Pahimmat ja vaikeimmat kokemuksesi?

[Gearloose]

Niin, mikä asia on saanut sinut raiteiltasi, vai oletko saanut elää suojattua ja turvallista elämää onnellisissa merkeissä. Itse uskon että ihminen pystyy tuntemaan vain tietyn oman henkilökohtaisen maksimimääränsä tuskaa. Miten se ilmenee ja missä raja kulkee onkin sitten tapauskohtaista. Samanlaisen kärsimyksen määrän voi saada aikaiseksi vaikkapa huono ihmissuhde, lemmikin tai läheisen kuolema. Selviämiseen kuluva aika on tietysti verrannollinen asiaan johtaneeseen tapahtumaan.

Itselleni vaikein asia on ollut avioero. Mikäli oletetaan että nykyään olen jo toipunut (en itsekään tiedä), asiasta ylipääseminen vei 3 pitkää ja vaikeaa vuotta. Seurauksena tästä olen nykyään hyvin kyyninen ja on vaikeaa uskoa että uskaltaisin ottaa riskiä joka saattaisi johtaa uudelleen saman läpikäymiseen. Saako 30-kymppisenä jo olla krooninen kyynikko?

Aika henkilökohtainen asia näin syksyisen sunnuntain kunniaksi...

 

[Sam]

Minulla kasaantui monta ongelmaa samaan nippuun ja kärsin niin henkisiä kuin fyysisiäkin oireita parin vuoden ajan. Paranemisprosessi on yllättävän pitkä :nope: Toisaalta tuon läpikäyminen opetti minut tuntemaan itseni huomattavasti paremmin, samoin kykenen ymmärtämään muita erilaisissa ongelmissa olevia.

 

[Gearloose]

Minulla kasaantui monta ongelmaa samaan nippuun ja kärsin niin henkisiä kuin fyysisiäkin oireita parin vuoden ajan. Paranemisprosessi on yllättävän pitkä :nope: Toisaalta tuon läpikäyminen opetti minut tuntemaan itseni huomattavasti paremmin, samoin kykenen ymmärtämään muita erilaisissa ongelmissa olevia.

Samanlaisia kokemuksia ja huomioita minullakin. Pahimpina aikoina sain sydämen rytmi- ja paniikkihäiriökohtauksia. Meni vissiin aika huonosti kun tuli niin vahvoja fyysisiä oireita henkisen pahoinvoinnin seurauksena. Onneksi lääkäri tajusi mistä on kyse.

 

[Sam]

Minä hakeuduin lääkäriin huimauksen takia. Diagnoosin saanti helpotti omaa henkistä oloa.

 

[vermula]

Se ku tajusin et ei tästä elämästä mitään tule, en oo koskaan ollu töissä enkä jaksanu opiskella, en pysyny hereillä luennoilla ja keskeytin sitten viimein, ei ole kavereita ja muutenkin olen säälittävä ja avuton ihminen. Se on niin valtava urakka että mä saan mitätöityä kaiken sen paskan mitä oon niskaani saanu kotona ja mitä oon sen jälkeen itse itselleni luonut. Sen tässä on tajunnu että tärkein asia elämässä ylitse muiden on vapaus.

 

[Sam]

Sen tässä on tajunnu että tärkein asia elämässä ylitse muiden on vapaus.

Ja elämä :thumbup:

Tsemppiä ja iloista mieltä!

 

[Micael]

Kai se oli se avioero vuonna 1996 ja osui vielä hääpäiväksemme. Itse ero ei ollut niin paha, vaan se, että silloin 5 -vuotias poikamme meni asumaan äitinsä luokse. Onneksi saimme sovittua asiat ja pojan tapaamiset hoituivat hyvin. Poikani on ollut luonani lähes jokaisena viikonloppuna ja lomista yli puolet olemme viettäneet yhdessä.

