Pääministerin uskottavuus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vieläkö uskottavuutta riittää?


  • Äänestäjiä yhteensä
    49
Näin minäkin ajattelen. Lihavoitu kohta: hämmästyttävää on, miten Kepu/Vanhanen/Korhonen tötöilevät kriisiviestinnän kerta toisensa jälkeen. Toimitaan juuri päinvastoin kuin ohjeissa kerrotaan (= kun käry käy, parasta tunnustaa kerralla kaikki). Ja Vanhanen on itse entinen lehtimies!:nope:.

Luulisi noiden oppineen tai sitten taustalla on se, että kepun jäsenten ja kannattajien rivit tiivistyvät kun kepua taas arvostellaan ja siksi ei edes yritetä toimia järkevästi.
 
Luulisi noiden oppineen tai sitten taustalla on se, että kepun jäsenten ja kannattajien rivit tiivistyvät kun kepua taas arvostellaan ja siksi ei edes yritetä toimia järkevästi.
Ilmeisesti Vanhasella kuitenkin on puolueen luottamus. Ellei olisi se lähtisi kuin leppäkeihäs. Vähän kepuilee aina välillä ja kannatus vain lujittuu omissa riveissä. Pysyy pystyssä sotkujen keskelläkin. Ei sitä miestä saa vaihtoon kuin puoluetta vastaan äänestämällä. Puolueen luottamus säilyy varmaan sittenkin, mutta herra itse vetäytyy politiikasta kun ei kelpaa kakkosmieheksi.
 
Toiset uskoo Jumalaan, toiset Joulupukkiin, mutta minä uskon Matti Vanhaseen.
 
Ainoa tapa, jolla puolueiden ja niiden tukiorganisaatioiden rahoitus tulisi julkiseksi olisi ankarat sanktiot julkaisematta jättämisestä. Esimerkiksi salailijoille tuntuvat rangaistukset ja ilmoittamatta jääneiden tukien menetys valtiolle. Toisaalta tuollaista lakia ei ikinä säädetä, koska poliitikot säätävät lait.

Sinänsähän tuo vaalirahoituskaan ei ole mennyt suoraan kepulle, vaan kepun johtomiesten perustamille tukiyhdistyksille.

Näin on.
Sekä jos ei julkisteta kaikkia tukirahoja niin välitön puolueen lakkauttaminen sekä edustajien potkiminen kilinvittuun eduskunnasta tms.
 
Näin on.
Sekä jos ei julkisteta kaikkia tukirahoja niin välitön puolueen lakkauttaminen sekä edustajien potkiminen kilinvittuun eduskunnasta tms.
Kilinvitussa tulisi sen verran ahdasta, että menisi eläinrääkkäyksen puolelle.
 
Suoranaista eroa en Vanhaselle vaadi. Keskustasta tilalle tuleva uusi pääministeri ei kuitenkaan olisi sen kummempi ja Matilla on vankka kokemus hommista. Hyötyä siitä on tässä taloustilanteessa. Keskusta voisi Korhosen ohjata muihin hommiin, tosin samapa se mulle kun heitä kuitenkaan äänestä. On se myös kumma jos pääministerin vaihdokset tapahtuu eroamalla / erottamalla (vrt. Jäätteenmäki - Vanhanen).
 
Tilanne on tämänpäiväisten uutisten jälkeen täysin kestämätön. Hävettää pahasti jo itteäkin pääministerin jatkuva valehtelu, valheista kiinnijääminen, uudet valheet ja niin edelleen. Vanhasen suhtautuminen kansalaisiin ja pääministerin virkaan on ylimielinen ja halveksuva.
 
Sitä se on kun ihmiseltä katoaa täydellisesti todellisuuden taju ja kosketus normaaliin elämään.

Toki jo Susan Ruususen aikaan Matti totesi olevansa euroopan kuningas, kun Suomi toimi Eu:n pj-maana. Mitä se kertoo ihmisestä?
 
Nyt kyllä hävettää Matin puolesta.. Jos kynnys valehdella (toistuvasti) on näin alhainen, niin voi vain kuvitella mitä muuta sumutusta on tapahtunut, mutta josta ei ole tietoinen. Anneliko takaisin?!
 
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_pol...eensa_vaalirahatietoja_819345.html?origin=rss
Vanhanen kiistää salailleensa vaalirahatietoja

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen kiistää salanneensa tietoja keskustan vaalirahoituksesta. Vanhanen pitää kohtuuttomana, että hänet on pantu tilille parin vuoden takaisista tapahtumista.

Lisäksi Vanhanen paheksuu sitä, että asioita on sotkettu tahallisesti sekä lehdistössä että eduskuntakeskustelussa.

- On kohtuuton tilanne, että vuoden, kahden takaisista tilaisuuksista vaaditaan yksityiskohtaisia tietoja, Vanhanen harmitteli Helsinki-Vantaan lentokentällä palattuaan Ateenan-matkaltaan.

- Jos en tiedä, sanon aina, että en tiedä. Jos en muista, sanon, että en muista, Vanhanen valottaa periaatteitaan.

Vanhanen vakuuttaa, ettei hän ole yrittänyt salata tapaamisiaan puoluetta rahoittaneiden liikemiesten kanssa. Niistä häneltä ei vain ole kysytty aiemmin

- Vuosi sitten minulta kysyttiin ehdokkaiden vaalirahoituksesta. Nyt kysytään puoluerahoituksesta. Ne ovat kaksi eri asiaa, Vanhanen sanoo.

Vanhanen arvioi, että kohua on paisuttanut asioiden tahallinen sotkeminen. Siihen ovat hänen mielestään syyllistyneet sekä lehdistö että SDP:n kansanedustajat.

- Toivottavasti myös SDP:n ja kokoomuksen rahoitusta tutkittaisiin yhtä perusteellisesti kuin keskustan, pääministeri toivoo.
Luottamukseni Masaan säilyy edelleen vankkumattomana!
 
- Jos en tiedä, sanon aina, että en tiedä. Jos en muista, sanon, että en muista, Vanhanen valottaa periaatteitaan.

...mieleen tulee Kekkosen muistikapasiteetti viimeisinä hetkinään vallankahvassa. En toki ole elänyt tuolloin, mutta muistan silti elävästi.
 
Voisivat Vanhanen ja Mosley lyöttäytyä kimppaan ja ryhtyä kiertäviksi artisteiksi. Melkoinen voimakaksikko olisi kasassa.
 
Valtioneuvoston sivut sanoi:
Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Monenko silmissä Matilla täyttyy vieläkin kelpoisuusvaatimukset? Mun mielestä ei ainakaan.
 
Ylös