Sääntömuutokset 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tälläistä:

Aika-ajot pysyvät kolmiosaisina ja tunnin mittaisina, mutta mukana olevien autojen lukumäärän kasvaminen näillä näkymin 26:een muuttaa aika-ajojen rakennetta siten, että ensimmäisen osion jälkeen jatkosta putoavat 8 hitainta. Myös toisen aika-ajo-osion jälkeen jatkosta pudotetaan 8 hitainta. Näin ollen kärkiruudut ratkaistaan viimeisessä aika-ajo-osiossa nykytyyliin 10 nopeimman kesken.

Aika-ajon päätösosiolla nähdään merkittävä muutos, sillä se ajetaan ensi kaudesta lähtien kevyellä bensakuormalla, kun taas tällä kaudella autoihin on pitänyt tankata kisabensat ennen päätösosion alkua. Erisuuruisten bensakuormien aiheuttamat autojen painoerot ovat kausilla 2006-09 vaikuttaneet lähtöjärjestykseen, mutta ensi kaudesta lähtien paalupaikan valtaa siis jälleen aika-ajojen absoluuttisesti nopein kuljettaja.

Säännöissä ei ole enää mukana kiistanalaista kulukattoa, joka uhkasi alkukesällä jakaa formulat kahtia.

Autojen minimipaino kuljettajan kera nousee 620 kiloon. Lisäystä tämänvuotiseen on 15 kiloa.

Nyt julkaistujen sääntöjen mukaan maailmanmestaruus ratkaistaan myös ensi kaudella nykyisellä pistelaskujärjestelmällä, vaikka Bernie Ecclestone on halunnut siirtyä järjestelmään, jossa vain voitot ratkaisevat.

Jarrutusenergiaa kierrättävä Kers-laite pysyy sallittuna. Myös renkaidenlämmittimet pysyvät sallittuina, vaikka aiemmin niiden kieltämistä harkittiin.

(MTV3)
 
Kaiken kaikkiaan hyviä muutoksia. Varsinkin tuo autojen minipainon nosto on hyvä asia, vaikka KERS-autoja ei viivalla nähtänekään. Renkaanlämmitimet olisi voinut kieltää, ihan turhia hienosteluja. Pistejärjestelmäkin on tuohon Bernien mitalihommaan nähden ihan hyvä.
 
Mites tuo kerssin teho? Pysyyköhän ennallaan vai nouseeko kuten alunperin oli tarkoitus?
 
Pysyyko tulkinta diffuusoreista nykyisena?

Ilmeisesti tupla- ja jopa tripladiffuusorit ovat pitäneet mutkanopeudet suurina, vaikka sitä on yritetty laskea ja ne myös vaikeuttaa takana ajamista ja siten ohituksia.
 
Mites tuo kerssin teho? Pysyyköhän ennallaan vai nouseeko kuten alunperin oli tarkoitus?

Tällaista tuolla säännöissä lukee:
With the exception of one fully charged KERS, the total amount of recoverable energy stored on the car must not exceed 300kJ. Any which may be recovered at a rate greater than 2kW must not exceed 20kJ.

The maximum power, in or out, of any KERS must not exceed 60kW.
Energy released from the KERS may not exceed 400kJ in any one lap.
 
Eli samat lukemat kuin 2009 säännöissä.
 
Tajusinpa juuri, että FIA-FOTA-kiistan lopputulema on se, että FOTA poimi pullasta tasan huonot rusinat. Kulukatto tulee kuitenkin, vaikka juuri sitä vastustettiin, mutta FIA:n ehdotuksen toinen puoli, eli innovatiivisuuden suurempi mahdollistaminen jätettiin rannalle. FOTA siis halusi sekä tiukat talousrajoitukset ETTÄ tiukat ja rajoittavat tasapäistävät säännöt.

Ja F1-fanit taputtavat?
 
FOTA:n suurin huolenaihe oli kahdet säännöt kulukatossa pysyville ja sen ulkopuolelle jääville, mikä ei toteutunut. Sille ainakin minä F1-fanina taputan.

...lisäksi koko kiistan suurin kysymys taisi kuitenkin loppujen lopuksi olla Max Mosleyn saaminen pois FIA:n johdosta.
 
FOTA:n suurin huolenaihe oli kahdet säännöt kulukatossa pysyville ja sen ulkopuolelle jääville, mikä ei toteutunut. Sille ainakin minä F1-fanina taputan.
Alkajaisiksi juu, mutta kahdet säännöt lensivät romukoppaan heti ensimmäisissä neuvotteluissa. Minusta ajatus oli mielenkiintoinen, koska se tarjosi kaksi vaihtoehtoa. Joko kilpavarustelet rajoitetusti tai säästät ja saat vapaammat kädet. Siksipä kulukatto olikin niin alas vedetty, ettei tulokkaat saa kohtuutonta etua vapaammista säännöistä.

Kun kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että samoilla säännöillä mennään mutta kustannuksia lasketaan, niin oltaisiin hyvin voitu ottaa FIA:n ehdotuksesta se rajoituksia vapauttava puoli mukaan. Varsinkin nyt, kun nyt vuodeksi 2011 ollaan kuitenkin menossa lähes samoihin kulukattosummiin kuin FIA:n ehdotuksessa.

