Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
Vuosi 1992
Kallen elämään iski lama-aika, jolloin kaikkien piti ruveta säästämään ihan kaikesta, mistä pystyy. Sitä ennen Kalle sai aina hienoja ja uusia joululahjoja. Viimeksi hänen vanhempansa kävivät kirpparissa katselemassa Kallelle halpoja joululahjoja käytetyistä vaatteista ja esineistä.
Sini-äiti sanoi Risto-isälle, että Kalle on toivonut luistimia, jotta voisi harrastaa kavereidensa kanssa jääkiekkoa kylän jäädytetyssä kaukalossa.
– Tuossa olisi just sopivat luistimet Kallelle ja osoitti niitä hokkimia.
– Ymmärrätkö, että siinä on vain yksi luistin pojille ja yksi luistin tytöille? Parahti Risto.
– Saadaan sitten puolet halvemmalla? Ihmetteli Sini.
Risto katsoi niitä kenkiä ja sanoi:
– Pojalla kengänkoko 40 ja on 12-vuotias. Tämä on aikuisten luistin ja kokoa on 44 ja tyttöjen taas 37. Tämä poikien luistin on ruskea ja kulahtanut, tyttöjen taas on valkoinen ja ilmeisesti kissojen raapimalautana käytetty. Sinunko mielestä se on oiva lahja Kallelle?
– Hieman ehostusta ja terien viilausta, niin kyllä luistin kulkee. Sini vastasi päättäväisesti.
– Mitenkäs se hölskyvä ruskea luistin? Yritti isä piruiluttaa.
– Pannaan siihen pari villasukkaa ja mukaan pala sanomalehden paperia tueksi.
– Entäs tyttöjen, pojalle tulee tuskaa, kun luistin puristaa eikä anna myöden? Hätääntyi isä.
– Voisi oppia kipristelemään varpaitaan ilman sukkia, sukat vie liikaa tilaa.
– Kallen kaverit nauraa hänet kaukalosta, kun näkevät kahdet eri väriset luistimet?! Epätoivoisine hohotuksineen Risto selitti Sinille.
– En näe siinä mitään vikaa, luistin kuin luistin. Otetaan nämä. On tässä luistinjutussa myös sinun omaa syytäsi. Sini yliviivasi lahjaostoksen listasta yhden toivomuksen.
Isä peitti kämmenensä kasvojaansa ja pudisteli. Häntä harmitti se, kun aikoinaan oli ostettu ihan uudet luistimet Kallelle mutta isä huolimattomuuttaan teki metallihommia vajassaan ja rälläkkää käyttäen kipinöitti kaikki metallipölyt luistinten päälle ja ne ruostuivat käyttökelvottomiksi lyhyessä ajassa. Ruosteenpoistoaineilla olisi jäänyt vain pelkät kaksi piikkiä keskellä kenkiä, terät olisivat sulaneet siinä pois.
Kallelle se oli nöyryytystä, kun kaverit naureskelivat ja sanoivat ymmärtävänsä, että missä kenkä oikein puristaa. Hän ei pystynyt pelaamaan kunnolla niillä kahdella erilaisella luistimilla ja sai osakseen paljon ilkeyttä päälleen. Hänen piti lainata kaveriltaan jääkiekkomaila, kun vanhempansa antoivat hänelle poikki menneen mailan ilman lapaa mutta se hiomahomman jälkeen sopi ainoastaan ringetteen ja sanoivat, että se ringette on muotia nyt ja kannattaa etuajassa harrastaa. Sitä paitsi kylän kaukalossa oli vain kaksi asiaa. Luisteleminen ja jääkiekko, koko kylä ei tiennyt mistään ringetestä ja kumirenkaasta.
Kalle oli oikeakätinen ja kaveriltaan lainaama maila oli vasenkätisille tarkoitettu. Sillä ei paljon maaliin osuta taikka edes vasemmalla kädellä, jota ei hallitse. Kalle oli oikein sydämistynyt saamastaan kohtelustaan kavereilta, keillä elämät menivät paremmin kuin hänellä ja hän päätti syventyä historian kirjoihin, joissa häntä kiinnosti erilaiset sorrot ihmisiä kohtaan tehneitä diktaattoreita, jotta hän voisi ryhtyä tulevaisuudessa poliitikkona ajamaan pienten ihmisten asiaa ja edistääkseen parempaa hyvinvointia.
