Ironista on se, että tämän otsikon esittämiin kahteen perusongelmaan eli miesystävän suorittamaan raiskaukseen ja HIV:n tartuttamiseen ollaan tuomioistuimissa ainakin näennäisesti otettu sellaiset kannat, joissa ongelma ainakin muuttuu vähemmän polttavaksi miehen kannalta., jos siis tuttuus naisen kanssa sinällään voidaan kelpuuttaa lieventäväksi asianhaaraksi ja HIV:täkään ei nykyään Suomessa enää pidetä kuolettavana tautina, koska altistunut elää keskimäärin niin pitkän aikaa altistumisen jälkeen. Lopputuloksena on siis se, että molemmissa tapauksissa on mahdollista selvitä ehdonalaisella tuomiolla. Tietysti keskimääräisesti tuomiot ovat paljon kovempia, mutta toisaalta käsittelyyn tulee vain pieni murto-osa tapauksista.
HIV:n yhteydessä ollaan lisäksi puhuttu siitä, pitäisikö tauti luokitella yleisvaaralliseksi taudiksi, josta tiedotettaisiin es. juuri HIV positiivisen ihmisen elämänkumppanille viranomaisten toimesta. Nykyisin näin ei ole sen enempää HIV:n kuin hepatiittivirusten tapauksessakaan. Lähinnä ex-syyttäjä Ritva Santavuori on pitänyt asiaa kolumnissaan esillä. Henkilökohtaisesti näkisin asian niin, että muutoksia voi olla luvassa jos HIV-tartuntojen määrät jatkossa lähtevät kasvuun es. seksiturismin takia. Silloin voi syntyä painetta siirtyä voimakkaampien keinojen käyttöön, eikä jättää asiasta kertomista vain ao. järjestöjen suositusten varaan.
Asiaan on muuten käytännössä olemassa täysin amerikkalainen ratkaisu. USA:ssa ollaan nimittäin kehitetty lyhyen ja pitkän kaavan mukaiset sopimukset sukupuoliyhteyden harjoittamisesta. Lyhyemmässä ilmaistaan vain molempien osapuolten tahto harrastaa keskinäistä seksiä, mutta pitemmässä käsitellään eritellymmin sitä millaiseen seksiin osapuolet ovat suostuneet ja miten itse akti on toimitettava. Taustalla ovat julkisuuden henkilöihin kohdistuneet raiskaussyytökset, joissa vaarana on rikosoikeudellisen rangaistuksen ohella myös mittavat siviilioikeudelliset korvausvaatimukset.
---
Yleisesti ottaen rikosoikeudelliseen vastuuseen saattaminen on sen verran vaikeaa, ettei pahanilkisyyttään tehtävillä rikosilmoituksilla ole kovin paljoa tehoa, eikä niitä tämän takia kovin yleisesti käytetäkään, vaikka valitettavia yksittäistapauksia varmasti löytyy. Kokonaan toinen asia ovatkin sitten lasten huoltajuusriitakäsittelyt, joissa erilaiset toiseen osapuoleen kohdistuvat syytökset ovat yleistyneet huolestuttavissa määrin. Käytännössä pedofilia syytös taitaa kuitenkin olla paljon yleisempi kuin raiskaussyytös, etenkin kun pelkkä vaimon pahoinpitely ei huoltajuusriidassa ole vielä ratkaiseva asia, kun asiaa arvioidaan nimenomaan lasten kannalta.
Se täytyy vielä erikseen mainita, että asiaan liittyvät perusongelmat tulivat jo aikaisempien kirjoittajien teksteissä esille. Minä en ole kuullut pihaustakaan mistään sellaisesta tutkimuksesta, jossa oltaisiin analyytttisesti käsitelty sana vastaan sana -tyyppisissä raiskaustapauksissa annettujen tuomioiden ankaruutta. Henkilökohtaisesti olisin taipuvainen kallistumaan siihen suuntaan, että epämääräisiltä tuntuvissa tilanteissa pitäisi pyrkiä selvittämään toisen osapuolen tahtotila vaikka suurempaakin vaivaa nähden ja mikäli edessä on odotettavissa olosuhteiden muutoksia, kannattaisi kaikkain intiimimmästä kanssakäymisestä äärimmäisessä tapauksessa pidättäytyä kokonaan. Ohjeen ydin on kuitenkin ihan normaalien ihmissuhdesotkujen vaikeuteen nojautuva, varsinaista rikosoikeudellista vastuun vaaraa en pidä erityisen suurena.