No, autotehtaat haluavat pysyvyyttä, koska heille ei ole imartelevaa tämän kauden kaltaiset "joku muukin voi voittaa"-tilanteet. Kanta on ymmärrettävä heidän kannaltaan, mutta se ei ole ei välttämättä se, mitä fanit haluavat. Fanit ovat sekä foorumeilla että kyselyissä tuoneet ilmi mielipiteensä, että innovaatioita halutaan enemmän ja tasapäistämistä vähemmän. (Tosin ristiriitaisesti myös kuskin osuutta halutaan lisätä).
...lisäksi koko kiistan suurin kysymys taisi kuitenkin loppujen lopuksi olla Max Mosleyn saaminen pois FIA:n johdosta.
Siltähän se kieltämättä vaikutti. Meillä ei tietysti ole sisäpiiritietoa, mutta Mosley oli (julkisesti) aikeissa eläköityä joka tapauksessa, mutta keväällä syntynyt riita johti siihen, että hän harkitsi tilannetta uudelleen. FOTA:n meteli siis todennäköisesti vaikutti tuohon tavoitteeseen käänteisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin FOTA on ollut pääsemässä sopuun siitä, että "pölykapselit" kiellettäisiin ensi kaudeksi. Niidenkin on todettu aiheuttavan sellaisia virtauksia, mitkä haittaavat ohittamista.
 
Ainakin FOTA on ollut pääsemässä sopuun siitä, että "pölykapselit" kiellettäisiin ensi kaudeksi. Niidenkin on todettu aiheuttavan sellaisia virtauksia, mitkä haittaavat ohittamista.

Hieno juttu! Entä tietääkö kukaan, että ovatko monikerroksiset tupladiffuusorit kiellettyjä ensi kaudella?
 
Hieno juttu! Entä tietääkö kukaan, että ovatko monikerroksiset tupladiffuusorit kiellettyjä ensi kaudella?

Sääntöjä en ole lukenut, mutta Whitmarsh ainakin kehuskeli ensivuoden mäkissä sen olevan jo nyt 'parempi' kuin tämän vuoden autossa. Eli siltä osin ei säännöt taida muuttua.
 
Mäkin olen saanut sellaisen käsityksen että diffusööörit ovat tulleet jäädäkseen, ajatus joka ei meikäläisen kuuppaan kyllä mahdu laisinkaan. En tosiaankaan tiedä miten paljon se vempele tuo lisää dounforssia(autoa rataan painavaa voimaa) tai haittaa ohituksia, mutta kun kerran nuo härpäkkeet karsittiin pois, niin miksi tuollainen pitää sinne jättää maata raapimaan? Pois vaan!

Muuten vaikuttaa ihan hyvältä. Paalu nopeimmalle miehelle/autolle on oikein, vaikka tietty yllätyselementti samalla menetetään. Toisaalta täysillä tankeilla ajo tuo uuden aspektin kilpailujen luonteeseen ja korostaa kuskien ja autojen erilaisuutta. KERS on hyvä idea, vaikkakin mun mielestä on taas menty häntä edellä puuhun. Push-to-pass olisi mahdollista toteuttaa yksinkertaisemmin ja halvemmin. Nyt monella tiimillä KERSsin kova hinta ja sen tuomat paino-ongelmat tekevät tuosta aika harvojen herkkua.
 
Viimeksi muokattu:
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millaisia strategioita tallit käyttävät ensi kaudella kun kisassa ei enää tankata. Ainoa syy käydä varikolla on siis vaihtaa renkaat. Mutta kun uudet renkaat ovat nopeammat kuin vanhat, voi se joka käy ensimmäisenä varikolla päästä stopeilla muiden eteen. Siis ajattelen nyt tällaista tilannetta:

Kierros 20, auto A on 1sek edellä autoa B. Molemmilla on renkaiden vaihto lähellä, mutta koska bensa ei lopu, ei ole selvää miltä kierrokselta kannattaa tulla sisään. Auto B tulee varikolle ensin ja saa uudet renkaat, joiden turvin on nopeampi kuin auto A. Auto A tulee seuraavalta kierrokselta sisään, mutta on jo menettänyt sen ratkaisevan 1,5sek ajaessaan kierroksen vanhoilla kuluneilla renkailla ja jää nyt auton B taakse.

Joskus rengassodan aikaanhan nähtiin muutenkin, että se joka kävi ensin varikolla saattoi hyötyä, koska uudet renkaat olivat niin paljon paremmat ja nopeammat kuin vanhat renkaat, vaikka autoon tankattiinkin bensaa uutta stinttiä varten ja siten painavampana oli periaatteessa hitaampi. Eli ratkaisevaksi tullee muodostumaan se, onko edelleen pakko käyttää kahta eri seosta kisan aikana ja kuinka hyvin autot ja kuskit kykenevät säästämään renkaitaan.

Luonnolliseti myös bensankulutus vaikuttaa paljon, kuinka painavana täytyy kisaan lähteä.
 
Se on kieltämättä outoa, ettei kaksoisdiffuusorien poistamisesta ole käyty edes minkäänlaista keskustelua. Mitä tulee haitallisiin virtauksiin, niin diffuusori ei ole tässä mielessä ainakaan normaalilla tapaa toteutettuna erityisen paha virtausten tuottaja. Siitä en osaa sanoa, josko tämä pölhö kaksoisratkaisu aiheuttaa niitä. Niin tai näin, sotkee tupladiffuusorin salliminen joka tapauksessa sääntöjen perusajatuksen - aerodynaamisesti tuotetun pidon oli tarkoitus vähentyä siksi, että tämä olisi jo sinällään helpottanut perässä ajamista. Nyt tämä säännöillä kaavailtu suhde aerodynaamisen ja mekaanisen pidon välille on jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus ja autojen suorituskyky on jälleen liian riippuvainen aerodynamiikasta ohituksien kannalta.
 
Ennenvanhaan säästeliäät kuskit/autot saattoivat myös pinnata varikolla käymisestä ja ajella samoilla renkailla lähdöstä maaliin. En sitten tiedä että miten moinen toimii nykyisillä autoilla ja renkailla.

Edit: ja Bobakki puhuu taas asiaa. Kumma ettei asiasta ole ollut mitään puhetta. Ehkäpä kun kaikki saivat vaivalla väännettyä omat viritelmänsä kauden alkupuolella, niin nyt niistä ei haluta luopua.
 
Viimeksi muokattu:
Se on kieltämättä outoa, ettei kaksoisdiffuusorien poistamisesta ole käyty edes minkäänlaista keskustelua. Mitä tulee haitallisiin virtauksiin, niin diffuusori ei ole tässä mielessä ainakaan normaalilla tapaa toteutettuna erityisen paha virtausten tuottaja. Siitä en osaa sanoa, josko tämä pölhö kaksoisratkaisu aiheuttaa niitä. Niin tai näin, sotkee tupladiffuusorin salliminen joka tapauksessa sääntöjen perusajatuksen - aerodynaamisesti tuotetun pidon oli tarkoitus vähentyä siksi, että tämä olisi jo sinällään helpottanut perässä ajamista. Nyt tämä säännöillä kaavailtu suhde aerodynaamisen ja mekaanisen pidon välille on jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus ja autojen suorituskyky on jälleen liian riippuvainen aerodynamiikasta ohituksien kannalta.

Harmi juttu. Uskon nimittäin, että ohitusten vähentyminen kauden mittaan on myös ollut osittain seurausta selkeästi tehokkaammista diffuusoreista.
 
Mäkin olen saanut sellaisen käsityksen että diffusööörit ovat tulleet jäädäkseen, ajatus joka ei meikäläisen kuuppaan kyllä mahdu laisinkaan.
Diffuusorejahan F1-autoissa on ollut jo vuosikaudet.
Ennenvanhaan säästeliäät kuskit/autot saattoivat myös pinnata varikolla käymisestä ja ajella samoilla renkailla lähdöstä maaliin. En sitten tiedä että miten moinen toimii nykyisillä autoilla ja renkailla.
Ei onnistu nykyisillä säännöillä. Sinänsä kovin seos saattaisi hyvinkin kestää koko kilpailun, varsinkin radoilla jotka ovat helliä renkaille. Seokset kuitenkin valitaan radoille pakollista varikollakäyntiä silmälläpitäen, joten niiden ei ole tarkoituskaan kestää koko kisaa.
 
Viimeksi muokattu:
Diffuusorejahan F1-autoissa on ollut jo vuosikaudet.

Nih. Tarkoitus oli puhua noista tubla/triblahärpäkkeistä mistä riideltiin kauden alussa.

Ei onnistu nykyisillä säännöillä. Sinänsä kovin seos saattaisi hyvinkin kestää koko kilpailun, varsinkin radoilla jotka ovat helliä renkaille. Seokset kuitenkin valitaan radoille pakollista varikollakäyntiä silmälläpitäen, joten niiden ei ole tarkoituskaan kestää koko kisaa.

No pirulainen. En tykkää tästä. Turhaa varikolla juoksemista, mutta kaipa sinne kisoihin tarvii nyt muutama ohitus saada. Radalla niitä harvemmin näkee.
 
Niin tai näin, sotkee tupladiffuusorin salliminen joka tapauksessa sääntöjen perusajatuksen - aerodynaamisesti tuotetun pidon oli tarkoitus vähentyä siksi, että tämä olisi jo sinällään helpottanut perässä ajamista.
Joo joo, mutta

Edellä menevän imussa ajaminen vaikuttaa kuitenkin kaiketi suhteessa enemmän siipien, kuin diffuusorin toimintaan. Eli paremman (sääntöjen hengen vastaisen) pohjan ansiosta perspään downforce on suhteessa vähemmän riippuvainen takasiiven toiminnasta, mikä taas tarkoittanee sitä, että pito vaihtelee vähempi ku kehnommalla diffuusorilla... teoriassa, ehkä.
 
Ylös