Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Vaikka Jeddah ja Saudi-Arabia on uusi tuttavuus, on täällä käyty värikkäitä kilpailuja muutaman kauden aikana.

Kaudella 2021 Red Bull ei ollut ylivoimainen auto, niinkuin nykyään on. Tuolloin Mercedes ja Red Bull olivat tasavahvoja autoja.

Voisi sanoa, että kuljettajatkin olivat tasavahvoja, Hamilton ja Verstappen siis.

Ja tämä kaikki johti mielenkiintoiseen taisteluun radalla. Hamilton ja Verstappen jopa osuivat keskenään radalla.

Alla kohokohtia kauden 2021 kisasta.

16387799654418.jpg
 
Saudi-Arabia on yks persläpi. Sinne ei pitäisi viedä mitään urheilua, ennen kuin maa on totaalisesti uudistunut. Jos sitä ylimääräistä fyrkkaa on kymmeniä tai jopa satoja miljardeja, niin kai niistä muutaman miljardin voisi Suomellekin antaa. Vaikka Iran ja Ryssä ovat vielä enemmän persläpejä, niin se ei tarkoita, että Saudi-Arabia olisi jotenkin edes OK-tasoinen maa. Formulat pois aavikolta!
 
Ja näihin kyseenalaisiin maihin tullut vain lisää kisoja. Qatar esimerkiksi. Mä heittäisin melkeinpä Qatarin tai Saudien kisan pois, ja esimerkiksi Malesian kisa takaisin. Sepang oli kuitenkin aika mukava rata, ja sade sekoitti pakkaa aika mukavasti monena vuonna. Esimerkiksi 2001, jolloin oli aika hämmentävä tilanne kun Ferrarit lipesi peräkanaa hiekalle, vaikkakin ei se lopputuloksissa kauheasti näkynyt.
 
Jos Verstappen on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä Max Verstappenin isänä ja Red Bullin sisäisten ristiriitojen takia.

Mutta olihan Jos Verstappen itsekin aikanaan melkoinen rattimies, vaikkei GP-voittoja tilille uran saldoksi tullutkaan.

Kuitenkin kaksi podiumia Benetton-kaudelta 1994 tuli.
620e152fee9a53c1e4044875bc289b15.jpgb7f30e8db609edc3f05d804af6cc56ff.jpg

Itse muistan Jos Verstappenin olleen nopea kuljettaja, jonka ura huipputiimissä oli lyhyt, eli Benetton kausi 1994. Sen jälkeen Verstappen ajoi Simtekillä, Footworkilla, Tyrrellillä, Stewartilla, sekä Arrowsilla. Keskikastin tiimeissä siis.

Verstappen oli varsinkin Arrowsilla ollessaan erittäin nopea paikoitellen. Malesiassa 2001 väläytteli muun muassa nopeuttaan ja ohitustaitojaan.

Verstappen oli myös kahden suomalaisen, JJ. Lehdon ja Mika Salon, tiimikaveri. Suomalaiset formula-jännärit muistavat Verstappenin varmaankin parhaiten näistä.

lataus.jpegtumblr_nvctlsPYds1slfnhho1_500.jpg
Jos Verstappenin ura oli hyvin samanlainen kuin Mika Salon. Kumpikin ennätti ajaa urallaan huipputiimissä saavuttaen siellä kaksi podiumia, Jos Benettonilla ja Salo Ferrarilla.

Loppu-ura menikin sitten kummallakin keskikastin tiimeissä.

Mitä muistoja teillä on Jos Verstappenista kuljettajana, siis kuljettajana eikä Maxin isänä. Pidittekö häntäkin kovana rattimiehenä?
 
Josista tulee mieleen JJn uran tuhoaminen, ajoi niin hyvin tuuratessaan ettei JJlle ollut enää käyttöä.
 
Josista tulee mieleen JJn uran tuhoaminen, ajoi niin hyvin tuuratessaan ettei JJlle ollut enää käyttöä.
Voihan sen noinkin tulkita, mutta JJ:n suorituskyky niska kipiänä oli niin heikko, että Josin lisäksi aika moni muukin olisi kyennyt parempaan.
 
Jos Verstappenin hienoin suoritus oli syttyminen tuleen Hockenheimissä vuonna 1994. Muutoin oli ja on yhä ihan täysi hupiukko.
 
Aika epäluotettavana kuskina muistan Josin. Kolareita ja ulosajoja tuli liikaa. Toki keskeytykset sellaisiin olivat muutenkin yleisempiä hänen aikoihin, niin näytti tuo määrä silti aika kovalta.

