jupla sanoi:MSa raportoi, että Istanbulissa oli nähty Massan manageri N. Todt neuvottelemassa Toro Rosson Bergerin kanssa. "Insiderit" uskovat, että neuvotteluissa Ferrari-moottorien siirto Red Bullilta STR:lle kytketään Massaan eli Massa ajaisi STR:llä ensi kauden. Joka tarkoittaisi Schumin ja Kimin ajavan Ferrarilla.
Oma mielipide: luulisi Massan jäävän ennemmin testikuskiksi kuin Toro Rossolle. Ehkä Nicolas kävi Gerhardin kanssa vain vetämässä punkkua ja kaajaa?!
312T4 sanoi:Silti Maikkeli on jo vanha mies! Siinä se syy, miksi ukko ei tule pärjäämään Kimille:ahem:
Massa on kuitenkin ns. asemassa "punaisen paskan nielevä nöyrä huora" verrattuna ss:n. Eipä ollut Massalla viime kisassa paljon eväitä noudattaa kässäriä kun ei wanha mestari meinannut pysyä kyydissä oikein millään - ihan körötelläkään ei voinut kun olisi Alonsosta pitänyt päästä eroon...MaranelloRed sanoi:Katohan sitä pistetaulukkoa tarkemmin niin huomaat jopa sinäkin että hyvin on pysynnyt Massan vauhdissa. Parin kisan perusteella ei kannata tehdä kovin pikaisia johtopäätöksiä. Jos samaan sorruttaisiin Räikköstä arvioidessa niin ei ole kovin kaksinen saldo Kimille tulossa. Häkkisen Mikaa ei tässä yhteydessä liene ole syytä edes mainita.
kessel sanoi:Massa on kuitenkin ns. asemassa "punaisen paskan nielevä nöyrä huora" verrattuna ss:n. Eipä ollut Massalla viime kisassa paljon eväitä noudattaa kässäriä kun ei wanha mestari meinannut pysyä kyydissä oikein millään - ihan körötelläkään ei voinut kun olisi Alonsosta pitänyt päästä eroon...
Jos sumi kämmää tämän "varman" mestaruuden ylivoimaisesti parhaalla autolla niin eikö olisi aika seniorin muistella vanhoja puheita että siirtyy syrjään kunhan kehiin tulee häntä nopeampia nuorisoita?
Ja toisekseen, miten Häkä tähän liittyy![]()
Juzo sanoi:Kyllä minusta Schumi oli nopeampi kuin Massa niin aika-ajossa kuin kisassakin. Aika-ajo meni hieman pieleen kun eka mutka meni leveäksi, kuitenkin varmaan aika saman tasoinen kierros kuin Massalla olettaen, että he olivat erilaisilla taktiikoilla. Kisassa taas turva-auto pilasi Schumin mahdollisuudet ja oma virhe vei vielä muutaman sekunnin. Kisan nopein kierros meni luonnollisesti Schumille eikä Massalle.
Täysin samaa mieltä. Massalle sattui nyt hyvä hetki, mutta hän on silti valovuosia jäljessä kokonaistilanteessa. Hetken onnistumisen perusteella ei todellakaan kannata vetää liian dramaattisia johtopäätöksiä :thumbup:Observer sanoi:Tämä on vähän samankaltaista argumentointia kuin on saanut jossain lukea että Pedro on ollut Kimiä nopeampi kisoissa joissa se on kuitenkin sijoittunut reilusti Kimin jälkeen lopputuloksissa mutta sattunut ajamaan nopeimman kierroksen.
Törni sanoi:Täysin samaa mieltä. Massalle sattui nyt hyvä hetki, mutta hän on silti valovuosia jäljessä kokonaistilanteessa. Hetken onnistumisen perusteella ei todellakaan kannata vetää liian dramaattisia johtopäätöksiä :thumbup:
Siis Schumi on tehnyt tänä vuonna PALJON virheitä, Kimi ei.Juzo sanoi:Aina se Schumi on niitä virheitä tehnyt ja niin tekee muutkin kuljettajat kuten eräs Räikkönen Unkarissa. Mediassa nyt vain halutaan hypettää, että Schumi ei osaa enää ajaa kun vuodet alkavat painaa.
Juu... Mutta et säkään väitä, että Massa olisi yhtäkkiä jotenkin ylivoimaisesti parempi kuin Schumi. Toki Massa on ollut yllättävän nopea veteraania vastaan.Observer sanoi:Et sinä ole samaa mieltä. Massa nimittäin tuli kevyesti ennen Schumacheria maaliin.
312T4 sanoi:Silti Maikkeli on jo vanha mies! Siinä se syy, miksi ukko ei tule pärjäämään Kimille:ahem:
MaranelloRed sanoi:Voi nimittäin olla niin että jos Schumi ja Kimi ajavat 2007 tallikavereina niin Räikköstä saattaa odottaa elämänsä läksytys ja sitten se katsotaan että kestääkö kantti. Mitenhän se kestää em. tilanteessa eräillä forumilaisilla ??:eek!:
Niin siis fiktiivisestä kisapäiväkirjasta. Vitsiosastolta.Timppa78 sanoi:Eli seuraava on Planet-f1.com:sta Schumin kisapäiväkirjasta:
MaranelloRed sanoi:Voi nimittäin olla niin että jos Schumi ja Kimi ajavat 2007 tallikavereina niin Räikköstä saattaa odottaa elämänsä läksytys ja sitten se katsotaan että kestääkö kantti. Mitenhän se kestää em. tilanteessa eräillä forumilaisilla ??:eek!: