa pidennetään, jotta sc:n perässä ei tulla maaliin.
Fia on niin konservatiivinen ja safety first-ajattelun vuoksi tuollaista poikkeussääntöön ei tule. Aina sitä voi haaveilla.
Kaikissa urheilulajeissa tuomarit mokaa, hekin ovat ihmisiä.

Kiitos kysymästä, olen päässyt yli Lewiksen häviöstä. Parempi voitti mestaruuden 2021. Ei siinä mitään safety first mentaliteettia tarvitse riskeerata vaan punaiset liput jos näyttää siltä että kisaa ei ehditä jatkamaan ennen kuin rojut on korjattu. Näin olisi pitänyt myös Abu Dhabissa 2021 toimia.
 
Jos onnettomuus tapahtuu viimeisellä tai viimeistä edellisellä kierroksella, niin punaiset liputkaan eivät auta.

Tuohon kategoriaan menevät Monza 2009, Interlagos 2012, Montreal 2014 ja Baku 2024.
 
Jos onnettomuus tapahtuu viimeisellä tai viimeistä edellisellä kierroksella, niin punaiset liputkaan eivät auta.

Tuohon kategoriaan menevät Monza 2009, Interlagos 2012, Montreal 2014 ja Baku 2024.
Kinkkisiä tilanteita nämä on, mutta mestaruuksia näissä ei ratkaistu. Lähinnä se olisi tärkeintä ettei turva-auton takana suhata kierroskaupalla ja mennä saattuessa kohti mestaruutta ilman että kisa on edes käynnissä.
 
Ylös