Ruotsin MM-ralli 2023

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14658
Sijainti
Tampereen lenkki
Itse reitti oli ehkä napsun verran positiivisempi kuin ajattelin etukäteen, uusillakin pätkillä oli jotain hyviä nyppyjä ja haastavia jarrupaikkoja, mutta olihan siellä niitä ihan älyttömiä osuuksia, kuten:

Botsmarkissa 2,5 km pitkä suora jossa kaksi täysiä ajettavaa mutkaa sekä kilsan mittainen suora
Norrbyssä keskimmäinen 4,3 km metsätieosuus joka ajettiin ihan kaasu pohjassa
Flodan viimeiset 9,8 km jonka keskinopeus n. 159 km/h. Toki saman pätkän ekat 10 km myös yli 143 km/h keskinopeudella.

Botsmarkin tuulivoimalaosuus oli myös oikein mainio, ehkä siellä olisi voinut kierrellä pidempäänkin? Yleisöähän sinne ei toki saanut mennä, koska tuulivoimaloista voi pudota jäätä...
 

dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
378
Oikeastihan järkkärit oli tavallaan vähentäneet tien aurauksen haittaa MM-kärkikuskille tekemällä perjantaista vain 106 km pitkän. Sardiniassa esimerkiksi on 148 km.
Ja näistä 106 kilometristä 21.5km oli se ongelma. Varsinkin toisella vedolla näki heti viivalta että nyt tulee tunti turpaan kun ei meinannut päästä edes pöperöstä liikkeelle.
Itse aiheuttettuahan tuo auraamaan joutuminen on ja se kuuluu tietenkin lajiin, mutta tuollaista taka matkaa minkä Kalle tuolla kohtalaisen lyhyellä erikoiskokeella hävisi ei pysty millään ajamaan kiinni noin luonteetomalla reitillä mitä tämä Uumaja kieltämättä on kun kokoajan loikotetaan viispäällä.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14658
Sijainti
Tampereen lenkki
tuollaista taka matkaa minkä Kalle tuolla kohtalaisen lyhyellä erikoiskokeella hävisi ei pysty millään ajamaan kiinni noin luonteetomalla reitillä mitä tämä Uumaja kieltämättä on kun kokoajan loikotetaan viispäällä.
Jep. Täällä foorumillakin on ollut keskustelua siitä että pitäisi olla enemmän yhteen kertaan ajettavia pätkiä ja pitkiä pätkiä, koska niillä voi tehdä eroa. Botsmarkin 25 km pätkän ekalla vedolla neljä kuskia 0,7 s sisällä. Flodan 28 km pätkän ekalla vedolla neljä kuskia 1,1 s sisällä.
 

Scaha

Member
Liittynyt
12.2.2023
Viestit
13
Olkoonkin että reitit olivat mitä olivat ja renkaat tuottivat murheita niin olihan tämä nyt mielekäs ralli seurata. Lappi kärsi ikävästi joka pisti ketuttamaan mutta jännitettävää riitti loppumetreille.
En voi olla ainoa jota ihmetyttää Iltasanomien kirjoitukset jo viime kaudella sekä nyt. Kovin negatiivinen sävy melkein kaikissa jutuissa. Vaikkapa Iltalehdellä ja Ylellä paljon positiivisempi meininki.
 

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
97
Sijainti
35400/41310
Vastaus:




Siis, rattipoika on. Ei siinä mitään.
Mutta:
Foorumin mopokeulijoitten vastenmielinen kylläkallekylläkalle-kollotus.
Kai siitä joku jotain tyydytystä saa, kun pojittelee lajin hallitsevaa maailmanmestaria.

Mutta sitten itse kisaan, suuri yllätys ainakin allekirjoittaneelle oli se, että podiumilla ei ollut yhtään Toyota-kuljettajaa. Mutta lajin kannalta aivan mainio asia, että kärjen kapeudesta huolimatta voimasuhteet vaihtelevat kauden aikana.
 

dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
378
Kai siitä joku jotain tyydytystä saa, kun pojittelee lajin hallitsevaa maailmanmestaria.

Mutta sitten itse kisaan, suuri yllätys ainakin allekirjoittaneelle oli se, että podiumilla ei ollut yhtään Toyota-kuljettajaa. Mutta lajin kannalta aivan mainio asia, että kärjen kapeudesta huolimatta voimasuhteet vaihtelevat kauden aikana.
Mun mielestä WRC:n kärki on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin kapea. Sellaisia WRC 1.2 ukkoja saisi Katsutan ja Loubetin lisäksi olla enemmän jotka parhaimpina päivinä pystyvät hämmentämään
 

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
97
Sijainti
35400/41310
Mun mielestä WRC:n kärki on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin kapea. Sellaisia WRC 1.2 ukkoja saisi Katsutan ja Loubetin lisäksi olla enemmän jotka parhaimpina päivinä pystyvät hämmentämään
Joo, ei se toivottoman kapea ole. Lähinnä vain jos miettii siltä kannalta, että kuinka monella on realistiset saumat maailmanmestaruuteen.

