Minä odottelen vielä hetken - isossa pyörässä pelkään kokoomuksen kusettavan kansalaisia kunnolla ja tämän jälkeen maltillisempi osapuoli aiheessa on entistä heikommalla vaikutusvallalla - ellei taas ole jotain pirun jokeria kädessä?Tämänpäiväisen jälkeen mäkin kallistuin sille kannalle, että uudet eduskuntavaalit olis pitäny järjestää.
Väärinhän ne nytkin äänesti. Niin aina.
PerSujen säännöt on tehty aikoinaan ihan pikkupuolueelle, jolloin suora kaikkien jäsenten äänioikeus puoluekokouksessa on tuntunut ihan järkevältä. Kun puolue on toiseksi suurin eduskuntapuolue, niin tuntuu erikoiselta, että tuhannen kylähullun äänillä voi viedä kaikki johtopaikat.Huvittavia nuo Elon puheet vallankaappauksesta. Halliksen porukka äänestettiin puolueen johtoon, Soinin porukka vei kaikki ministerisalkut. Ketkäs sen vallankaappauksen teki...
Epämääräinen porukka puoluekokouksessa ovat olleet ja kelvanneet persujen äänestäjiksi vuosia.
Olihan tuo aikamoinen kekkaus, mutta toisaalta ihan odotettava, mikäli minkä tahansa yhdistyksen johtopaikat veisi ns. perinteistä toimintaa kannattavien vastustajat, niin jäsenkatoa se lienee aiheuttaisi. Esimerkiksi jos potkupalloseuran johtoon valittaisiin pesäpalloilijoita, jotka sitten julistaisivat pesiksen olevan jatkossa seuran ensisijainen toiminta-alue, niin ne potkiksen pelaajat varmaan lätisivät muualle.No se tietenkin, mutta eikö vähän hymyilytä miten Suomen politiikan historiaan menevällä, kyrväkkäällä tavalla Soini pelasi - tappion kärsineenäkin - rasistit pois pelistä?
Aikamoinen tempaus.
Tuo nyt on varsin erikoista. Uusien eduskuntavaalien järjestäminen on Suomessa erittäin poikkeuksellinen juttu, eikä siihen tule ryhtyä ennen kuin muut vaihtoehdot on käyty läpi. Ylimääräisten eduskuntavaalien mahdollisuus on tarkoitettu ainoastaan sitä varten, ettei muuten saada toimintakykyistä hallitusta siis enemmistä, vähemmistä tai virkamieshallitusta. Pääsääntö on, että eduskunta istuu koko vaalikauden, eikä sitä hajoteta kuin poikkeustilanteessa, yhden eduskuntapuolueen hajoaminen ei sellainen ole.Tämänpäiväisen jälkeen mäkin kallistuin sille kannalle, että uudet eduskuntavaalit olis pitäny järjestää.
mutta toisaalta ihan odotettava
Vaikken mikään Arhinmäen kannattaja ole (aika puoluepoliittisesti koditon tms. olen eli kaikki puolueet on paskoja omalla tavallaan, mutta persut on lisäksi sellainen chiliaterian jälkeinen persettä polttava paska), niin pakko myöntää, että tässä on hyödynnetty tilaisuus varsin mainiosti.
Pari vuotta sitten pistetty tuonne, minne linkki vie.Eikös tuo ole vuosia vanha video..?
Tämänpäiväisen jälkeen mäkin kallistuin sille kannalle, että uudet eduskuntavaalit olis pitäny järjestää.
Tuo nyt on varsin erikoista. Uusien eduskuntavaalien järjestäminen on Suomessa erittäin poikkeuksellinen juttu, eikä siihen tule ryhtyä ennen kuin muut vaihtoehdot on käyty läpi. Ylimääräisten eduskuntavaalien mahdollisuus on tarkoitettu ainoastaan sitä varten, ettei muuten saada toimintakykyistä hallitusta siis enemmistä, vähemmistä tai virkamieshallitusta. Pääsääntö on, että eduskunta istuu koko vaalikauden, eikä sitä hajoteta kuin poikkeustilanteessa, yhden eduskuntapuolueen hajoaminen ei sellainen ole.
Joo, kyllä se vissiin Sipilälläkin eka reaktio oli, että 101-systeemiä ekana haetaan. Spekulaatio, mutta ei ehkä oma keksimä.
Jos uusi enemmistöhallitus rakennetaan rkp:n ja kd:n avulla 101-paikkaiseksi, sen kohtalo jää Paavo Väyrysen varaan.
Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi maanantaina, että edessä on hyvin todennäköisesti hallituksen ero ja uudet hallitusneuvottelut, ympäri Suomea alkoivat ankarat sormilaskuharjoitukset.
