Presidentti 2006, kierros 2

Toisella kierroksella äänestän

  • Numero 3:sta Sauli Niinistöä

    Äänet: 91 71,7%
  • Numero 9:ä Tarja Halosta

    Äänet: 36 28,3%

  • Äänestäjiä yhteensä
    127

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17754
Sijainti
East of Eden
- rehellinen ja oikeudenmukainen
- pitää sanansa
- kansaa kohtaan avoin
- ei tee katteettomia lupauksia
- luotsaa isänmaatamme ensisijaisesti Suomen kansan parasta ajatellen
- edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa ja pitää Suomen puolta EU:ssa
- vie suomalaista osaamista maailmalla eteenpäin
- vaikuttaa arvovallallaan Suomen vähäosaisten aseman parantamiseen ja työn arvostukseen sekä tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun peruspalveluissa (esim terveydenhoito, koulutus jne.)
- vaikuttaa arvovallallaan sisäpoliittisiin päätöksiin ensisijaisesti Suomen tulevaisuutta ajatellen
- kiertää maatamme ja tapaa tavallisia ihmisiä ja kuuntelee heitä ja ottaa huomioon heidän ajatuksiaan käyttäen arvovaltaansa, jotta kansan mielipide tulee kuulluksi päättäjien keskuudessa
- osaa nimittää oikeat henkilöt oikeille paikoille ja pitää myös kiinni presidentin tietyistä valtaoikeuksista
- on auktoriteetti ja suomalaisuutta edustava presidentti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin

listaahan voisi viel jatkaakin mutta tässä nyt muutamia tärkeitä asioita.
 

Zetor

Traktormiäs
Liittynyt
6.2.2001
Viestit
5792
Sijainti
Walko-Wenäjä
Formulanomi sanoi:
Ehkä sillä poikkeuksella, että presidentti voisi ohjata meidät Natoon
Sitten sulla on oikea ehdokas. Niinistöhän haluaisi viedä Suomen eurooppalaiseen Natoon - mikä se sitten lieneekään. :confused:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Zetor sanoi:
Sitten sulla on oikea ehdokas. Niinistöhän haluaisi viedä Suomen eurooppalaiseen Natoon - mikä se sitten lieneekään. :confused:
Juu, mutta tämä onkin yksi näiden vaalien vaikeimmista kysymyksistä. Todennäköisesti Halonen tulee vastailemaan ympäripyöreitä jaarituksia tässä (välttelee tai jopa valehtelee), vaikka mitä ilmeisemmin Suomi valtiona olisi halukas menemään Natoon. Toisin siis kuin todennäköinen kansan enemmistö.

Tuo McMiken lista oli hyvä!

Pitää tosin vielä lisätä yleisesti presidentin normaalien virkatehtävien hoitaminen moitteetta.
 

Off-Topic

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
2514
Tällä hetkellähän meillä ja muuallakin Euroopassa kovasti valitetaan Yhdysvaltojen toimista. Samaan aikaan kuitenkin Yhdysvallat on meidän turvatakuumme, se vastaa suurelta osin Eurooppaa puolustavan Naton kustannuksista. Eli valitellaan, että voi voi kun en tekee pahojaan, mutta samaniakaisesti ei olla valmiita itse ottamaan vastuuta tuon puolustuksen hoitamisesta. Jos Yhdysvallat päättäis muuttaa politiikkaansa ja vetäytyä kansainvälisestä sotilastoiminnasta, niin se olisi paitsi Euroopalle, myös monelle muulle maanosalle melkoinen katastrofi ja aiheuttaisi valtavan määrän kurissa pysyneiden konfliktien puhkeamisia. Yhdysvaltain rooli Euroopan turvallisuudessa on kohtuuttoman suuri, ja eurooppalaisempi nato ainakin mun käsitykseni mukaan olis sellanen, missä eurooppalaiset ottais tuosta hommasta ja sen kustannuksista enemmän vastuuta. Toi Yhdysvaltain ja naton vankkumaton vastustaminen on vähän samanalaista itsepetosta kun ydinvoiman raekntamisen vastustaminen, ja samalla ostamalla sitä ydinsähköä Venäjältä.
 

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17754
Sijainti
East of Eden
Lisätä vois vielä, että antaa selkeät vastaukset esitettyihin kysymyksiin. Ei sellaista, että esim. -pitäisi tehdä jotakin-, vaan että -pitää tehdä jotakin-.

Valitettavasti vain niin monet poliitikot käyttävät tuota konditionaalimuotoa ja se, ainakin minulle, antaa kuvan, että vastaaja on jotenkin välinpitämätön asian suhteen sekä sen, että vastaajalla ei ole ainakaan ensisijaista tarkoitusta hoitaa asiaa tai vastaaja lykkää vastuun kuulijalle, kuten savolaisilla on tapana.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
On tullut lueskeltua näitä vaalikeskusteluja jo jonkun aikaa, mutten ole osallistunut kun mielestäni näissä on ollut liikaa turhaa molemminpuolista nälvintää. Mutta pistetäänpä tähän vähän omia mielipiteitä.

Itse näen, että Suomi on Halosen aikana pysynyt varsin hyvin omalla ja oikealla linjallaan ulkopolitiikassa. Puolustuspoliittiset selonteot ovat olleet ja ovat sillä kannalla, että Suomen puolustusta kehitetään itsenäisen puolustuksen varaan, enkä näe miksi siihen pitäisi tulla muutosta. Halonen oli käsittääkseni aika vahvasti mukana vaikuttamassa esim. EU:n perustuslain turvatakuupäätöksen "lieventämiseen". Italialaisten esityksessähän tuo turvatakuu olisi automaattisesti velvoittanut avunantoon hyökkäyksen tapahduttua ja vaikkei kohteena oleva maa edes pyytäisi. Tämä olisi ollut puolustusliitto, ilmeisesti jopa tiukemmin vaatimuksin kuin NATO.

