Sääntömuutokset 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lunssila
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18227
Pikaisella etsinnällä en löytänyt ketjua ensi kaudelle tulevista sääntöuudistuksista. Mitään radikaalia ei liene luvassa, mutta jotain pientä kuitenkin.
FIA announces new sporting rules for 2012 Formula 1 season (Autosport)
Poimintoja jutusta:
  • jatkossa turva-autotilanteissa kierroksellaohitetut ajatetaan letkan hännille
  • maksimissaan neljän tunnin kisa-aika
  • kuljettajat eivät saa palata ajolinjalle (puolustustarkoituksessa) kerran poistuttuaan siltä

Viimeinen on aika järjetön, ensimmäinen hyvä ja toinen turha. Se Kanadan kisa oli mukavaa vaihtelua. :ahem:
 
Viimeksi muokattu:
  • jatkossa turva-autotilanteissa kierroksellaohitetut ajatetaan letkan hännille
  • maksimissaan neljän tunnin kisa-aika
  • kuljettajat eivät saa palata ajolinjalle toisen kuljettajan ohitettua heidät
Pari selvennystä:

Letkan hännille nimenomaan etukautta, eli siten, että kierroksella jääneet palaavat samalle kierrokselle, mutta hännille. Johtanee taas vähintään kierrosta pitempään turva-autojaksoon.

Kuljettajat eivät saa palata ajolinjalle (puolustustarkoituksessa) kerran poistuttuaan siltä. Eli sellaiset liikkeet kuin Schumi teki Monzassa Hamiltonin estämiseksi on selvemmin kielletty. Toisesta kuljettajasta ei ainakaan Autosportin jutussa mainita mitään.
 
Viimeksi muokattu:
[*]kuljettajat eivät saa palata ajolinjalle toisen kuljettajan ohitettua heidät

Mitähän tuo käytännössä meinaa? Jos ajolinja kulkee radan vasemmassa reunassa ja kuski siirtyy peittämään ohitusta oikealle, ei saa enää muuttaa takaisin varsinaiselle ajolinjalle, jos ohi on tultu jo suoran puolessa välissä?

Esimerkkinä käyttäisin Span rataa ja Kemmelin suoraa, jossa ohitus usein tapahtuu jo suoralle tultaessa. Loikota siinä sitten keskellä rataa Les Combesin jarrutukseen asti...

E: Ahaa, Webs ehtikin jo selventämään asiaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Aika-ajorengassäästelyyn ei suoraan puututtu, mutta kaikki rengassetit ovat jatkossa käytössä koko viikonlopun. Tällä pyrittänee saamaan tiimit käyttämään se viimeinenkin kova setti, joka mennellä kaudella jäi yleensä koskemattomaksi.

-Edit- Odotan, että rengasasioihin saattaa vielä tulla muutoksia ennen kautta tai kauden aikana.
 
Mitähän tuo käytännössä meinaa? Jos ajolinja kulkee radan vasemmassa reunassa ja kuski siirtyy peittämään ohitusta oikealle, ei saa enää muuttaa takaisin varsinaiselle ajolinjalle, jos ohi on tultu jo suoran puolessa välissä?
Miksi pitäisi siirtyä pois ajolinjalta, jos toisella on niin paljon enemmän vauhtia, että tulee ohi jo suoran alussa? No onhan tuo poissiirtyminen tietynlaista imunkatkaisua kyllä, mutta jos katkaisusta huolimatta tulee ohi, oli se ehkä hieman turhaa...

Vielä kun saataisiin sääntöjä, jotka pakottavat kuskit ajamaan mutkissa rinnakkain :)
 
Kuljettajat eivät saa palata ajolinjalle (puolustustarkoituksessa) kerran poistuttuaan siltä. Eli sellaiset liikkeet kuin Schumi teki Monzassa Hamiltonin estämiseksi on selvemmin kielletty. Toisesta kuljettajasta ei ainakaan Autosportin jutussa mainita mitään.

Ahaa, mä ymmärsin sitten väärin tuon säännön. Muokkasin avausviestiä.
 
Pitenikö tuo aika nyt vai? Ja kuinka paljon?

Lyheni. Ja tuo siis tarkoittaa sitä, että kun kisa kerran käynnistyy, niin siitä neljä tuntia ja leikki loppuu, oli siinä välissä sitten vedetty siestaa miten kauan tahansa. Tämä on varmaankin katsojien, ja ennen kaikkea tv-asemien takia tehty muutos. Itse kilpailupituushan on käsittääkseni edelleen se max. kaksi tuntia.
 
Pitenikö tuo aika nyt vai? Ja kuinka paljon?
Tapahtumalle tuli vain uusi aikaraja. Kaikkine punaisine lippuineenkaan kisa ei jatkossa kestä 4 tuntia pidempään.

Käytännön merkitys on muuten varsin olematon, mutta tämän vuoden Kanadassa kisa olisi liputettu päättyneeksi ennen kuin Button ehti ohittaa Vettelin.
 
Letkan hännille nimenomaan etukautta, eli siten, että kierroksella jääneet palaavat samalle kierrokselle, mutta hännille. Johtanee taas vähintään kierrosta pitempään turva-autojaksoon.

Mielestäni hyvä homma, sillä kuluneella kaudella välillä ärsytti, kun hyvien taisteluparien väliin oli pulpahtanut turva-auton ajaksi kierroksella ohitettavia.

Tämä taas johtaa siihen, että jos jollakin kärkimiehellä on alussa mennyt kisa pieleen jääden kierroksen kärjelle ja tulee turva-auto sopivaan rakoon, niin tämä mies pääsee samalle kierrokselle kärjen kanssa ja saa hyvän mahdollisuuden vielä pelastaa kisansa.
 