Sipilä kertoi tavoitteena olevan vähintään 101 kansanedustajan enemmistöhallitus. Keskustalla ja kokoomuksella on yhteensä 86 paikkaa, ja vahvimmin uusiksi hallituspuolueiksi tarjolla olevat Rkp ja Kristillisdemokraatit nostaisivat paikkamäärän juuri 101:een.
Avaimet enemmistöaseman romuttamiseen saattavat pudota suoraan yhdelle miehelle: politiikan monet kiemurat nähneelle moniottelijalle Paavo Väyryselle.
ja niin edelleen sekä sitä rataa...
PerSujen säännöt on tehty aikoinaan ihan pikkupuolueelle, jolloin suora kaikkien jäsenten äänioikeus puoluekokouksessa on tuntunut ihan järkevältä. Kun puolue on toiseksi suurin eduskuntapuolue, niin tuntuu erikoiselta, että tuhannen kylähullun äänillä voi viedä kaikki johtopaikat.
Esimerkiksi jos potkupalloseuran johtoon valittaisiin pesäpalloilijoita, jotka sitten julistaisivat pesiksen olevan jatkossa seuran ensisijainen toiminta-alue, niin ne potkiksen pelaajat varmaan lätisivät muualle
Tiina Elovaara näytti lähetyksen jälkeen Ylen toimittajalle Twitteristä kuvan, johon hän lähetyksessä viittasi.
Yle selvitti kuvan alkuperän. Twitterissä levinneen kuvan on alunperin ottanut Lehtikuvan kuvaaja Jussi Nukari, ja se on julkaistu muun muassa Etelä-Suomen Sanomissa.
Kuvaaja Jussi Nukari kertoo Ylelle, että kuva on otettu sunnuntaina 11. kesäkuuta, kun kokous ajautui kaaokseen presidenttiehdokkaan valintamenettelystä keskusteltaessa.
Jussi Halla-ahon ja muun puoluejohdon valinnasta taas päätettiin päivää aiemmin 10. kesäkuuta lauantaina.
Jos ne oli väärinkäsittäneet vanhan sanonnan ja soveltaneet sitä puoluekokoustamiseen (vitsi ei omakeksimä):
No se tietenkin, mutta eikö vähän hymyilytä miten Suomen politiikan historiaan menevällä, kyrväkkäällä tavalla Soini pelasi - tappion kärsineenäkin - rasistit pois pelistä?
Aikamoinen tempaus.
Enää pari vuotta edarivaaleihin, ketäs me Make äänestettäis?
Liirum-laarum jne. Maahanmuuttovastaisuus (tai maahanmuuton kritisointi/tarkastelu) ei ole synonyymi rasismille. Tämä kun vielä muistettaisiin tai tiedostettaisiin.Näyttää hyvältä CV:ssä kun on tehnyt näyttävän pesäeron hallislaisiin/rasisteihin, noin niinkuin jatkotyöelämän kannalta. Kikekin on aikasen maahanmuuttovastainen ollut, mutta nyt valitsi sitten "hyvisten" puolen.
Toki joku noista vanhoista puolueista (mieluummin kokoomus) voisi ottaa teemakseen tämän. Söisi pohjaa pois samalla "Hallisten" mahdolliselta nousulta.....
Vaikka kriittinen, asiallinen maahanmuuttotarkastelu ilman "fasismia" / kiihottamista kansanryhmää vastaan yksi teema?
Tuossa eräässä a-studiossa kun huomautettiin (Antti Rinteelle,Li:lle, Niinistölle ) oppositiolle, että tämä järjestys eli uudet vaalit vasta viimeisenä keinona on pultattu perustuslakiin, niin jo heti seuraavassa lauseessa olivat tyypit peräämässä uusia vaaleja.Joo, kyllä se vissiin Sipilälläkin eka reaktio oli, että 101-systeemiä ekana haetaan. Spekulaatio, mutta ei ehkä oma keksimä.
Voimasuhteet/paikkajako sen verran kiharainen, että jopa kesk+kok joutui hakemaan ratkaisuja apupuolueista. Nythän se jää vain arvailujen varaan, mitä rkp+kd olis hallitusohjelmaan vaatineet, tai mitä mitä esim. kesk+kok+sdp (=121) olisi voinut tehdä, siis aikuisten oikeesti.
Mutta ne kaikki vaihtoehdot olisi pitänyt käydä läpi, ja monta kertaa. Uudet vaalit vasta viimeisenä, vaikka itsekin niitä joskus huutelen.
Ei ole montaa vuotta siitä, kun naurettiin sixpackille, kun eivät saa mitään aikaan, koska porukassa on liian monta mielipidettä. Niin, aivan.