Sillä välin siirrymme toiseen hahmoon, joka on vähemmän tunnettu meillä ja muutenkin koko maailmalle. Pakkasukosta tästä puhutaan tai alkuperäiseen Marozkaan, ei siihen muuntuneeseen satuhahmoon Ded Moroziin eli pakkasukkiin.
Marozkan tiedettiin olevan kylmien ilmojen hallitsija ja hallitsi pakkasta. Hän takoi pajavasaralla vettä jääkahleisiinsa hyisessä työkammiossaan ja hänet tunnettiin olevan lempeä hyville ihmisille mutta erityisen pelottava ja tuima hahmo pahansuopisille ihmisille ja hänen mielityönsä oli jäädyttää kaikki pahat ihmiset jääkahleidensa sekä taikasauvansa avulla. Ei siis mikään Gandalf tai Saruman Taru Sormusten Herrasta, ne olivat pikkutekijöitä häneen verrattuna.
Ennen muinoin kansa muisti häntä sankarina, joka pelasti ihmiset pahoilta päättäjiltä ja toisaalla toiset näkivät hänet olevan sarjamurhaajana, joka tykkäsi jäädyttää ihan kaikki pahat ihmiset omaksi huvikseen.
Marozka oli huolestunut kirjemäärien hupenemisesta ja ihmetteli, että eikö kukaan enää usko pakkasukkoseen ja hän näki kovasti vaivaa maineensa eteen joskus kolmesataa vuotta sitten.
Hän rupesi miettimään, että oliko hän vetäytynyt liian pitkäksi aikaa sivuun ja ihmiset unohtaneet hänet vähitellen. Sehän ei käy. Mitä vähemmän hänestä tunnetaan, sitä heikommaksi hän käy. Joulun hengen määrä riippuu häneen uskovien määristä.
Hän päätti, että pitää käydä vierailuilla muutamissa paikoissa ja avasi pitkästä aikaa vaatekomeronsa, hän tajusi yrittävänsä muistella, että minkälaisessa asussa hän oikein toikkaroi aikoinaan, Marozka hypisteli pyöreänmuotoista patinoitunutta kuparikypäräänsä, jossa oli vielä valkoiset karvat renkaana kypärässä.
– En minä tuollaista varmaan ole käyttänyt.
Hän huomasi, että hänellähän on joku musta riepu kaapissaan roikkumassa. Hän ryhtyi kääräisemään sen päähänsä ja ihasteli peilissä, että tässä on nyt joku uusi lookki, mutta hän ei muistanut, että mitä ennen oli pukunaan kuin hänen nahkaessunsa ja rosoinen, kaiken nähnyt pajavasara joulun henkenä ei ollut vyötäisillä kovin rohkaiseva näky. Sitten hän löysi kaapin perältä sinisen lyhyehkön, sinisen pallonuijan ja mietti: ”Olen joskus kanniskellut tuollaista mutta en vaan muista.” Musta turbaani päässä hän totesi, että nahkaessunsa ja tumman työhousunsa kanssa näiden pitäisi olla työasusteeni joulun henkenä. Hän päätti laittaa sen sinisen nuijan reppuunsa, vaikka ei ollut varma, että miksi tämä nuija on niin tärkeä hänelle.
Marozka päätti, että lähdetään sinne Suomeen eturintamaan piristämään äitimaan sinne lähetettyjä sotilaita ja hän valitsi umpimähkään sellaisen paikan, jossa juuri Kalle oli pienessä kylässä asustamassa.
Pakkasukko päätti matkustaa junalla vaikka ei koskaan ole sellaisella kulkenut ja hänestä se oli mukava reissu ja hänestä silti tuntui, että jotain puuttuu. Suomen raja-asemalla hänellä oli ongelma, että hänellä ei ole mitään viisumia tai passia olemassakaan. Silti raja-asemalla pakkasukko valitti, ettei hän ikinä tarvinnutkaan minkäänlaisia lupia. Marozkalta jäi huomaamatta, että hänen taikansa vaikutti rajavartijaan ja tämä salli kompuroida rajan ylitse mutta takana ollut viisumin ja kera passin hämmästeli ja alkoi kovaan ääneen valittaa, että miksi vartijat päästävät epäilyttävän tyypin rajasta läpi ja sai itse vartijoilta sähköstuntin ja vietiin sekavana putkaan selviämään...