Tämän kisan perusteella osakilpailuvoittoon taitaa olla saumaa ilahduttavan monella.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3194
Sijainti
JKL
Jep. Täällä foorumillakin on ollut keskustelua siitä että pitäisi olla enemmän yhteen kertaan ajettavia pätkiä ja pitkiä pätkiä, koska niillä voi tehdä eroa. Botsmarkin 25 km pätkän ekalla vedolla neljä kuskia 0,7 s sisällä. Flodan 28 km pätkän ekalla vedolla neljä kuskia 1,1 s sisällä.
Ei se pituus mitään takaa jos ajetaan kaasupohjassa suoraa. Nopeasti vilkaisin noita huippunopeita pätkiä niin kun keskinopeus on siellä 140 kieppeissä niin seitsemän ekaa autoa mahtuu 0,3-0,4sek/km välille... Kun keskari laskee niin eroja tulee enemmän, nousee sinne 0,6-0,7sek/km tasolle... Mutkissa ne erot kuitenkin tehdään joten siksi karsastan tällaisia huippunopeuskilpailuja.

Mutta lähtöpaikoista itketään aina. Se on lajin luonne ja täysin tasapuolista tuosta ei saa. Ja kun se paras paikka vielä vaihtelee kelin mukaan niin toisenlaisella säännöllä jollain toisella on etu. Monestihan soralla etu on takaa lähtevällä ja assulla ekana lähtevällä. Aina siitä itketään...
 

dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
378
Joo, ei se toivottoman kapea ole. Lähinnä vain jos miettii siltä kannalta, että kuinka monella on realistiset saumat maailmanmestaruuteen.

Tämän kisan perusteella osakilpailuvoittoon taitaa olla saumaa ilahduttavan monella.
Kalle, Ott, Thierry, Elfyn, EP ja sit satunnaisista voitoista lisäks Craig, Dani, Seb O ja ehkä L mikäli ajaa sekä jopa Katsuta pikku kyssärillä hyvänä päivänä esim Keniaan

Missä lajissa oikeasti on 5 tai enemmän mestariehdokasta?
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
647
Mikäs tilanne siinä oli? Tallilla oli kaksoisjohto ja sovittiin että tokan päivän lopussa jäädytetiin tilanne. Eriksson johti ja sai voittaa. Mäkinen vaan nosti asiasta numeron ja suomalaiset edelleen pitää tätä koko rallihistorian suurimpana vääryytenä sitten Minien hylkäämisen Montessa.
Höpön höpön, 1995 Ruotsi on vasta kolmantena. 1987 Monte-Carlo menee kakkoseksi. :D
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3182
Sijainti
Lahti
Kisavuodesta 2023 tulee näillä näkymin varsin mielenkiintoinen. Taktikoinnista tuli mieleeni se, että jos yritti H-miehet taktikoida, niin yhtälailla siellä Rovanperän autossakin tehtiin taktiikoita seuraavaa MM-rallia varten. Ota tai jätä, näin siellä nyt ajellaan.
 

hiiri

Well-known member
Liittynyt
22.10.2022
Viestit
82
Oliko jo tässä ketjussa mainittu, että Tänak voitti vain yhden EK:n ja silti kisan ykkönen. Meneekö top3:een vähiten voitettujen ek:n määrä/kisa ja silti kisan voitto? Jossainhan tämmöinenkin data varmasti on.
 

Jsx

Well-known member
Liittynyt
18.8.2018
Viestit
68
Vaikka kilpailu ei suomalaisittain mennyt odotuksien mukaan on reissusta kotiuduttu hyvällä mielellä.
Oltiin siis liikkeellä matkailuatolla. Jäi fiilis että katsojien eteen todella nähty vaivaa ja rahaa säästämättä. Siitä todisteena ne väliaikaiset portaat keskustan parkkipaikalla, vaikea kuvitella moista suomessa.
Talviralliksi karsinat oli hyvin tehty, pysäköinti ilmaista kaikkialla, liikenteen ohjaus kunnollista. Järjestyksenvalvonta ystävällistä ja tarkkaa, siimaan ei saanut nojata yhtään. Ei kuitenkaan turhaa huutamista tuntia ennen 1. autoa. Erityistä kiitosta saa västervikissä ollut moottorikelkka kyyditys, iso reki kulki jatkuvasti pysäköinti-ek väliä ja katsojalle ilmaiseksi.

Tämmöistä pitäisi saada lisää jyväskylään.
 

Googol

Well-known member
Liittynyt
29.3.2009
Viestit
970
Joskus noita kaiveltiin, ja ainakin kaksi ilman ek voittoja tullutta voittoa löydettiin.
 
Ylös