Letkan hännille nimenomaan etukautta, eli siten, että kierroksella jääneet palaavat samalle kierrokselle, mutta hännille. Johtanee taas vähintään kierrosta pitempään turva-autojaksoon.

Sehän olisikin ihan liikaa vaadittu, että tuo uudelleen järjestely kyettäisiin hoitamaan yhtäaikaa kun niitä autoja ja auton kappaleita keräillään sivuun. Saati että startti voitaisiin ottaa, ennenkö koko jono on uudestaan nipussa. Ihan epistä, jos ei saisikaan ihan koko kierrosta anteeksi.
 
Autosportin lyhyt selitys jättää sen verran paljon kysymyksiä mm. turva-auton aikaisten varikkokäyntien ja useamman kierroksen jääneiden suhteen, että pitänee suunnistaa lukemaan se ihan virallinen sääntöjulkaisu.
 
Mielestäni hyvä homma, sillä kuluneella kaudella välillä ärsytti, kun hyvien taisteluparien väliin oli pulpahtanut turva-auton ajaksi kierroksella ohitettavia.

Tämä taas johtaa siihen, että jos jollakin kärkimiehellä on alussa mennyt kisa pieleen jääden kierroksen kärjelle ja tulee turva-auto sopivaan rakoon, niin tämä mies pääsee samalle kierrokselle kärjen kanssa ja saa hyvän mahdollisuuden vielä pelastaa kisansa.

Mulla oli tuollainen mielessä, mutta niin että tuo kierroksella jäänyt aiheuttaa kolarin, jossa joku toinen joutuu keskeyttämään. Näin ollen hän aiheuttaa itse turva-auton ja ottaa hyödyn siitä.
 
http://racingnewsflash.com/fi/content/2012-f1-kalenteri-julkistettu-s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6muutoksia-tiedossa

Kansainvälinen autoliitto FIA on julkistanut kilpailuohjelman Formula ykkösiin kaudelle 2012. Kalenteri on täysin sama kuin aiemmassa versiossa esitettiin. Myös Texasin Austin on mukana, vaikka radan valmistumisesta ei ole takeita paikallisten järjestäjien rahariitojen takia.

Samalla FIA tiedotti myös uusista F1-säännöistä kaudelle 2012. Turva-auton tullessa radalle kierroksella ohitetut autot joutuvat jatkossa joukon perukoille, jotta ne eivät olisi kärkiautojen tiellä. Kisan kesto on maksimissaan kasvatettu neljään tuntiin, jotta mahdollisten ylimääräisten taukojen takia kisaa ei tarvitsisi keskeyttää. Kun kisa keskeytetään, pääsevät varikolla olleet autot jatkamaan kisaa siltä sijalta, jolla ne olivat kesketyshetkellä.

Harjoituksissa saa jatkossa käyttää kaikkia käytössä olevia renkaita. Aiemmin harjoituksissa oli sallittu vain kolmen rengassetin käyttö. Harjoituksissa ja aika-ajoissa kuljettajat eivät voi palata varikolle yhden lämmittelykierroksen jälkeen vain säästääkseen renkaitaan tai bensaa, mikäli on sattunut esimerkiksi ajovirhe. Kisassa kuljettaja ei myöskään saa palata heti takaisin ajolinjalle, mikäli on livennyt siltä taistellessaan sijoituksestaan takana olevan kuljettajan kanssa.

Eli jos keskeyttää johdossa kierroksella 5 ja kisa keskeytetään kierroksella 10 niin saako kuski mukamas jatkaa kisaa kärkipaikalta sit jos auto on ehtinyt varikolle :doubtful:
 
Eli jos keskeyttää johdossa kierroksella 5 ja kisa keskeytetään kierroksella 10 niin saako kuski mukamas jatkaa kisaa kärkipaikalta sit jos auto on ehtinyt varikolle :doubtful:
Keskeytyshetkellä tarkoitetaan varmaankin kisan keskeytyshetkeä. Eli esimerkkisi mukaisesti, jos auto saadaan korjattua ennen kisan jatkoa niin se saanee jatkaa kisaa, mutta on sen 5 kierrosta muita perässä eli sijalla jolla oli kun KISA keskeytettiin. ;)
 
Eli jos keskeyttää johdossa kierroksella 5 ja kisa keskeytetään kierroksella 10 niin saako kuski mukamas jatkaa kisaa kärkipaikalta sit jos auto on ehtinyt varikolle :doubtful:
Sijoitus kisan keskeytyshetkellä, ei kuskin keskeytyshetkellä.

Ymmärtääkseni 2 tunnin (aktiivinen) kisamitta ei ole häipymässä, vaikka tuo uusi 4 tunnin rajoitus tuleekin.
 
Siis mitä tuo uusi neljän tunnin raja tarkoittaa?

Kanadan kisaa on käytetty esimerkkinä, mutta en ymmärrä. Se oli alkuhetkestä loppuhetkeen varmasti yli 2 tuntia. Se oli pakko keskeyttää, koska radalla oli metri vettä.

Jatkossako siis Kanadan tapauksessa kisaa ei keskeytetä vaan pidetään vain sateenmittainen "paussi" ja autot on varikolla pääsuoran sijasta? Missä se pikkuriikkinen pointti piileskelee? :doubtful:
 
Muuten mennään ihan niin kuin ennenkin: jos tulee punaiset liput, 2 h:n kisakello pysähtyy. Mutta jos odottelu venyy ja venyy, niin yli neljän tunnin ei odotella, ei vaikka kisaa oltaisiinkin päästy jatkamaan.

Kanada on esimerkki sikäli, että kokonaiskesto oli 4 h 4 min. Eli viimeiset 4 min oltaisiin pätkäisty uudella säännöllä pois ja kisa liputettu päättyneeksi (Vettelin onneksi).
 
Ylös