Pettynyt Hirvonen lähti kaljalle MTV3 Katsomo
26.04.2009 01:20
Mikko Hirvonen, kuva: MTV Oy
Argentiinan MM-rallin keskeyttänyt Mikko Hirvonen uskoo rallin maailmanmestaruustaistelun olevan tämän vuoden osalta ohi.
- Jos ei ihmeitä tapahdu niin kyllä. Nyt tarvitsee jo huonoa tuuria Citikalta, Hirvonen myönsi.
Kauden kaikki osakilpailut voittanut Sébastien Loeb voi karata sunnuntaina jo 20 pisteen MM-johtoon.
- Onhan Loeb alkukautta hallinnut, mutta ei me niin kaukana olla oltu. Täälläkin pystyttiin lyömään painetta, ettei se heti päässyt karkuun kun lähdettiin uudestaan noille pätkille. Olisi tullut ihan hyvä taistelu loppuun asti, mutta nyt kävi näin, Hirvonen manasi.
Fordin tehdastallin kuljettajien edellinen teknisestä viasta johtunut keskeytys on kolmen vuoden takaa Argentiinasta. Hirvonen arveli harvinaisen tapaturman johtuneen vesipumpusta.
- Mina Claveron pätkällä meillä vaan lämmöt nousivat yhtäkkiä jonnekin sataanneljäänkymppiin. Pätkän maalissa koitin selvittää, mistä se johtuu, mutta mitään vikaa ei näkynyt missään. Portugaliin tulleessa uudessa koneessa on sähköinen vesipumppu ja se on nähtävästi mennyt rikki. Joko se ei saa virtaa ja siellä on joku häiriö tietokoneessa, tai sitten se vesipumppu on itsestään mennyt rikki, Hirvonen kuvaili ongelmaansa.
Hirvonen ei osannut vielä sanoa, pystyykö hän jatkamaan kilpailua sunnuntaina superrallisäännöllä. Hirvonen olisi kahdeksantena 15 minuutin aikasakon jälkeen, joten ainakin yksi MM-piste olisi otettavissa. Tällä hetkellä päällimmäisenä hänen mielessään oli jotakin muuta.
- Kalja. Eiköhän tässä yhden tai jopa parikin kaljaa voisi ottaa ja katsoa, mitä tehdään huomenna, Hirvonen naurahti..
Teksti: Lauri Ouvinen, haastattelu: Anette Latva-Piikkilä, Córdoba