Tämä on hauska kun monesti meinaa unohtua itse kullakin Suomessa, että puhutaan kuitenkin ihan maailman top20 kuljettajasta. Myöskin meillä on hyvin pieni maa, mistä on kuitenkin saatu jopa 3 maailmanmestaria ja jopa 5 GP voittajaa. Salo toki oli lähellä olla kuudes tai voisi jopa laskea kuudenneksi. Sinällään Suomi ja suomalaiset vetää hyvin tässä lajissa suhteutettuna väestöön. Lisäksi ylipäätään se, että aina ollaan totuttu että yksi suomalainen on vähintään sarjassa mukana jossain tallissa jne on jo kova suoritus. Lisäksi kuin absurdia on kun alkaa ihan oikeasti miettimään, että on ollut monta kertaa tilanne missä kaksi suomalaista ajaa sarjan kärkitiimeissä toista autoa. Bottas, Räikkönen 2017, 2018 ja Räikkönen, Kovalainen 2008, 2009. Ehkä 2009 voisi tosin laskea että Ferrari ja McLaren ei ollut kärkitiimejä, mutta suuria johtavia tiimejä kuitenkin.
Toki tässä on kääntöpuolena se, että kun ollaan totuttu menestykseen, niin mikään muu kuin mestaruus tai voitto ei kelpaa ja mittasuhteet meinaa unohtua. Olen aikaisemminkin käyttänyt jääkiekko ja Kanada vertausta. Kanadalaisille olympialaisissa ei kelpaa mikään muu kuin kulta ja kaikki muu on pettymystä ja epäonnistumista. Sinällään hienoa, että Suomi on samassa asemassa Formuloissa.