->Vaikka täällä jaksetaan toistuvasti innostua yhdestä sun toisesta nuoresta/kokemattomasta kuskista himmeiden välähdysten perusteella ja tulevat tallipaikat laitetaan jakoon joka toisen kisa jälkeen, niin Australiassa on taas nähty, että "mummovauhtia" köröttelevä Hirvonen on edelleen best of the rest, kun kyse on sorarallista.
Ymmärrettävästi se turhauttaa, että Sebastienit ovat hallinneet 2000-lukua ylivoimaisesti, eikä loppua näy, mutta ei se varsinaisesti ole Hirvosen syy. Eikä muuten Latvalankaan. Ja fakta on, että päteviä rattimiehiä ei ole jonoksi saakka Sitikan, Volkkarin, M-Sportin tai Hyundain ovien takana, eli hyvin todennäköisesti Hirvoselle löytyy auto jatkossakin. Jos ei löydy, se kertoo lähinnä sarjan surkeasta kilpailullisesta tolasta.
Täällä promotaan kovasti jotain Hännistä, mutta sen kerran kun Hänninen ja Hirvonen ovat olleet samalla viivalla vertailukelpoisella kalustolla, 2010 Montessa, eron näki helpommin kalenterista kuin kellosta. Ja Hännisen pitäisi olla hyvä asfaltilla... Meeke on ajanut Hännistä vastaan paljon, muttei ole koskaan osoittanut olevansa selvästi parempi. Nopeudessa voi yltää jopa samaan, mutta on aina ollut paljon virhealttiimpi. Östberg on ihan jees, mutta tämä kausi on osoittamassa, että _vain_ ihan jees. Neuville vaikuttaa Ogierin ja Latvalan lisäksi ainoalta nykykuskilta, jolla on edellytykset Hirvosta kovempaan uraan. Se ei tarkoita, että niin käy.
Ralli on välineurheilua. En näe, että Hirvonen on aikalaistensa joukossa sen huonompi kuski kuin joku Mikkola tai Salonen oli omana aikanaan. Hirvosen kohdalla vain alkaa näyttää siltä, ettei osunut urallaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Tämä olisi voinut olla se vuosi, mutta toisin kävi.