Romain Grosjean - Sveitsiläinen ranskis

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja |EdU|
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Joopa joo. Ihan saa Grosjeani syyttää omaa periksiantamattomuuttaan keskeytyksestä. Jos hänen paikallaan olisi ollut esim. Alonso, olisi nähty vain siisti ohitetuksi tuleminen. On parempi tulla ohitetuksi kuin keskeyttää. Kisa jatkuu, ja on loppu vasta sitten kun ruutulippu heiluu. Myöhemmin voi tulla mahdollisuuksia sijan kohentamiseen.

Oppirahoja.

Tosissasi?
 
Koska Maldonadon liike ei ollut/ole rangaistuksen arvoinen, niin Grosjeanin omaksi syyksi se lopulta menee. FIA ilmeisesti katsoo, että apexin sisälinjalla oleva on jo "voittanut" mutkan.

Tuo on vähän kun sanoisi, että kansanedustaja Walli ei valehdellut eduskunnalle koska Pääministeri niin sanoo. Se on näin ollen kansanedustajien/kansalaisen oma syy jos tuli kusetetuksi.:rolleyes:

Kyllähän tuo FIA:n tulkinta omista kirjoitetuista säännöistään, etenkin näissä tilan antamisissa ja jättämisissä on vähintäänkin surkuhupaisaa. Ne kun on melko selkeästi kirjattuna sääntöihin. Linjaa kun piti vielä kiristää tälle kaudelle. Vai koskiko se vain jarrutuksissa tapahtuvia linjan vaihtoja?
 
Jos tuosta tilanteesta alettaisiin Maldonadolle penkkua antaa niin voisi lopettaa nää ohittelut radalla kokonaan.
Ei mitenkään Maldonadon piikkiin voi tuota laittaa, menee röyhkeästi mutkaan sisään ja ohittaa. Noin pitääkin ajaa jos ohi haluaa päästä. Röyhkeästi niin että ohitetun vastuulle laitetaan tuleeko kolari vai ei.
Frentzenhän aina valitteli Häkkisen ohituksista kun olivat juuri tämänkaltaisia.
Nyt on toinen ääni kellossa täällä foorumilla kun ohittava auto ei olekaan Suomalaisen kuskin ajama.
 
Tästä näkyy kohtalaisen hyvin koko tilanne. Maldonado :thumbdown

Hyvä pätkä. Kyllähän Grosjean oli tosiaan jo hävinnyt tuon mutkan, mutta on tuossa Pastorillakin hieman kiilaamisen makua. Pikkasen liikaa vauhtia. Silti edelleen kisatilanne ja näitä sattuu.
 
Hyvä pätkä. Kyllähän Grosjean oli tosiaan jo hävinnyt tuon mutkan, mutta on tuossa Pastorillakin hieman kiilaamisen makua. Pikkasen liikaa vauhtia. Silti edelleen kisatilanne ja näitä sattuu.

Ei tuossa mitään kiilaamista mielestäni ollut. Maldonadolla oli sisälinja ja hän oli jo selkeästi ohittamassa kun Grosjean teki ihmeellisen pikku ohjausliikkeen sisäkurviin päin vaikka siellä oli auto ja osui siten Maldonadon takapyörään.
Maldonadon linja olisi tuskin mennyt ihan noin leveäksikään ellei tuota osumaa olisi tullut.

Eipä tuota kilkkausta olisi voinut välttää muuten kuin että Grosjeanin olisi pitänyt hiljentää tai ajaa suosiolla leveäksi.

Kilpailutilanne ja noita sattuu.
 
Jälleen keskeytys ensimmäisillä kierroksilla. Nyt pitäisi seuraavassa kisassa koittaa jo päästä maaliin. Menee muuten vaan Grosjeanin tilanne vaikeammaksi jos maailmanmestari tallikaveri pieksee mennen tullen.
 
Enpä usko, Boullier on managerina hyvä turvatyyny. Eiköhän tässä ennemmin ala Kimille siunaantua enemmän KERS- ja vaihdelaatikkopulmaa mitä perusteellisemmin suomalainen Grosjeania möyhentää...
 