Sanoisin myös, että Jos oli myös kohtuullisen hyvä sateella, vaikka ei muuten niin menestynytkään. Brasilian 1996 alkuvaiheessa roikkui samassa porukassa kuin Schumi Ferrarilla. Ihan loppuun asti hyvä sadekisa nähtiin Kanadassa 2000.
 
Jos Verstappen on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä Max Verstappenin isänä ja Red Bullin sisäisten ristiriitojen takia.

Mutta olihan Jos Verstappen itsekin aikanaan melkoinen rattimies, vaikkei GP-voittoja tilille uran saldoksi tullutkaan.

Kuitenkin kaksi podiumia Benetton-kaudelta 1994 tuli.
Näytä liitetiedosto 4554
Tiesin kyllä vaimon hakkaamisesta ja entisen salarakastattajaren hankkimasta lähestymiskiellosta, mutta White Power / Sieg Heil -puoli tuli täysin uutena yllätyksenä.
 
Tällä päivämäärällä, 10.3, vuonna 1996, ajettiin kautta aikain ensimmäinen Australian GP Melbournen radalla.

Melbourne korvasi Adelaiden Australian GP:n järjestäjänä.

Jacques Villeneuve ajoi ensimmäisen GP:n F1:ssä Williamsin ratissa. Ja hieno taistelu tiimikaverina ollutta Damon Hilliä vastaan. Villeneuve oli jopa paalupaikalla ensimmäisessä GP:ssään, ja itse kilpailussa toinen.

Alla olevassa linkissä Damon Hill kertoo ajastaan Williamsilla kaudella 1996 Villeneuven tiimikaverina.
https://www.motorsportmagazine.com/archive/article/may-2009/52/hill-villeneuve/
 
Viimeksi muokattu:
Kumpaa pidätte kovempana kuljettajana, Hilliä vaiko Villeneuvea? Kumpi olisi vienyt mestaruuden, jos Hill olisi jatkanut tiimissä myös vuonna 1997?

Damon-Hill-vs-Jacques-Villeneuve-1996-jsonLd1x1-f6881d2e-823817.jpg
 
F1-tilastointi välillä ihmetyttää.

Esimerkiksi virallinen F1-sometili instagramissa ilmoittaa Lotuksen voittojen määräksi 81, kun taas Google 74 voittoa.

Osaako joku selittää tämän eroavaisuuden?

Screenshot_20240311_193344_Instagram-01.jpegScreenshot_20240311_201440_Chrome.jpg
 
Tiesin kyllä vaimon hakkaamisesta ja entisen salarakastattajaren hankkimasta lähestymiskiellosta, mutta White Power / Sieg Heil -puoli tuli täysin uutena yllätyksenä.
No sittenhän sillä on yhteistä Helmutin kanssa.
 
F1-tilastointi välillä ihmetyttää.

Esimerkiksi virallinen F1-sometili instagramissa ilmoittaa Lotuksen voittojen määräksi 81, kun taas Google 74 voittoa.

Osaako joku selittää tämän eroavaisuuden?

Näytä liitetiedosto 4571Näytä liitetiedosto 4572
74 on sen alkuperäisen Colin Chapmanin Team Lotuksen voittomäärä. Sen lisäksi Rob Walker Racing Team on voittanut 5 kertaa Lotuksen valmistamilla autoilla. Loput 2 voittoa on Räikkösen Enstonen autoilla ottamia.
 
Kiitos tästä. Eli myös Räikkösen kaksi voittoa näköjään sitten lasketaan Lotus-tiimin voitoiksi ihan virallisen F1-sometilin taholta.
 
Kumpaa pidätte kovempana kuljettajana, Hilliä vaiko Villeneuvea? Kumpi olisi vienyt mestaruuden, jos Hill olisi jatkanut tiimissä myös vuonna 1997?
Tasaista vääntöä olisi varmasti ollut. Heitetään tällainen pohdinta että Villeneuve olisi ollut hieman nopeampi mutta Hill tasaisempi. Voittoja olisi varmaan napsunut tasaisesti molemmille. Hill oli kuitenkin esim. vaihtelevissa olosuhteissa Villeneuveen verrattuna hyvä kuski.

Olisivatko loppujen lopuksi napsineet toisiltaan pisteitä niin, että Schumi oli vienyt tittelin, eikä oli tarvinnut Jerezin temppua tehdä!
 
Joo, eittämättä Hill oli Villeneuvea parempi sadekelin/vaihtelevan kelin kuljettaja. Ja näitä kisoja kyllä oli kaudella 1997. Villeneuve tosiaan saattoi olla yhdellä kierroksella hieman nopeampi.
 
Ylös