Hyvä biisi kuten Sateenkaaren tuotanto lähes poikkeuksetta on. Meni kuitenkin heti kättelyssä pilalle kun alitajunta keskittyi tulpabasarin bongaamiseen. Ei oo mulle vielä tähän päivään mennessä avautunut sen palvonta.
Tätä en tiennyt Willisin Brucesta
Wiki sanoi:Ura muusikkonaWillis aloitti muusikon uransa lukion jälkeen soittamalla huuliharppua R&B-yhtyeessä Loose Goose. 1980-luvulla Willis levytti albumin nimeltä The Return of Bruno, jonka singlestä Respect Yourself tuli hitti. Myöhemmät kappaleet eivät menestyneet, vaikka Willis palasi studioon aina silloin tällöin. Willis on kuitenkin jatkanut muusikon uraansa ja esiintyi vuonna 2003 Irakissa Yhdysvaltain sotilaille yhtyeensä kanssa
Progea? Eiköhän se ollut Trashin eturintamassa. War and Pain
Varhais- ja myöhäiskaudet. Metal Evolutionissakin oli kirjattu progen alle. Oma suosikki on Angel Rat. Ei linkkiä, koska *puhelin*
Jäänyt itseltäni moinen kausi huomioimatta. Pitää syventyä, tattis, danke ja spasibo.
Varhais- ja myöhäiskaudet. Metal Evolutionissakin oli kirjattu progen alle. Oma suosikki on Angel Rat. Ei linkkiä, koska *puhelin*
Minä vuonna muuten toi dokumenttisarja on tehty? Ihmettelin vaan, kun siinä vielä T.Turunen on NW:n laulaja.
KISS on paras. Niillä on eniten naisia.
Oletkos nähnyt livenä? Et muuten ole![]()
Eiku kuoleena nähnyt.
David Byron poistui keskuudestamme turhan nuorena.![]()