Nykyään ei enää sen aikaiset asiat tunnu juuri miltään ja poikani muuttanee minun luokseni asumaan vuodenvaihteen aikoihin. Niin hän on ainakin tahtonsa ilmaissut ja 14 -vuotiaan tahtohan on lähes laki, eli hänen tahdollaan on suurin merkitys asuinpaikan suhteen. Äiti tietenkin laittaa vastaan mutta ei voi estää pojan tahtoa toteutumasta. Kouluasiat on jo sovittu ja koulun vaihto käy kitkattomasti.

Eron jälkeen myös uuden ammatin opiskelu vei ajatuksia erosta pois ja positiivisen ja elämänmyönteisen luonteenikin takia toipuminen sujui suhtkoht hyvin. Muutaman boheemin poikamiesvuoden jälkeen aloitin uuden suhteen erään lastentarhanopettajan kanssa, mutta en ainakaan näillä näkymin ole vielä valmis sitoutumaan liikaa toiseen ihmiseen. Molemmat olemme aika samanlaisia luonteeltamme ja annetaan ajan kulua ja tehdä tehtävänsä.

Niin, ja tämä neitokainen on muuten minua 18 vuotta nuorempi, joten eipä tässä hätiä mitiä.

 

[Il Tempo Gigante]

...

Löytyy tuolta alempaa, jos ken viitsii otsikoita kahlata.

Tilanne on vieläkin, miten sen nyt sanoisi, ..., ..., ..., no sanotaan auki.

Avoimia kysymyksiä on edelleen muutama. Vastauksia ei ole.

Saatan päivittää varsinaisen otsikon, kunhan jaksan...

 

[Knoukka]

Muutaman kerran olen ollut aivan polvillani. Kirjaimellisesti, kippurassa, sairaalassa. Ainoa millä olen eteenpäin jaksanut on ollut oman heikkouden tunnustaminen. Sitä kautta olen saanut lohtua ja armoa. Ja toivottavasti muistan joka päivä tuon heikkouden, koska mitään en niin inhoa kuin valheellista vahvuutta ja kovuutta. Se ei ole koskaan vienyt mihinkään hyvään. Että muistaisin kuinka helvetin pieni ja heikko olen ja etten yksin riitä mihinkään.

 

[Nopeahuoli]

Mulla on kieltamatta ollut hyva elama (kop kop). Ei ole kukaan laheisista kuollut (kop kop kop) muuta kun vanhuuteen. Kukaan ei ole sairastunut vakavasti mihinkaan. Yhdella laheisella oli vakavaa masennusta (niin kun nykyaan yllattavankin monella), mutta han taisteli siita yli ja elaa nyt hyvaa elamaa. Itse olen myos saanut olla terveena, tehda mita huvittaa ja saanut elaa elamaa joka sopii mulle kun nappi otsaan. Ja nyt on ammattinakin unelmajobi...

Ainoa tallainen vaikea ja paha vaihe mun elamassa oli kolmisen vuotta sitten. Se saattoi nakya taallakin jonkunmoisena (tahattomana) vittuiluna, josta anteeksipyynto. Brysseliin muuton aikana seurustelin suomalaisen naisen kanssa, jonka kanssa paatettiin menna naimisiin ym ym. Ostin kampat ja kaikki. Nainen muutti Brysseliin tosin hieman vastahakoisesti. Olin myos jotenkin puutunut siihen ajatukseen, etta "suhde on tata: kinailua, valilla tappelua, vittuilua, nalvimista jne jne kuten toki myos hyvaakin aikaa". Olin kai vaan "tyytyvainen" siihen.
Kunnes napsahti ja lahdin. Sen jalkeen ei ole finski-plikkoja "kelkassa" nakynytkaan. Alkoi kieltamatta varsin hurja elamanvaihe, jossa meikalainen oli ikaan kuin Euroviisuissa. Mahd monelle maalle annettiin... pisteita Elamasta tuli jonkinlainen ilotalo tuossa 30sten sinkkunaisen paradiisiossa: Brysselissa. Vahaksi aikaahan homma rauhottui kun espanjattaren kanssa kateltiin, etta josko. Mutta ei. Alotin suhteita, lopetin suhteita. Kunnes sulake paloi. Taysin. Aivan masana.

