CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15049
Damon Hillille tuntui tosiaan olleen uralleen vuoden 1996 maailmanmestaruudesta huolimatta kuten myös juurikin vuoden 1994 loppuun asti viedystä maailmanmestaruustaistostaan huolimatta kuin kaksi ääripäätä tietyllä tapaa miettien.
Aluksi nk. Suosiovaihe juurikin vuoden 1993 menestysputken suhteen puolenvälin jälkeisellä loppukaudella kun tuli useampi voitto putkeen ja välillä ennakoihin puhuttiin jo neljännestäkin voitosta sen sitten jäätyä kyllä saamatta. Juuri tuolloin tunnuttiin häntä kannattavan ehkä eniten tavallaan kun tämän jälkeen hän ei vain koskaan saanut sellaista nostetta enää uudestaan uralle.
Tai mikäli saikin niin aina tuntui olevan jotain arvostelua.
Ja sitten jälkimmäisenä nk. Inhokkivaihe/Herjailuvaihe juurikin vuoden 1995 vaikeuksien tilanteiden suhteen.
Huolimatta siitä, että Hill kuitenkin aloitti vielä tuonkin murhekauden niin hyvin kuin vain melkein pystyi aloittamaan.
Ikävä kyllä Barcelonan ja Monacon vaiheiden jälkeen toki pienesti arvioiden vielä Montrealin jälkeen ei ollut Hillin kausi entisensä vuodesta 1995 puhuen.