Sami Seliö & Lewis Hamilton

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Gonagas
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ettelbruck sanoi:
Seliökin otti voiton eilen, hienona suomalaismenestyksen päivänä.


-seliö ajatti neste rallin aikaan lauantaina siinä paviljongin nurkilla kax paikkasella f1 veneellä vip-vieraita,satuttiin paikan päälle ihan sattumalta.kyyti oli aika kylmää,ja mahtavat saundit lähti tosta koneesta...olin kuulevani että n.200 km/h vetäs semmosella suoran pätkällä:thumbup:
 
Seliö ajanut ulos aika-ajoissa, aamulla selviää pääseekö mukaan kisaan.
 
Niin teki, juttua löytyy viimeinkin tilanteesta myös foorumilta.

Uskoisin, että Sami pääsee kisaan mukaan. Yön aikana ehditään tehdä ihmeitä, kylmästi vain murtunut paikka auki ja hiilikuitua ympärille niin paljon, että varmasti kestää kilpailun ajan. Tärkeintä on, että Sami pääsee kilpailuun mukaan keräämään pisteitä, joten pikakorjauksena on turha edes yrittää tehdä yhtä hyvää kuin alkuperäinen.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin tämän ja seuraavan kilpailun lyhyt väli, aikaa on käytännössä vain kaksi päivää, ennenkuin seuraava kilpailu ajetaan samassa paikassa. Sen takia kalustoa ei ehditä rahdata mihinkään paikkaan, missä on kunnon korjausvälineet, vaan kalusto on korjattava kilpailupaikan läheisyydestä löytyvillä välineillä. Joten voi olla, että jopa seuraavaankin kisaan Seliö joutuu lähtemään epätäydellisessä kunnossa olevalla kalustolla.

Onnettomuus sattui kyllä pahimpaan mahdolliseen saumaan, Seliö vieläpä kertoi ennen kisaa, että nyt ei oteta riskejä koska kaksi kisaa on niin lähekkäin ja sitten kävi näin.
 
Aijai, pahalta näyttää Selion osallistumisen kannalta, nimittäin F1boatin mukaan seliö jätti tämän päivän harjoitukset väliin. Voisiko olla niin, että vene särkyi niin pahasti voltissa että se oli mahdoton korjata yhdessä yössä? Luulisi ainakin yritystä olevan kisaan mukaan pääsemiseksi, sillä tähän keskeytykseen saattaa kaatua koko MM-taistelu. Tietysti vaihtoehtona on myös, että Seliö säästelee kalustoa itse kisaan, tai että siellä tehdään vielä viimeistelyjä korjauksille.
 
Ja kestihän se, ja tuloksena hyvä viides sija, kuten foorumin uutisesta voi lukea. Vielä on mahdollisuudet mestaruuteen, vaikka Thany al Qamzy ja Guido Cappellini ovat pelottavan kovassa iskussa.
 
Ylös