Jatka oli aivan kuutamolla himassa iltasin. Vetaa rookia ja maistelee alkkomahoolinkia. Tuntui, ettei mikaan luista. Ei oo muka kavereita. En osaa olla naisten kanssa. Golf-kenttaa vedettiin duunin jalkeen itku silmassa yksin lapi 3-4 kertaa viikossa. Satoi tai paistoi. Ja illalla himaan ja taas aski rookia ja napanderia. Oli hienoa menna aamusin duuniin

No, kerran (vaikka en uskokaan Raamatun tekstiin enka sen castingiin) duunissa (muistan tan elavasti) kattelin yhdelta ylimenosillalta alas ja rukoilin pala kurkussa, etta loytaisin taas tasapainoisen elaman ja ihanan naisen. Naisen, jonka kanssa ei tarvitse kisailla, tapella, olla mustasukkanen jne jne. Vaan olla toisillemme hyva ja rehellinen.

Meni baut kuukausi ja kelkka kaantyi. Taysin. En uskonut tuollaista naista olevan, jonka kanssa kaikki menee niin nappiin, etta en itse ainakaan keksisi mitaan parannettavaa. Ja homma kuulemma pelaa toiseenkin suuntaan Vaikka valilla sielta aina kuuleekin, kun olin alussa hieman etainen ja "turhan asiallinen"... mutta kaikella on syynsa Kaikella on syynsa :ahem:

 

[Mosse]

Onhan tässä tullut vähän naarmuja pintaan matkan varrella. Ero, pojan luota muuttaminen, sairastelut ja loukkaantumiset, mutsin 3 syöpää, ...

Eilen joutu taas mutsi sairaalaan. Ei kai tässä muuta voi, kun ottaa päivä kerrallaan.

Omana 'reseptinä' pidän sitä että, joku koettelemus naurattaa jo parin kuukauden päästä. Viimeistään vuoden päästä joku erokin on jo täysin projisoitavissa eli sen voi käydä läpi ilman mitään tunnekuohuja.

Jotenkin kaikki vastoinkäymiset vaan koventaa luonnetta pistää puremaan hammasta yhteen. :thumbup:

 

[Archie]

Tossa 2000 luvun alkupuolella oli suht hankalaa. Työni suhteen olin hajalla, parisuhde kriisissä, omalla ja avovaimon isällä oli syöpä, mutsilta löytyi syöpä... Isät sitten kuolivatkin pian, vain kahden kuukauden erolla - molemmat kävivät pitkän kamppailun, jonka seuraaminen oli jotain sanoinkuvaamatonta. Onneksi mutsin osalta syöpä saatiin leikattua, ja nykyään hän taitaa olla virallisesti terveen kirjoissa. Noiden kokemusten jälkeen elämä onkin sitten näyttänyt valoisia puoliaan, ja nyt kaikki on ok.

 

[kode]

Täytyy sanoa, että ihmissuhteista tulee pahin mahdollinen henkinen pahaolo. Meikäläisellä on juuri ero takana, suhteesta jäi käteen yhteinen lapsi joka on silmäteräni. Itse lopetin suhteen, mutta siitä huolimatta siitä seurasi/seuraa mieletön henkinen pahoinvointi. Ei pysty nukkumaan kunnolla ja ruokahalukín on joskus kateissa. Haluaisi vain saada normaalista elämänrytmistä kiinni, mutta se tuntuu jotenkin vaikealta... :jaska:

 

[Makkonen]

Viime vuosi oli aika rankka, mutta nyt alkaaa pikkuhiljaa elämä taas maistumaan. Ensin alkuvuodesta kuoli (erittäin läheinen) äitipuoli. Kaatui ja menehtyi siihen. Pääsiäisenä isä kuoli sydäriin. Oli kulunut monta vuotta faijan viimetapaamisesta, mutta se ei yhtään helpottanut tilanetta. Olimme toki sillointällöin puhelinyhteydessä ja aina sovittiin että tavataan. Mutta kun ei niin ei.Meillä oli aina hyvät välit ja tulimme toimeen keskenämme.