Kallen elämään iski lama-aika, jolloin kaikkien piti ruveta säästämään ihan kaikesta, mistä pystyy. Sitä ennen Kalle sai aina hienoja ja uusia joululahjoja. Viimeksi hänen vanhempansa kävivät kirpparissa katselemassa Kallelle halpoja joululahjoja käytetyistä vaatteista ja esineistä.
Sini-äiti sanoi Risto-isälle, että Kalle on toivonut luistimia, jotta voisi harrastaa kavereidensa kanssa jääkiekkoa kylän jäädytetyssä kaukalossa.
– Tuossa olisi just sopivat luistimet Kallelle ja osoitti niitä hokkimia.
– Ymmärrätkö, että siinä on vain yksi luistin pojille ja yksi luistin tytöille? Parahti Risto.
– Saadaan sitten puolet halvemmalla? Ihmetteli Sini.
Risto katsoi niitä kenkiä ja sanoi:
– Pojalla kengänkoko 40 ja on 12-vuotias. Tämä on aikuisten luistin ja kokoa on 44 ja tyttöjen taas 37. Tämä poikien luistin on ruskea ja kulahtanut, tyttöjen taas on valkoinen ja ilmeisesti kissojen raapimalautana käytetty. Sinunko mielestä se on oiva lahja Kallelle?
– Hieman ehostusta ja terien viilausta, niin kyllä luistin kulkee. Sini vastasi päättäväisesti.
– Mitenkäs se hölskyvä ruskea luistin? Yritti isä piruiluttaa.
– Pannaan siihen pari villasukkaa ja mukaan pala sanomalehden paperia tueksi.
– Entäs tyttöjen, pojalle tulee tuskaa, kun luistin puristaa eikä anna myöden? Hätääntyi isä.
– Voisi oppia kipristelemään varpaitaan ilman sukkia, sukat vie liikaa tilaa.
– Kallen kaverit nauraa hänet kaukalosta, kun näkevät kahdet eri väriset luistimet?! Epätoivoisine hohotuksineen Risto selitti Sinille.
– En näe siinä mitään vikaa, luistin kuin luistin. Otetaan nämä. On tässä luistinjutussa myös sinun omaa syytäsi. Sini yliviivasi lahjaostoksen listasta yhden toivomuksen.
Isä peitti kämmenensä kasvojaansa ja pudisteli. Häntä harmitti se, kun aikoinaan oli ostettu ihan uudet luistimet Kallelle mutta isä huolimattomuuttaan teki metallihommia vajassaan ja rälläkkää käyttäen kipinöitti kaikki metallipölyt luistinten päälle ja ne ruostuivat käyttökelvottomiksi lyhyessä ajassa. Ruosteenpoistoaineilla olisi jäänyt vain pelkät kaksi piikkiä keskellä kenkiä, terät olisivat sulaneet siinä pois.
Kallelle se oli nöyryytystä, kun kaverit naureskelivat ja sanoivat ymmärtävänsä, että missä kenkä oikein puristaa. Hän ei pystynyt pelaamaan kunnolla niillä kahdella erilaisella luistimilla ja sai osakseen paljon ilkeyttä päälleen. Hänen piti lainata kaveriltaan jääkiekkomaila, kun vanhempansa antoivat hänelle poikki menneen mailan ilman lapaa mutta se hiomahomman jälkeen sopi ainoastaan ringetteen ja sanoivat, että se ringette on muotia nyt ja kannattaa etuajassa harrastaa. Sitä paitsi kylän kaukalossa oli vain kaksi asiaa. Luisteleminen ja jääkiekko, koko kylä ei tiennyt mistään ringetestä ja kumirenkaasta.
Kalle oli oikeakätinen ja kaveriltaan lainaama maila oli vasenkätisille tarkoitettu. Sillä ei paljon maaliin osuta taikka edes vasemmalla kädellä, jota ei hallitse. Kalle oli oikein sydämistynyt saamastaan kohtelustaan kavereilta, keillä elämät menivät paremmin kuin hänellä ja hän päätti syventyä historian kirjoihin, joissa häntä kiinnosti erilaiset sorrot ihmisiä kohtaan tehneitä diktaattoreita, jotta hän voisi ryhtyä tulevaisuudessa poliitikkona ajamaan pienten ihmisten asiaa ja edistääkseen parempaa hyvinvointia.