Kompromissihan tuo artiklan lisääminenkin toki oli ja jokseenkin epäselvä, mutta kyllä siinä käsittääkseni todettiin että velvoitteet eivät koske tiettyjä maita jotka saavat pitää kiinni omasta puolustuspolitiikastaan. Ts. tämän perusteella Suomi olisi saanut pysyä omalla linjallaan. Ehkä tuosta epäselvyydestä johtuen perustuslain kaatumista kuitenkin pidettiinkin hyvänä asiana.

Niinistöhän taas käsittääkseni peräänkuuluttaa kovasti että kun turvatakuut on jo hyväksytty, niin puolustusliittoon liittyminen on jo vähän niinkuin sama asia. Tästä olen itse aikalailla eri mieltä.
 

Zetor

Traktormiäs
Liittynyt
6.2.2001
Viestit
5792
Sijainti
Walko-Wenäjä
Off-Topic sanoi:
eurooppalaisempi nato ainakin mun käsitykseni mukaan olis sellanen, missä eurooppalaiset ottais tuosta hommasta ja sen kustannuksista enemmän vastuuta.
Toivottavasti Niinistö ei aja tuolla perusteella 'hinnalla millä hyvänsä' Suomea Natoon... mulle ainakin riittäisi tuo halvempi malli.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Zetor sanoi:
Toivottavasti Niinistö ei aja tuolla perusteella 'hinnalla millä hyvänsä' Suomea Natoon... mulle ainakin riittäisi tuo halvempi malli.
No presidentti ei kyllä yksin Suomea Natoon vie. Hallituksen aloitteellisuus asiassa on ratkaiseva. Tullee myös kansanäänestys ja eduskunnan hyväksyntä vaaditaan.
 

Off-Topic

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
2514
Joo, kenelles se ei riittäis. Natoon liittyminen ei varmaan maidän kohdalta kauheesti lisäis kustannuksia kun meillä on toi puolustus ihan kelvollsiessa kunnossa ja edullisesti hoidettu. Varmaan se jonkin verran vaikuttais, mutta jos sitä ei oo valmis hyväksymään, niin mun mielestä on pikkasen kaksinaismoralistista valittaa tosta "vaihtoehtosesta" toiminnasta mitä USA harrastaa.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Hommahan menee niin, että iso osa kansasta ei edes katso vaalikeskusteluja vaan äänestää (pääasiassa Halosta) ihan menneiden mielikuvien perusteella. ni!
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Mutku sanoi:
Hommahan menee niin, että iso osa kansasta ei edes katso vaalikeskusteluja vaan äänestää (pääasiassa Halosta) ihan menneiden mielikuvien perusteella. ni!
Tähän voisi yhtyä. Varmasti monella Niinistöäkin äänestävällä toki sama juttu.

Vaikka ei mitään kovin painavia johtopäätöksiä voi tehdä, niin silti aika yllättävää (tai sitten ei) huomata MTV3:n vaalikoneen tilastoista se, että miten alhaalla Halonen noissa tilastoissa on varsinkin huomioiden se, että miten suosittu hän on.
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Törni sanoi:
Mistäs ihmeestä sinä sen tiedät?
Ei hän tiedäkään, vaan hän äänestäjänä odottaa sitä tulevan kauden presidentiltä. Tulee valituksi sitten joko Niinistö tai Halonen.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
1. Kuinka todennäköisenä pidätte, että Suomi hakee sotilasliitto NATOn jäsenyyttä seuraavan kuuden vuoden aikana?

9. Tarja Halonen
"Ei näillä näkymin. Optio on, jos jotakin muuttuu."

Tämä on minusta äärettömän omituinen näkökanta (Sama vika on toki monella muullakin kuin Halosella). Tässä siis myönnetään suoraan, että Suomi voi tulevaisuudessa tarvita Natoa, jos jokin muuttuu. Sotilasliittoon kuitenkin liitytään nimenomaan tuntemattomien ja ennalta ennustamattomien tulevaisuuden tapahtumien varalta. Ei Natojäsenyyttä silloin voi hakea kun kriisi on puhjennut.

Ymmärtäisin Halosta hirvittävän hyvin, jos hän sanoisi että hänen näkemyksensä mukaan Suomi selviää kaikista mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä ilman Natoa. Nyt hänen kantansa se, että juuri Nyt Natoa ei tarvita ja tulevaisuudesta hänellä ei ole hajun palaakaan. Minusta presidentillä pitäisi olla.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mutku sanoi:
Hommahan menee niin, että iso osa kansasta ei edes katso vaalikeskusteluja vaan äänestää (pääasiassa Halosta) ihan menneiden mielikuvien perusteella. ni!
:D Auts,tunsin piston sydänmessäni. :eek:

(Edelleen katsomatta yhtäkään väittelyä) :thumbup:
 

Suomen Huippu

Sterna paradisaea
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
2168
Vähintä, mitä Keskustan pitää nyt tehdä Saulin hyväksi, on liittyä Kokoomukseen.

Mutku sanoi:
Heinäluoma oli kehuskellut, että Halosta on saatu tukemaan joku huippunimi ja se kerrotaan parin päivän päästä.
Se on siis totta! UKK:n vaaliliitto on testamentannut valitsijamiehensä Saulille!
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Mutku sanoi:
Joo, mutta niitä on vaan niin paljon vähemmän :D
Totta. Valtaosa Niinistön kannattajista tutustuu ehdokkaiden näkemyseroihin ja katsoo nuo vaalikeskustelut :wink:
 
Ylös