Kyllä mä uskon että hyväkuntoisia nuoria ovat. Sellanen yhdistetty lumilautailu ja 50 kilsaa suksilla niin se nähdäänkin. :nope:Ei se ole tasa-arvoista nähnytkään ennenkuin lumilautailjoille tulee 50 kilometrin hiih...rani. Toivottavasti jo seuraaviin kisoihin. Mustikkasoppaa hipsterin sängellä siellä. Kuola vaan valuu boardijepen suupielestä.
Huikeet pohjat veti Dead Ligety.Ligetyn lasku kesti ruudullani n5 minuuttia, silti selvä keula. "Vähän" Areena tökkii.
Sen, mitä esim. Suomessa ei ole vielä "keksitty", kunnon harjoitteluolosuhteet. Pienessä Hollannissa on kuusi täysimittaista pikaluisteluhallia. Toiseksi eniten on Kiinassa, neljä. Esim. USA:ssa ja Japanissa on vain kaksi, Etelä-Koreassa vain yksi.Nyt olis kiva tietää, mitä hollannikkaat on keksinyt?:doubtful:
Aika yllättävää, että noissa pikaluistelun muissa mahtimaissa on noinkin vähän noita halleja. Suomeenhan hallia on kuolattu monet vuodet. Eihän ulkotekojääratojakaan taida olla kuin kaksi: Oulunkylä Helsingissä ja toinen rata Seinäjoella.Sen, mitä esim. Suomessa ei ole vielä "keksitty", kunnon harjoitteluolosuhteet. Pienessä Hollannissa on kuusi täysimittaista pikaluisteluhallia. Toiseksi eniten on Kiinassa, neljä. Esim. USA:ssa ja Japanissa on vain kaksi, Etelä-Koreassa vain yksi.
Suomi ilman mitalia parisprinteistä ja Vennää voitta lätkämatsin.:thumbfh:Kitkerät kalkit.
Vähän alkaa olla usko loppunut kun tässä vaiheessa huomaa toivovansa vain että häviävät hiihtämällä, eivätkä laskemalla pusikkoon, mokaamalla vaihdon tai jotain muuta vastaavaa.Suomi ilman mitalia parisprinteistä ja Vennää voitta lätkämatsin.:thumbfh: