kouvotsvoni
Banjottu
Tarjoan Racerin New Beetlen.
No, Mossen äiti oli Leningradissa piirityksen aikana. Käytännössä Mossen tilanne on täysin skitsofreeninen, jos Saksa olisi onnistunut kukistamaan Leningradin, niin mitä ilmeisimmin hänen äitinsä olisi kuollut. Toisaalta, jos puna-armeija olisi onnistunut tekemään todellisen läpimurron Suomeen, niin hänen isänsä olisi ollut vainaa.
Joten Mosse heiluttaa punalippua ja siniristilippua samanaikaisesti.
Hieno ja tarpeellinen kommentti. Kymmenen pistettä.
Pistetilanne:
1. jps -10
Noin äkkipäältään ajatellen kannattaisi sitten mennä työhön ja nostaa sisälämpötilaa.
Myykää yksi saari ja antakaa rahat työttömälle siskolle. Eikös siitä irtoa ainakin sata donaa?
Saksalaiset marssittivat inkerlandskit Paldiskiin, josta heidät laivattiin Suomeen.
Melkein avomerellä olevasta kalliopläntistä kera yhden tuulenraiskaaman koivun? Miljuunahan sellaisesta pitää saada!
Siinä käy sitten niin, että välillä on omistuksessa kymmenkunta isompaa saarta ja välillä jokusia pienempiä saaria ja välillä jotain muita kokoja. Ja joka välissä tulee hiukan voittoa, tai ainakin pysyy siskosi omillaan. Ja pääsee kokeilemaan eri kokoisten saarien oleskeluominaisuuksia.Siis ne on mun siskon. En mä voi myydä toisen omaisuutta. Tais sisko ostaa ne 4 saarta 25 donalla, niin toive sadasta tonnista per saari lienee aika yläkanttiin, ellei sitten toi Pöhkis hoida myyntityötä.![]()
Miten olis käynyt, jos olisivat jääneet Stalinin alueelle? Nappi kuulemma otsaan kun finskejä.
.
Mitä Neuvostoliiton sodanaikaisiin ja -jälkeisiin touhuihin tulee, niin meitsi on kanssa hiukan sekoittuneilla fiiliksillä asian suhteen. Nimittäin tuskin olisi isä Karjalan Kannakselta päätynyt Länsi-Suomeen äitiäni tanssiin hakemaan jos ei olisi evakkona sille suunnalle päätynyt :doubtful:.
Se tässä kyrsii että vaimo ei suostu jalallaankaan astumaan naapuriin. Minä haluaisin käydä Viipurissa anopin sukumailla, mutta tuo yksi on niin ehdoton sen suhteen ettei tule.
Mikäs tuossa on ongelmana? Reissu Venäjälle ilman vaimoahan kuulostaa huikealta.
Tässä iässä alkaa jo (viimeistään) arvostaa vakaata parisuhdetta![]()
Meinaakko, että jos käväiset reissun luovutetussa Karjalassa ilman vaimoasi, niin siitä tulisi jokin ongelma parisuhteeseenne?
Vai ymmärränkö nyt taas kerran vallan väärin?