Rumin auto - ikinä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja abc
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Rumin ? Se on hieman vaikea valita, mutta rumia =

Kaikki Volvot ja niistä se rumin on edellinen V70 hopeanvärisenä. Myös tämä uusin XC70 on aika "kunkku".

Tuo Nissan Primera on myös listalla ja lisäksi Toyota Yaris Verso. Lisätään vielä VW Tiguan, niin siinä alkaa jo olla valinnanvaraa ns. voittajaksi.

Yäk.
 
Daihatsun tuulitunneli taidettu kopsata Hondan F1-tallille. Sen verta karsean näköisiä tötteröitä ovat järjestään.
daihatsu_sneaker.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tipparelluhan on symppis! Melkein kuin väittäisi rättäriä tai kuplaa rumiksi. No, rättäri... hmm.

Juu, meillä oli tipparellu 70-luvulla. Äiti veti sillä kaiteeseen jossain 110+ vauhdissa - eli about auton huipuissa. Tämä siis ennen kattonopeutta. Taisi olla aika onnekas, ettei mitään käynyt. Paitsi autolle ja kaiteelle.
 
Nostettu peräkin jo valmiiksi, tuninkipeli :thumbup:

Aiemmin en juuri noteerannut ko laitetta, mutta kun itse eräässä vaiheessa omistin Renault 19:n alkoi jonkin sortin Renault -fanaatikkouskin. Nykyään ajan kansanautolla, mutta silti Renaultit kiinnostavat edelleen.
 
Huomatkaa vanteissa oleva kolmen pultin jako... rajaa hiukan vaihtoehtoja uusia vanteita ostettaessa :p
 
[/QUOTE]
Tuli kerran tuollainen multipla vastaan, oli naurussa pitelemistä...

Tuo laatikkonissan näyttää vankeinkuljetusautolta. Siihen vaan keltanaamaiset legovartijat eteen ja raitapukuiset legokorstot takapenkille.

Rumin auto - ikinä on vähän vaikea vallita, kun niin monia menneisyyden rumiluksia ei ole koskaan nähnyt. Laitetaan nyt jokin ruma röpötin:

[IMG]http://www.abradley.co.uk/index_files/image003.jpg

Ihan kuin jotain kesken muotoilun jämähtänyttä kinuskia...
 
Ei nyt varmaankaan lähellekään rumimmasta päästä, mutta Edselin varsin omaperäistä muotoilua en kauhean kauniiksikaan väittäisi:


1958%20Edsel%20Convert%20Green.JPG
 
ihmettelen kyllä että mitä tekee Ka tässä ketjussa. pikkuautoista parhaimman näköisiä, vaikka ovatkin ehkä akka-auton maineessa

IMO rumimpia atoja on matizin eka sukupolvi
20070122202859!Daewoo_Matiz.jpg


pakko tähän laittaa jo mainittu uusimman sukupolven micra. ainakin etumaskin takia yksi kuvottavimmista autoista ikinä
31692.jpg


kokonaisuutena uusimmat nissanit ja renaultit ovat järkyttäviä. en ikinä valitsisi em. automerkkejä ulkonäön perusteella. jännä juttu sinänsä, 2000-luvun vaihteessa ja pari vuotta eteenpäin rellut ja nissanit olivat vielä todella tyylikkäitä. mikäköhän mennyt heillä vikaan? :confused:
tässä melko kammottava qashqai
nissan_qashqai_31_07_07.jpg
 
Joo, oikeastaan kaikki nyky-Nissanit voisi laittaa tähän topiciin. Järjestään joko rumia, tai sitten niin mauttomia ja hajuttomia, ettei voi ulkonäköä kehua suuntaan tai toiseen. (Imho)
Mää en mikään rellufani ole, mutta uusi Clio on kyllä ihan menevän näköinen.
 
ihmettelen kyllä että mitä tekee Ka tässä ketjussa. pikkuautoista parhaimman näköisiä, vaikka ovatkin ehkä akka-auton maineessa
Kyllä se mun mielestä ainakin mustilla muovilokareilla on törkeen ruma. Kuvan korinvärisillä puskureilla ja lokasuojilla varustettu versio on hieman siedettävän näköisempi. Itse en ymmärrä mitä Infinitin maasturi tekee tässä ketjussa. Mielipidekysymyksiähän nämä on. Kauneus on katsojan silmässä ja jonkun mukaan auto on kaunis kun se voittaa!
 
Ei nyt varmaankaan lähellekään rumimmasta päästä, mutta Edselin varsin omaperäistä muotoilua en kauhean kauniiksikaan väittäisi:


1958%20Edsel%20Convert%20Green.JPG

Minulla on ollut tuo auto alle kouluikäisestä asti pienoismallina joten en oikein osaa ajatella sitä rumana :D

800px-March_711_2007.jpg


Sitten on tämä hirvitys tässä etualalla. En usko että oli kamalan hyvä aerodynamiikaltaan.:nope:
 
Fiat Fiorino tuli bongattua työpaikan parkkipaikalta. En kehdannut ottaa kuvaa, joten tässä kuva netistä (vihreä tosin oli sekin, jonka näin, ei vain aivan noin ruma vihreä):

fiat_fiorino_2008_03.jpg
 
Tulee ihan jotkut Dublo Legot mieleen tuosta Fiiatista :p
 
Ylös