Öljypuun hedelmät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Estate
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Tuli tänään tehtyä kreikkalaista salaattia, johon tietysti kuului myös oliiveja.
Kokeilin "lapsille sipulia" -metodia, eli pilkoin öljymarjat tosi pieniksi, mutta silti niitä oli jäänyt iso kasa paremman puoliskon lautaselle. Ei vaan uppoa.

Minä sen sijaan olen muutama vuosi sitten alkanut pitää oliiveistä, ja niitä tulee välillä kylvettyä ruokiin kai vähän liiaksikin.

OoPee kai täällä joskus kertoi, kuinka kolmekekymppisenä alkoivat oliivitkin maistua, mutta kuinka on muiden laita? Uppoaako omaan kurkkuun vai jääkö lautaselle tai tuleeko syötettyä jollekulle muulle?
 
Mulla jäi muksuna kammo oliiveja kohtaan, en ole aikuisiällä edes maistanut niitä. Eli tuon wanhan tiedon mukaan en tykkää niistä. Vois kai joskus kokeilla miltä ne oikeasti maistuu, ei ole enää muistikuvaa niiden mausta muutakuin että ne oli 'yök'.
 
En diggaile oliiveista. On jäänyt itsellekin "kammo", jota olen pyrkinyt lieventämään maistiaisilla, mutta ei se mitään ole auttanut.
 
Muksuna kammo, nyt pystyy kyllä syömään ilman inhoksetuksia, mutta eipä se sellaista herkkua ole että sitä ruokaan vapaaehtoisesti laittaisin.
 
En tykkää.
Jää syömättä, jos vaikka salaatin seasta löytyy.
 
Joskus kreikassa maistanu ja oli kyllä pahaa.:yuck:
 
En tykkää. Lapsuusajan trauma.

Tosin kerran ravintolassa kebabiini oli eksynyt muutama. Pysyin kuitenkin lujana ja söin oliivitkin. Silloin todella tunsin itseni mieheksi.
 
Hyvälaatuiset oliivit ovat olennainen raaka-aine ruoanlaitossa. Vihreät on raakoja ja mustat kypsiä - molemmat herkkua.
 
Mustat oliivit mene sujuvasti esim. pizzan täytteenä. Ensimmäisen vihreän oliivini olen syönyt noin 25 vuotta sitten ja tuolloin se oli ihan järjettömän :yuck:. Sen jälkeen meni vuosikausia etten edes maistanut mokomia.

Nyt olen muutaman viime vuoden aikana syönyt noin yhden tai kaksi vihreää oliivia vuodessa ikäänkuin kontrollimielessä (ovatko edelleen pahan makuisia). Viimeksi pizzeriassa käydessäni taisin syödä peräti kaksi tai kolme yksilöä ja alkaa olla siinä ja siinä josko vihreät oliivit pääsisivät pois multiuniversaali-inhokkilistaltani.

Kyseisellä listalla on noiden oliivien lisäksi murrepakinat/-kolumnit. Siksi ovat kun tykkäisin lukea niitä, mutta en perkele rupea mitään murteella kirjoitettua tekstiä tihrustamaan ja miettimään että mitähän tuo ja tuo sana nyt sitten tarkoittaa. Puhumattakaan siitä että murteella kirjoitettu teksti on jo sinällään olevinaan sitten niin kauhean hauskaa ja samalla ylläpidetään lähikulttuuria tai jotain.
 
Viimeksi muokattu:
Salaatin seassa en sylje pois, muttei ole herkkuakaan. Kokonaisena menee 1-2 ja täytettyinä voi mennä useampikin.
 
Oliivit sopivat vähän erikoisempiin salaatteihin ja joihinkin muihin ruokiin. Eivät kuitenkaan ole mitään suosikkiruokaa.
 
En itse käytä ruuanlaittoon, mutta menee salaateissa ja pizzoissa. Lähinnä mustat. Mutta ei suurina määrinä. En minä niitä lautaselle jätä, mutta liika on pahaa, vähän sopivasti.
 
Vihreille oliiveille en kelpuuta muuta käyttöä kuin sellaisenaan syöminen - ja sellaisenaan syötynä ne ovat mielestäni melkoista herkkua. Joskus tulee mutusteltua kymmeniä vihreitä oliiveja tapas-meiningillä vaikkapa telkkaria katsoessa.

Mustat oliivit sen sijaan eivät mielestäni sovellu juurikaan sellaisenaan syötäväksi, mutta ovat monissa ruoissa mainioita. Salaatit, pizzat, täytetyt patongit yms. saavat mustista oliiveista maun parhaat puolet esiin.
 
Ylös