Sananen heille, joita vailla vietämme tämän joulun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FW08
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Joulunajan perinteinen hautausmaakierros on takana osaltamme. Vaikka haudoilla käyminen ei niitä joulukokemuksista riemukkaimpia olekaan, niin ei poistuneiden isovanhempien lepopaikalla vieraileminen yleensä aiheuta suurta surua enää, haikeutta kylläkin.

Tänään silmiini (tai veljeni sen oikeastaan huomasi) osui reilu 15 vuotta menehtyneen ystäväni hautakivi. En tiedä miten olen sen onnistunut tähän saakka missaamaan. Vähän aikaa katseltiin sitä kiveä ja sitten ilmoitin hakevani autosta kynttilän. Meinasi silmäkulma kostua kyllä.

Kyseinen kaveri lähti parikymppisenä. Siis nimenomaan lähti. Vuokrapyörästä oli jalan jousi kuoleentunut, ja sen ansiosta satanen oli siihen viidenkympin alueella olevaan mutkaan liikaa. Takapyörä irrotti otteensa maasta ja kaveri omansa elämästä. Tyttöystävän oli juuri hetkeä aiemmin tipauttanut pankkiautomaatille.

Kaveri oli aiemmin todennut tietävänsä, että "kyllä mää näillä vehkeillä itteni vielä tapan". Ei olis tarvinnut olla oikeessa.

Mutta täältä ajatus sinne. Maljan nostan huomenna. Lepää rauhassa.
 
Nolla-aasihan vetää vakavaksi. Siis miut. Hienoa että tätäkin perinnettä pidetään yllä, vaikka muuten ollaan kuin ellun kanat. Mein porukka käväisee huomenna hautuumaalla, tosin täytyy tyytyä etämuistomerkkiin koska ovat kyseiset ihmiset maan alla niin ympäri valtakuntaa muttei yksikään täälläpäin. Kullekin on toki oma kynttilänsä, niitä on aika monta..
 
Minä kun luulin, että täällä muistellaan ikibannissa olevia muinaisia foorumilaisia :o
 
Minä kun luulin, että täällä muistellaan ikibannissa olevia muinaisia foorumilaisia :o

Itse ajattelin ensin toikin koskevan nimenomaisesti Tosea ja Mikkoa. Heillekin voi kynttilät sytyttää..
 
Viimeksi muokattu:
Eilen kylillä ajellessa vaikutti vielä maalla voimissaan oleva tapa, että vastaantulevat autot pysähtyivät hautajaissaattuen kohdatessaan. Siinä mukana itsekin. Ei ollut kiire kellään. Hattu pois.
 
Tosen ja Mikon (ja sukulaisteni) lisäksi haluaisin muistaa tänä vuonna tämän maallisen vaelluksen päättäneitä entisiä työkavereita ja heidän perheitään.

3 entistä 'uutteralaista' on tämä maailma köyhempi.
 
Eilen kylillä ajellessa vaikutti vielä maalla voimissaan oleva tapa, että vastaantulevat autot pysähtyivät hautajaissaattuen kohdatessaan. Siinä mukana itsekin. Ei ollut kiire kellään. Hattu pois.

Olin Raahessa kerran osa tuollaista saattuetta ja kiinnitin samaan huomiota. Komiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kuolemaan liittyen; hetki sitten luin lehdestä erään henkilön menehtyneen, jota en tiennyt olevan olemassakaan, vaikka kouluaikoina tunsin kyseisen henkilön isoveljen ja olen kotonaankin pari kertaa vieraillut. Tuli jopa mieleen, että olisko menehtynyt henkilö ollut ikänsä laitoshoidossa tai sitten oli jonkun syrjähypyn tulos. Kuolinilmoituksessahan ei yleensä vainajan vanhempien nimiä lue.
 
haluaisin muistaa tänä vuonna tämän maallisen vaelluksen päättäneitä entisiä työkavereita ja heidän perheitään.

3 entistä 'uutteralaista' on tämä maailma köyhempi.

Joskus luin, että autokauppiaat kuolevat ammattiryhmistä keskimäärin nuorimpina. Ei taida muutkaan myyntitykit kauaa maanteitä niellä? Vai paljonkos "uutteralassa" on työntekijöitä?
 
...

Ajatus vanhemmilleni ja heille kiitos olemassaolostani. Vein eilen kynttilän hautalyhtyyn ja käyn huomenna tarkistamassa tilanteen. Aattoiltana käyn perinteisesti laskemassa kynttilän menneille sukupolville vanhalle hautausmaalle.
 
Kävin tänä iltana viemässä kynttilät vanhempieni ja veljeni haudalle. Siinä hiljentyessä tuli taas kotia ja entisiä aikoja ikävä. :frown: Ei ollut meistä lapsista kodin säilyttäjäksi.

Tein kynttiläkierroksen myös tätini puolesta hänen läheistensä haudoille.
 
Viime jouluna kun oltiin sytyttämässä hautakynttilöitä sisko totesi, että tämä kynttilä on sitten äitille. Siitä kynttilästä ei meinannutkaan sitten se kansi irrota ja tuumasin, että ei voi olla äitin kynttilä kun korkki on noin tiukassa. Sain osakseni monta paheksuvaa katsetta ja yhden naurunpidättelyn.

Puolenkymmentä kynttilää tulee jouluisin sytyteltyä tiettyjä hiippakuntaa vaihtaneita henkilöitä muistellen.
 
Ajattelin käydä vasta huomenna kynttelikierroksella. En tiedä miten se protokollan mukaan pitäs tehdä.
 
Pistit sitten tässäkin toikissa nauramaan.
 
Ajattelin käydä vasta huomenna kynttelikierroksella. En tiedä miten se protokollan mukaan pitäs tehdä.

Ohlsonin Clasun led-kynttilän kun napsauttaa päälle tänä iltana niin se luo vienoa valoa vielä helmikuun alussakin.
 
Ylös