Räikkönen vastaan Kovalainen Vaasassa 10.03.

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
Pian jyrähtää – Legends Ice Race

Vuoden 2007 Legends Ice Race on totisinta totta Vaasan raviradalla alkavan maaliskuun 10. päivänä. Kiti-kisapalvelusta löytyy näillä tiedoilla vasta kuuden kuljettajan nimi, mutta kilpailun järjestäjät ovat saaneet varmistuksen jo kahdeksantoista ( 18 ) kuljettajan osallistumisesta.

Formula-isien Matti Räikkösen ja Seppo Kovalaisen lisäksi vastakkain iskevät Legendsien MM-ykkönen Peter Morton (Engl.) ja EM-voittaja Jussi Rasku. Kahdet edelliset Legendsien Vaasan kisat voittaneella Juuso Vormistolla on tietenkin aivan oma käsityksensä kuka on nopein Raviskan kiertäjä.

LISÄÄ MUTKIA – Tulevan kisan voittoa ei välttämättä ratkaista vanhoilla säädöillä, kun hyökätään tulevalle kisabaanalle. Uudistetulla radalla poiketaan raviradan keskiosalle, josta löytyy ovaalia hitaampaa kurvia. Nyt pitää muistaa kääntää myös oikealle…

Jäätilanne Vaasan raviradalla on loistava. Viime viikkojen pakkasten aikana rataa on jäädytetty päivittäin. Jääpeite soran päällä on nyt vahvempi kuin aiempien Legendsien jääratakisojen aikaan. Eikä silloinkaan sora päässyt piikkipyöriä tylsyttämään. Lunta löytyy riittävästi penkoista, jos jollekin iskee tarve pysähtyä nopeasti.

Legends ICE Race Vaasan Raviradalla lauantaina 10.3.2007 klo 12.00
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16906
Noh. Onkohan ees niin tasokkaan olonen kilpailu että joku tulee katsomaan? :D
 

R.Rosset

Well-known member
Liittynyt
1.2.2006
Viestit
1048
Otto Hokkanen sanoi:
Mikä ny noin suututtaa? Sekö, ettei Joni-hahmo usko talven ehdottomasti kovimman jääratakisan yleisömenestykseen?
Vai sekö että kisa on täysin turhaa humpuukia?
 

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
R.Rosset sanoi:
Vai sekö että kisa on täysin turhaa humpuukia?
Millä perusteella humpuukia....? Et ilmeisesti ole koskaan Legends-kisaa nähnytkään.

Ja SuperKimi ilmeisesti irvistelee vain sille, että astui keltaisenlehdistön tyyliin tehdyt otsikon ansaan.... :D
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Kai sen humpuukiksi voi laskea jos oikein välttämättä haluaa, kun kisa ei ole osa mitään sarjaa, vaan yksittäinen enemmän tai vähemmän leikkimielinen koitos asvalttien sulamista odotellessa ;)

Jos laji on outo, niin Legends-luokasta löytyy infoa sarjan sivuilta legendscars.fi.
 

Rip3

Well-known member
Liittynyt
25.12.2005
Viestit
611
Sijainti
Vaasa
Joni sanoi:
Noh. Onkohan ees niin tasokkaan olonen kilpailu että joku tulee katsomaan? :D
No ainakin yksi katsoja paikalle menee:D

Riippuu vähän ilmasta, mutta kyllä sinne katsojia tulee. Vaasassa ravirata sijaitsee alle 2km keskustasta niin sinne on helppo mennä.

Enemmän porukkaa näissä ice race tapahtumissa on kuin nahkaspeedway kisoissa:alppu:

Vaasan raviradalla (itse asiassa vaasan moottoriradalla, jonka hevosmiehet valloittivat:jaska: ) on suomen pisimmät suorat niin on ihan hyvä, että poiketaan radan sisäosalla niin ei mene aivan kaasu pohjassa ajeluksi.

Leikkimielistä, ainakin ennen lähtövalojen sammumista, mutta mukana on EM/MM mestarit.
 
Viimeksi muokattu:

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Vaasan Legends Ice Racen voittaja pääsee ajamaan yhden Legends-kisan Englannissa huomiseen jääratakisaan osallistuvan Peter Mortonin autolla.

Vaasan jääratakisalle on mainion palkinnon lisäksi luvassa myös entistä enemmän näkyvyyttä, sillä Urheilukanava esittää kisasta puolen tunnin ohjelman.

Aikataulua, osanottajat ja muuta tietoa löytyy LCF:n foorumilta: http://server6.neobitti.org/~legendsc/forum/viewtopic.php?t=765
 

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
Pekka Lehtolan nimi liitetään nyt Legendsien Ice Race -kisojen voittajien listaan. Kahdet aiemmat kekkerit voittanut Juuso Vormisto starttasi finaaliin paalupaikalta, mutta kakkosruudusta startannut Pekka Lehtola ampui heti lähdöstä kärkeen ja kuittasi kisan voiton. Vormisto varmisteli toiseksi ennen Jussi Raskua ja Alle Eniä.

Formula-isein Matti Räikkösen ja Seppo Kovalaisen ensitapaaminen radalla päättyi Räikkösen eduksi. Räikkönen oli finaalin 10:s kun Kovalainen päätyi penkalle ennen täysiä kierroksia.

Kisassa vetiseen jäärataan totutellut Legendsien hallitseva maailmanmestari, englantilainen Peter Morton päästeli sohjon seassa yhdeksänneksi.

Legends Ice Race, Vaasa 10.03.2007
Tulokset:
1. Pekka Lehtola, LCF
2. Juuso Vormisto, KUA
3. Jussi Rasku, KauhUA
4. Alle En, LCF
5. Marko Kitinoja, AL-Härmä
6. Kim Peltonen, A-Motorsport
7. Janne Sinkkonen, KankUA
8: Mika Erkkilä, A-Motorsport
9. Peter Morton, Englanti
10. Matti Räikkönen, LprUA
11. Kimmo Joutvuo
12. Seppo Korpela
...keskeyttäneet
Mats Asplund, LCF
Markku Parkkari, LCF
Perttu Repola, KrsUA
Seppo Kovalainen, OFK-125
Jani Ala-Luhtala

http://server6.neobitti.org/~legendsc/forum/viewtopic.php?p=2893#2893
 
Ylös