WebSlave
Trackman
- Liittynyt
- 9.2.2005
- Viestit
- 29660
MTV3 Scifin myötä kyseisen tyylilajin tarjonta on lisääntynyt räjähdysmäisesti mikä tällaista scifihörhöä tyydyttää. Niin vannoutunut en kuitenkaan ole, että olisin ladannut sarjoja etukäteen netistä tai ostanut dvd-bokseja. Heille mikään tarjonta ei tietenkään tule ensisijaisesti television kautta.
Kun sen lisäksi normaalikanavilta tulee Stargatea, Torchwoodia ja leffojakin ihan kiitettävällä tiheydellä, ei voi valittaa. Muutos on dramaattinen 80-lukuun tai miksei 90-lukuunkin. On kuitenkin muistettava, ettei esim. Subtv näkynyt suurimmassa osassa Suomea silloin, kun Deep Space 9 tai Voyager kanavalla pyörivät.
Useamman kanavapaketin tilaajana alkaa jo olla niinsanotusti positiivinen ongelma. Ohjelmaa tulee enemmän kuin ehtii katsoa. Varsinkin, jos sattuu olemaan kiinnostunut muustakin. Minun tapauksessani urheilusta. Varmaan vähemmän yleinen yhdistelmä, mutta minä nyt en koskaan ole stereotypioihin mahtunutkaan.
Televisio on tullut pitkän matkan minun nuoruudestani, kun oli vain kaksi kanavaa. Nyt sieltä oikeasti tulee mielenkiintoista ohjelmaa, varsinkin niille, jotka ovat lisätarjonnasta valmiita jotain maksamaankin.