Paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen mukaan liitto ei olisi enää kauan katsonut toimettomana Metsäteollisuus ry:n asettamaa työsulkua, mikäli työselkkaus ei olisi päättynyt kesä–heinäkuun vaihteessa.
Apu-lehdessä julkaistun haastattelun mukaan kiistassa Paperiliitto ei sulkenut pois tehtaan valtausta.
"Lievestuoreella vallattiin aikanaan tehdas, emmekä mekään pitäneet valtausta mahdottomana. Olisimme käynnistäneet tehtaan näyttääksemme, että me tahdomme tehdä työtä vanhoilla ehdoilla", Ahonen kertoo.
Ahosen mukaan viimeisellä viikolla muut metsäteollisuuden johtajat hakivat sovintoa Stora Enson toimitusjohtajaa Jukka Härmälää lukuun ottamatta. Ahosen mukaan Härmälä "uhosi vielä aggressioita" pääministeri Matti Vanhasen (kesk) viimeisessä sovittelutapaamisessa.
HS 09/07/05