Ei oo Grosjeanin kausi kovin kummoisesti alkanut. Taas keskeytys heti alkuunsa ja siinä sivussa meni sitten Schuminkin kisa pilalle. Jos näin oikein niin taisi Grosjean törmätä Schumiin jonka seurauksena kumpikin pyörähti. En mene vannomaan, pitää katella tilanne uusiks jossain välissä.
 
Enpä usko, Boullier on managerina hyvä turvatyyny. Eiköhän tässä ennemmin ala Kimille siunaantua enemmän KERS- ja vaihdelaatikkopulmaa mitä perusteellisemmin suomalainen Grosjeania möyhentää...

Ottivat silti Kimin ensin renkaidenvaihtoon, joten voisi varmaan päätellä kohtelun olevan ihan reilua.
 
Ei oo Grosjeanin kausi kovin kummoisesti alkanut. Taas keskeytys heti alkuunsa ja siinä sivussa meni sitten Schuminkin kisa pilalle. Jos näin oikein niin taisi Grosjean törmätä Schumiin jonka seurauksena kumpikin pyörähti. En mene vannomaan, pitää katella tilanne uusiks jossain välissä.

100 % varmaa, että Grosjean osui Schumin perään. Tilanne näytettiin moneen kertaan kisan aikana. Menivät rintarinnan mutkaan ja ulostulossa Schumin perä heittää yht'äkkiä puolimetriä... Toki oli märkää, mutta kyllä se oli osuma eikä perän irtoaminen.

Kimi on saanut hyvän etumatkan erittäin nopeaan tallikaveriin. Suomalaisittain positiivista. Vauhdin puolesta Grosjean on pelottavan lähellä. Itse en uskaltanut ennen kauden alkua lyödä euroakaan vetoa sen puolesta, että Kimi tämän parivaljakon voiton vie. Tai siis toki olisi voinut jännityksen puolesta lyödä vetoa, mutta kerroin ei oikein natsannut arvioimaani liki 50-50 todennäköisyyteen :-)
 
Olisi hauska tietää kuka on lisännyt tagit tähän ketjuun. Muuttuvat kisa kisalta surkuhupaisemmiksi.
 
No eikös Grossu sössinyt homman jo ensimmäisellä kierroksella, joten totta ihmeessä ottivat Kimin ensin?

Ainiin totta. Kiekalla 1 osui Schumiin ja kolmannella hiekalle. Mutta silti mielestäni ottivat Kimin kierroksen liian myöhään sisään.
 
Ihme etteivät Lotuksella tehneet kuten Red Bull ja Mercedes, jotka ottivat molemmat kuskit samalla kierroksella sisään. Red Bullilla kuskit olivat vielä melko lähekkäin radalla. Tosin oli siellä mm. Vergne ja Kartikeyan samaan aikaan välikelin pyörillä eivätkä ajaneet ulos.
 
Aika-ajoissa mahtava kuski ja ajaa hyvin... kisassa näyttää pahasti siltä, ettei nuppi kestä. Toisaalta ny 2 kertaa ei ole ollut oma vika. Viime kisassa Maldonado oli osallinen hänen ulosajoon ja nyt sade. Joten täyttä kuvaa ei saatu.
 
Kyllähän se ainoa syy australian ja malesian keskeytyksiin on ratin ja penkin välissä. Sade oli sama kaikille tänään. ja jos oikein käsitin niin ajoi ulos koska "joutui ajamaan intereillä" (?)... pysyihän se toinen toro rossokin radalla kisan keskeyttämiseen asti samoilla renkailla..
 
Grosjean tunnetaan nopeana mutta kolari herkkänä kaverina aiemmista sarjoistaa, samaa rataa näyttää jatkavan. Mutta tuskin kuskia kohtaan luottoa kovinkaan pitkään tallin johdosn suunnalta tulee vaikka onkin "oman toimiston väkeä" koska tuloksia ja pisteitä täyty alkaa tulemaan!
 
Tuskimpa näillä esityksillä mitään lähtölaskentaa ollaan edes harkitsemassa. Odotellaan vähän selkeämpää viikonloppua, niin eiköhän Grosjean ole ihan siellä missä auton puolesta pitääkin. Eli sija tai pari Kimin perässä (IMHO).
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös