Schumi - hyväntekijä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Valde
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Schumi teki hienosti! *peukut pystyyn* :thumbup:

Tietty ois voinu tehä sen salassa, mutta ehkä Schumppa haluaa "rohkaista" muitakin lahjoittamaan. Schumppa on hyväntekijä... monella saralla.
 
Alain Prost sanoi:
Miksi ihmeessä Schumin olisi pitänyt lahjoittaa nimettömänä:eek!:

Hänen nimenomaan pitää tehdä tällainen lahjoitus omalla nimellään ja mahdollisimman suuren julkisuuden kera. Schumi on maailmanlaajuisesti tunnettu julkkis, ja tällainen suurlahjoitus kasaa hieman sosiaalista painetta muillekin rikkaille ja kuuluisille tehdä jotain. Kimi, Mika, Bernie...? Myös F1-bisneksen ulkopuolella, varakkailta kysytään tai he itse miettivät mielessään "jos Schumi tekee noin, miksen minä?" Uskoisin että tällaisia ajatuksia tulee jopa monelle tavikselle, vaikka taloudelliset resurssit eivät valtavat olisikaan. Kuitenkin jopa Schumin taloudellisessa asemassa olevalle ihmiselle 10 miljoonaa euroa on merkittävä summa pois lahjoitettavaksi.

Mahtava tempaus Schumilta ja hienoa, että teki sen julkisesti. Esimerkin voimaa ei kannata aliarvioida.

Schumista en ole ikinä pitänyt toisin kuin Alain Prostista.

Nyt arvostan myös Alain Prost Junior memberin mielipidettä.

Ja mukana olen minäkin ja ihan nimettömänä. Mutta jos nimeä olisi, olisin mielelläni esimerkkinä muille "staroille".

Ei muuta kaikki Forumistit kukkaron nyörit auki!
 
Oikein, kun katsoo että Gates lahjotti 3milj ja koko usan valtio 350milj, niin schumin 10milj on maukas summa.

Eiköhän noita lahjoituksia tule vielä ropisemaan.
 
Paras julkkiksen tekemä lahjoitus tähän mennessä on varmasti Sandra Bullockin miljoona dollaria kun ottaa huomioon että nainen ei kuitenkaan ole mikään kassamagneettien kuningatar.
 
Schumi ei ole kuskeista suurin suosikkini mutta hattua nostan tälle teolle. Tiedon julkistamisesta voi tietysti olla montaa mieltä... jospa se nyt kuitenkin toimisi ennen kaikkea kimmokkeena monille muillekin osallistua.
 
Hannibal sanoi:
Schumi ei ole kuskeista suurin suosikkini mutta hattua nostan tälle teolle. Tiedon julkistamisesta voi tietysti olla montaa mieltä... jospa se nyt kuitenkin toimisi ennen kaikkea kimmokkeena monille muillekin osallistua.
Aivan. Ehdin minäkin tätä jo toisaalla kommentoida, mutta tämä tempaus on niin positiivinen, että tästä en kirveelläkään voi pahaa sanaa sanoa.
 
ml sanoi:
Onko se edes 10% koko omaisuudesta?
:D :thumbup: :ahem:

Niin, itsehän annoin prosentuaalisesti todella vähän:nope: Täytynee seuraavan liksan jälkeen laittaa lisää, vähintään sama summa.
 
Norjalainen VG otsikoi uutisen: "Schumacher mistet livvakt - Og dermed åpnet Formel 1-stjernen lommeboka".
Vapaa käännös menee jotakuinkin "Shumacher menetti henkivartijansa (tulvakatastrofissa) - tämä sai F1- tähden hölläämään kukkaronnyörejä."
 
joukahainen sanoi:
Norjalainen VG otsikoi uutisen: "Schumacher mistet livvakt - Og dermed åpnet Formel 1-stjernen lommeboka".
Vapaa käännös menee jotakuinkin "Shumacher menetti henkivartijansa (tulvakatastrofissa) - tämä sai F1- tähden hölläämään kukkaronnyörejä."

Näin on hänen nimensä on Burkhard Cramer ja menehtyi Phuketissa, Thaimaassa. Myös Cramerin kaksi poikaa menehtyivät isänsä kanssa.

(Yahoo News) :(
 
Sam sanoi:
:D :thumbup: :ahem:

Niin, itsehän annoin prosentuaalisesti todella vähän:nope: Täytynee seuraavan liksan jälkeen laittaa lisää, vähintään sama summa.
Ja luultavasti sen saa vähennyksiin verotuksessa? Eikä se ole kymmenystä edes MS:n vuosiansiosta! Silti perkeleen(oho, onks tää F1 vapaa, on , onneks) hieno ele:thumbup:
 
Nasu sanoi:
Ja luultavasti sen saa vähennyksiin verotuksessa? Eikä se ole kymmenystä edes MS:n vuosiansiosta! Silti perkeleen(oho, onks tää F1 vapaa, on , onneks) hieno ele:thumbup:

Tienaako Schumi vuodessa 70 miljoonaa euroa?
 
Hieno juttu. Avustaminen on nyt tärkeää. Jokainen antakoot varallisuutensa ja mahdollisuuksien mukaan.



---------------------------------------------------------------------------


Tämä ei käytännössä kuulu tähän topicciin, mutta pistetään nyt tähän perään:

Race car driver Michael Schumacher topped bids from actor Brad Pitt and musician Bruce Springsteen to add an Italian villa to his holdings.

Schumacher, 36, bid more than $22 million to best offers by Pitt and Springsteen to buy the villa that can be accessed only by boat or helicopter on Lake Como, hellomagazine.com reported.

The lake, about 30 miles north of Milan, long has been a favorite among the elite in Italy. The Formula One driver's newest holding has another American as a neighbor, actor George Clooney.

Clooney was so taken with the area it was used as one location in filming Oceans Twelve, hellomagazine.com said.
 
Hienon summan Schumi tosiaan antoi. Sinänsä on turha vertailla lahjoituksen suuruutta tavallisen palkkatyöläisen lahjoitukseen, koska keskivertosuomalaisella ei pakollisten kulujen jälkeen jää niin mahdottomasti säästöön. Schumilla on kuitenkin säästöinä rahaa moninkertainen määrä rahaa kuin mitä lahjoitti, ei tuo summa ole pois hänen päivittäisestä elämästään. Jos minä antaisin suhteessa saman verran rahaa säästöistäni olisi se tasan 0€ koska minulla on vain velkaa. Mitä muihin F1-kuuluisuuksin tulee niin ovatko Bernie ja Villeveuve tehneet "lahjoitusta"? Jälkimmäisen vanhalla palkkalla sukanvarteen on varmansti jäänyt "ylimääräistä" enemmänkin, Berniestä puhumattakaan...
 
ml sanoi:
Onko se edes 10% koko omaisuudesta?
ei varmastikaan, mieshän on tienannut jo vuosina 1996-98 30-40milj USD/vuosi Ferrarilta....
siihen päälle sen jälkeen ja ennen tienaamat, + tilpehööreistä & mainoksista tulevat mammonat...
taitaa Schumin omaisuus olla jossain sadoissa miljoonissa dollareissa tänä päivänä...

silti tuo lahjoitus on erittäin hyvä asia, pihimpi mies ei olis välttämättä laittanut kuin miltsin ;)
 
Felix sanoi:
Mitä muihin F1-kuuluisuuksin tulee niin ovatko Bernie ja Villeveuve tehneet "lahjoitusta"? Jälkimmäisen vanhalla palkkalla sukanvarteen on varmansti jäänyt "ylimääräistä" enemmänkin, Berniestä puhumattakaan...
no JV ei varmastikaan ole koskaan yltänyt Schumin tuloihin, ja kannattaa muistaa että alkuajan mies oli Williamsilla kohtuu pienellä palkalla, vasta BAR soppari toi rahnaa enempi...
(siihen lisänä vielä se että MSc tienasi jo tähtitieteellistä palkkaa Ferrarilla kun JV oli vasta keltanokka Ykkösissä ja nyt on ollut jo jonkun aikaa poissakin)
Ecclestonesta en tiedä, hyvän kysymyksen tosin heitit, eikös Berniellä pitäis olla useempi miljaaaaardi tilillään :)
 
Ylös