Ambomaan Mambo sanoi:
Tottahan on että Atkinson on näyttänyt enemmän vauhtia kuin Hirvonen viimevuonna. Mutta kuten sanoin, on Atkinson myös vieraillut metsän puolella useammin. Jotenkin vaan uskoisin että Hirvosella olisi ollut viime kaudella enemmänkin resursseja vauhdin puolesta. Sitä vain en tajua miksei sitä näytetty. Tai no Jyväskylässä vauhti oli ok mutta sittenpä kolisteltiin Killerillä.
Enkä lähtisi noita Paasosen viimekauden Skoda-kisoja mitenkään kultaiselle jalustalle nostamaan. Otetaan kuitenkin huomioon se että Gardella oli Jyväskylässä ongelmia avauspäivästä lähtien, ja siihen lisättynä vielä Garden huima motivaatio Skodaa kohtaan niin... tuota toista kisaa en muista missä Paasonen olisi Gardea nopeampi ollut, ellet sitten tarkoita sillä tuota Britannian rallia, josta voisin olla eriävää mieltä tuosta Paasosen ja Garden välisestä vauhdista.
Mitäs on esittänyt esim. Pykälistö? tai K. Sohlberg? Molemmat kuitenkin SM-sarjan tämän kauden kärkinimiä. Aika kaukana kuitenkin vielä esimerkiksi tuosta Hirvosen suoritustasosta, vaikka kaikilla ovat olleet autot aikalailla samalla lähtöviivalla. Se että SM-sarjassa menestyy ei automaattisesti tarkoita sitä että voisi olla MM-sarjassa mahdollisuuksia. Vai uskooko joku täällä että esimerkiksi Ampuja ajaisi joskus MM-tasolla? Toivottavasti ei.
- Lappworth sanoi ennen Suomen rallia, että Mikon on aika näyttää vauhtia ja toivomus esitettiin vielä ennen Argentiinaa. Vauhtia ei vain löytynyt, poikkeuksena Suomi.
- Paasonen kiistatta esitti Suomessa Skodalla jotain sellaista, jota Toni ei esittänyt koko vuotena. Tonilla oli ongelmia muutamalla pätkällä, mutta Paasosen vauhtiin ei ihan kerinnyt muutenkaan. Britanniassa Paasonen teki ainoat säväyttävät pätkäajat Skodalla (pitkällä Rhonddan pätkällä ajoi lähelle Sainzin ja Rovanperän vauhtia). Ekana päivänä Jani oli hidas, mutta sen jälkeen näytti taas sellaista vauhtia, mitä Toni ei oikein koko vuotena saanut ulos.
- Pykälistö ajoi Jyväskylässä ihan kärkia-aikoja ennen kuin kone hajosi. Pykälistö aiemminkin ajanut todella rajusti Jyväskylässä. Toki Juusolla on heikompiakin tuloksia, kun aina ei kaikki palikat ole olleet kasassa; samaa voidaan sanoa Hirvosen Mikosta, jolla vasta tänä vuonna näyttää palaset loksahtaneen kohdalleen.
- Ampujan kohdalla meidän varmaan kannattaa odottaa se ensimmäinen sm-ralli voitto ja alkaa sitten puhumaan enemmän.
--------------------------------------
Kannattaa nyt muistaa se, että en ole Hirvosen suoritusta vähättelemässä. Valitukseni pääasia on ollut se, että Hirvosta ja Latvalaa treenauttaessaan Jouhki on lyönyt laimin vanhemman ikäluokan, josta olisi suoraan voinut ottaa esim. Paasosen ja odottaa tulosta välittömästi. Hirvonen ei enää ole raakile ja sama näyttää pitävän paikkansa jo Jari-Matti Latvalan kohdalla, joten tästä eteenpäin kavereita kannattaa ajattaa ulkomailla ja wrc:llä.