Marraskuussa tuli avopuolison kanssa niin paljon erimielisyyksiä, että päätin muuttaa vajaan parin vuoden yhdessäasumisen jälkeen omaan kämpään. Otettiin askel taaksepäin, eli jatkettiin tilanteesta jossa olimme ennen yhteenmuuttoa. Hommat 'toimi' parisen kuukautta, mutta jouluna yhteisen päätöksen jälkeen lopetettiin yhdessäolo, eikä sen jälkeen olla nähty muuta kuin sattumalta jossain kaupassa tai ravintolassa.

Vähitellen alkaa pääsemään yli näistä tapauksista eikä ne pyöri koko ajan mielessä. Kesti kauan aikaa ennenkuin pystyin jatkamaan 'normaalia' elämää näiden viime vuoden tapahtumien jälkeen. Tällä hetkellä elämä alkaa muotoutua uomiinsa eli alkaa paistamaan aurinko sinne kuuluisaan risukasaankin.

 

[Kortteen Topi]

Mulla on kieltamatta ollut hyva elama (kop kop). Ei ole kukaan laheisista kuollut (kop kop kop)....

...Alkoi kieltamatta varsin hurja elamanvaihe, jossa meikalainen oli ikaan kuin Euroviisuissa. Mahd monelle maalle annettiin... pisteita Elamasta tuli jonkinlainen ilotalo tuossa 30sten sinkkunaisen paradiisiossa: Brysselissa. Vahaksi aikaahan homma rauhottui kun espanjattaren kanssa kateltiin, etta josko. Mutta ei. Alotin suhteita, lopetin suhteita....

Jatka oli aivan kuutamolla himassa iltasin. Vetaa rookia ja maistelee alkkomahoolinkia. Tuntui, ettei mikaan luista. Ei oo muka kavereita. En osaa olla naisten kanssa....

....Ja illalla himaan ja taas aski rookia ja napanderia. Oli hienoa menna aamusin duuniin

Tässä vaiheessa suunnilleen olen tällä hetkellä oman elämäni kanssa... :dunno:

 

[Myllis]

Nuita negatiivisia on aika paljon kasaantunut, mutta niiden kanssa on oppinut elamaan. Pahoja ovat olleet sukulaisten kuolemat seka avoliittojen rikkoutumiset.

Pahin oli kuitenkin ehdottomasti pikkubroidin sairastuminen. Itse asuin tuolloin Nykissa ja laakari oli broidille ja mutsille rontgenien perusteella sanonut etta se on keuhkosyopa. Ei saatanan posilo viitsinyt odottaa naytepalojen analyyseihin asti (joka kesti muutaman vikon) Itse olin tuolloin jotain 25 ja broidi 3 vuotta vahempi. Molemmat oltiin poltettu jo jonkin aikaa.
Broidi ja mutsi oli ihan paniikissa, muiden sukulaisten ohella. Mulle iski hirvean paha olo, ei ollut rahaa palata suomeen tueksi ja kellonajatkin olivat sellaiset etta en pystynyt mielestani tukemaan niinkuin isoveljen kuuluisi.
Seurauksena tuli ekaksi huimausta, sen jalkeen paniikkihairioita ja hengitysvaikeuksia. Myohemmin todettiin erittain korkea verenpaine, ja jenkkilaisittain maarattiin heti laaketta.
Myohemmin selkisi etta broidilla oli reuman sukuinen sarkoidoosi, joka myos aiheuttaa tummentumia keuhkojen rontgenissa. Olin saatanan vihainen sille laakarille joka pelastytti broidini, aitini, ja minut. Tuona hetkena olin yha suht agressiivinen hahmo ja olisin todennakoisesti tehnyt tuolle laakarille jotain josko olisin suomessa ollut. Oireet silti jatkuivat.
Lopulta palasin suomeen muutaman kuukauden paasta ja kaikki oireet katosivat, osa on tullut on ja off riippuen stressin tasosta, mutta ei enaa millaan tuolla tasolla.