Sillä välin siirrymme toiseen hahmoon, joka on vähemmän tunnettu meillä ja muutenkin koko maailmalle. Pakkasukosta tästä puhutaan tai alkuperäiseen Marozkaan, ei siihen muuntuneeseen satuhahmoon Ded Moroziin eli pakkasukkiin.
Marozkan tiedettiin olevan kylmien ilmojen hallitsija ja hallitsi pakkasta. Hän takoi pajavasaralla vettä jääkahleisiinsa hyisessä työkammiossaan ja hänet tunnettiin olevan lempeä hyville ihmisille mutta erityisen pelottava ja tuima hahmo pahansuopisille ihmisille ja hänen mielityönsä oli jäädyttää kaikki pahat ihmiset jääkahleidensa sekä taikasauvansa avulla. Ei siis mikään Gandalf tai Saruman Taru Sormusten Herrasta, ne olivat pikkutekijöitä häneen verrattuna.
Ennen muinoin kansa muisti häntä sankarina, joka pelasti ihmiset pahoilta päättäjiltä ja toisaalla toiset näkivät hänet olevan sarjamurhaajana, joka tykkäsi jäädyttää ihan kaikki pahat ihmiset omaksi huvikseen.
Marozka oli huolestunut kirjemäärien hupenemisesta ja ihmetteli, että eikö kukaan enää usko pakkasukkoseen ja hän näki kovasti vaivaa maineensa eteen joskus kolmesataa vuotta sitten.
Hän rupesi miettimään, että oliko hän vetäytynyt liian pitkäksi aikaa sivuun ja ihmiset unohtaneet hänet vähitellen. Sehän ei käy. Mitä vähemmän hänestä tunnetaan, sitä heikommaksi hän käy. Joulun hengen määrä riippuu häneen uskovien määristä.
Hän päätti, että pitää käydä vierailuilla muutamissa paikoissa ja avasi pitkästä aikaa vaatekomeronsa, hän tajusi yrittävänsä muistella, että minkälaisessa asussa hän oikein toikkaroi aikoinaan, Marozka hypisteli pyöreänmuotoista patinoitunutta kuparikypäräänsä, jossa oli vielä valkoiset karvat renkaana kypärässä.
– En minä tuollaista varmaan ole käyttänyt.
Hän huomasi, että hänellähän on joku musta riepu kaapissaan roikkumassa. Hän ryhtyi kääräisemään sen päähänsä ja ihasteli peilissä, että tässä on nyt joku uusi lookki, mutta hän ei muistanut, että mitä ennen oli pukunaan kuin hänen nahkaessunsa ja rosoinen, kaiken nähnyt pajavasara joulun henkenä ei ollut vyötäisillä kovin rohkaiseva näky. Sitten hän löysi kaapin perältä sinisen lyhyehkön, sinisen pallonuijan ja mietti: ”Olen joskus kanniskellut tuollaista mutta en vaan muista.” Musta turbaani päässä hän totesi, että nahkaessunsa ja tumman työhousunsa kanssa näiden pitäisi olla työasusteeni joulun henkenä. Hän päätti laittaa sen sinisen nuijan reppuunsa, vaikka ei ollut varma, että miksi tämä nuija on niin tärkeä hänelle.
Marozka päätti, että lähdetään sinne Suomeen eturintamaan piristämään äitimaan sinne lähetettyjä sotilaita ja hän valitsi umpimähkään sellaisen paikan, jossa juuri Kalle oli pienessä kylässä asustamassa.
Pakkasukko päätti matkustaa junalla vaikka ei koskaan ole sellaisella kulkenut ja hänestä se oli mukava reissu ja hänestä silti tuntui, että jotain puuttuu. Suomen raja-asemalla hänellä oli ongelma, että hänellä ei ole mitään viisumia tai passia olemassakaan. Silti raja-asemalla pakkasukko valitti, ettei hän ikinä tarvinnutkaan minkäänlaisia lupia. Marozkalta jäi huomaamatta, että hänen taikansa vaikutti rajavartijaan ja tämä salli kompuroida rajan ylitse mutta takana ollut viisumin ja kera passin hämmästeli ja alkoi kovaan ääneen valittaa, että miksi vartijat päästävät epäilyttävän tyypin rajasta läpi ja sai itse vartijoilta sähköstuntin ja vietiin sekavana putkaan selviämään...