Balthazar
Luonnollisesti.
Pollataanpas tämäkin pois kulkemasta ennen kuin unohtuu. Viron itsenäistyessä virallinen Suomi pidättäytyi tuenosoituksista ja piti itsenäistymisponnisteluja Neuvostoliiton sisäisenä asiana. Taannoisessa haastattelussa Mauno Koivisto vastasi Jutta Zilliacuksen toivomaan anteeksipyyntöön Viron kansalle näin:
Selvitetäänpäs nyt tämä asia pollilla.
Itselläni on sellainen tuntuma, että suomalaiset valtaosin ajattelevat juuri päinvastoin tai ainakin niin, että ymmärtävät kyllä virallisen Suomen kyykistelyn Neuvostoliiton suuntaan, mutta pitäisivät anteeksipyyntöä kuitenkin hienona eleenä veljeskansan suuntaan. Sitä paitsi: eikö Koiviston pitäisi miettiä pikemminkin sitä, miten virolaiset virallisen Suomen torjunnan kokivat? Heitähän toivomus anteeksipyynnöstä koskee eikä suomalaisia.Koivisto arvioi, että suomalaiset valtaosin ymmärtävät Suomen taannoisen pidättyvän linjan Viron uudelleen itsenäistymisen aikoihin.
Lähtökohtana on ollut, että ei pyritä puuttumaan sellaisiin asioihin, jotka ovat omille voimille ylivoimaisia, Koivisto kuvasi peruslinjaa.
Selvitetäänpäs nyt tämä asia pollilla.