 

[SamiJ]

Varmaankin pahimmat kokemukset liittyy erittäin läheisen perheenjäsenen henkiseen sairastumiseen (masennus ja skitsofrenia). Pariinkiin otteeseen, kun noilla on tapana uusiutua. Ensimmäisen kerran kohtasin asian kun olin pikkulapsi, joten sillon sitä ei oikein ymmärtänyt, mutta hämmentynyt tietysti oli, kun tuollainen sairaus muuttaa ihmisen aika täydellisesti.

Kun vähän vanhempana kun tuli samanlainen tilanne, niin kyllähän se aika koville otti. Tuossa tilanteessa on tietysti kova huoli ja haluaisi auttaa, mutta hoitoonkaan ei voi kukaan väkisin pakottaa ja sairastunut ei tietenkään itse ymmärrä tilaansa. Toisaalta tuollaisen sairastuneen ihmisen keskuudessa on aika raskasta elellä, joskus tuli aika pelottaviakin tilanteita. Sitten pitäisi vielä olla tukena muille läheisille, ja hoitaa muita hommia siinä sivussa.

Onneksi asiat tuppaavat järjestyä aina jollain tavalla. Tuon suhteen asiat ovat olleet kunnossa jo vuosia. :thumbup:

 

[Ma]

Itsehän olen saanut elää suhteellisen helpon elämän. Vaikein hetki oli kenties pari vuotta sitten kun ensin todettiin ettei koirallamme ole enää paljoa aikaa ja viikkoa myöhemmin se sitten menehtyi. Onneksi ehdin tehdä viimeisenä iltana oikein pitkän lenkin sen kanssa ja leikkiä talutusremmillä, yms.

 

[Nopeahuoli]

Tässä vaiheessa suunnilleen olen tällä hetkellä oman elämäni kanssa... :dunno:

Ja nyt jos saan sitten kokemuksella sanoa, niin ystavien pariin vaan. Ilmottele itsestasi, tee itsesi tyko. Himassa ei kannata odotella, etta ne tulee sut sielta hakemaan. Kukaan ei ymmarra sun tuskaas, jos sa et hakeudu sellaseen seuraan, jossa voit siita puhua ja olla relax.

Kaupungille vaan. Bilista, dartsii, pokeria, leffoja, pari bissee, Ipan matsiin kaverien kanssa. Sellasta reipasta kundien meininkia. Tee itse itsellesi talla tavalla parempi elama, joka ei pyori sen kipean aiheen ymparilla.

Mikaan ei tietenkaan tapahdu hetkessa ja tuska jatkuu. Mutta tuo helpottaa paiva paivalta. Viela et pysty prosessoimaan rikkoutunutta suhdetta rationaalisesti. Anna ajan kulua. Parin kolmen kuukauden paasta se on jo huomattavasi helpompaa. Hieman etaisyytta ja parempi henkinen tila.

Notta yrita pitaa itsesi aktiivisena ja ihmisten keskella, samalla kun yritat pidattaytya uusista "suhteiden aluista" ja vanhan lammityksesta. Niiden aika tulee kun tulee. Vieta nyt aikaa itsesi ja kaverisi kanssa. Keskustele itsesi kanssa. Et suhteestasi, mutta itsestasi. Vaikka bissen tai paukun voimalla. Kunhan ei mene overiksi

Tsemia, buddy! :thumbup:

(laheta privaa anytime, jos silta tuntuu!)

 

[Runar ja Kyllikki]

Kyllä mun elämäni pahin homma on ollut se, kun kävi kuin forumin epelille. Jääkiekon jouduin aikanaan jättämään hieman samantyyppisistä syistä ja suurinpiirtein samassa iässäkin. Mulle rakkaimman harrastuksen josta piti tulla itsestäänselvästi tulla mulle ammatti. Kyseiset syyt vaikuttavat erittäin rankasti elämääni tänäkin päivänä. :thumbdown