Sebastian Lindholm

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Grönholm sanoi ennen rallia, että Sebastiania tarvitaan mukaan syömään pisteitä haastajilta. Luotto serkkuun oli siis täydellinen. Ilman ulosajoa Sebastian olisi varsin helposti ottanut kakkossijan. Itse odotin, että kakkospäivänä vauhti saattaisi hieman hiipua. Olihan Basti päässyt ekana päivänä vetämään hyvällä lähtumerolla. Olin aika yllättynyt Vaherin jälkeen, kun Basti jäi Marcukselle vain 0.8 sekuntia. Samalla pätkällä Petter jäi 5 sekuntia ja Markko 8 sekuntia. Marcus siis oli mennyt todella lujaa. Ralliradion haastattelusta olikin hauska kuulla Marcuksen reaktio Bastin aikaa. Poikamainen iloinen huuto: "Basti on tullut tosi kovaa". No, tuon jälkeen kisa päättyikin Ounille, mutta vielä vikalla pätkällä Basti vetäisi kuin malliksi yhden sekunnin päähän Solbergista, joka jatkoi kaasu pohjassa myös hänkin kisan ulkopuolella.

Selvää kuitenkin on, että Basti olisi helposti pitänyt kakkossijan ilman ongelmia. Ehkä kyennyt lyömään painetta Marcuksenkin suuntaan. Mäkinen sanoi, että Lindholmin nopeus oli yllättävää. Voisiko Jyväskylän näyttö tietää Sebastianille lisää ajohommia Peugeotilla? Voisi kuvitella, että Sebastian olisi "kolmas kuski" esim. ensi vuonna Suomessa. Ulkomaanralleissa esim. Britannia voisi olla myös paikka kolmannelle kuskille. Tämä tuntuu hieman epätodennäköiseltä, mutta totta on myö se, että pösöllä ollaan nähty monen monta keikkakuskia ilman vastaavaa tasoa. Toivottavasti urheilun ikärasismi ei ratkaise asioita. Bastin ainoa rasite taitaa olla se, että ikää on karttunut jo 43 vuotta.

Bastin keskeytys oli minulle ehkä isoin pettymys (vaikka Pykälistön ja Roviksenkin keskeytykset olivat riipaisevia). Olisi todella suonut uran kruunuksi palkintopallisijoituksen suomesta.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Olisiko uhkana Rovanperän tilalle?
Toki viitoslokerikko saattoi tuoda sitä nopeuttakin joten vertailua ei voi ihan suoraan tehdä.

Harmi että kartanlukija sössi kisan :(
 

sprint

Active member
Liittynyt
28.6.2002
Viestit
38
Ja mikähän ihme on, että Basti oli noinkin korkealla? 307 on ollut testauksessa jo kehitysvaiheessa ja siitä aina silloin tällöin eteenpäinkin ja nyt ennen Neste-rallia ainakin kuukauden testeissä Bastilla Suomessa, joten auto on tuttu.

Ja kun tähän lisätään se, että Basti ON SM-sarjan nopein rallikuljettaja. Kun nämä asiat yhdistetään, niin siitä seuraa että Basti menee lujaa. Ja onhan Basti ennekin hätyytellyt Jyväskylän kärkikaartia. Ikä on Bastin rasite tällä hetkellä, mutta varmasti Pösöltä saa keikkaduuneja....

Suomen junnu-tiimin pitäisi ensin voitaa Basti SM-kisoissa ja vasta sitten haaveilla lähdöstä ulkomaille. Kun Bastin voittaa, niin taatusti pärjää ulkomaillakin.
 

Rami

Well-known member
Liittynyt
16.10.1999
Viestit
898
Sijainti
Lohja
Milläköhän mallilla Basti ens kaudella SM-rallit livauttaa?
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Mutku sanoi:

Harmi että kartanlukija sössi kisan :(
Mutkun mutut!:nope:

Eiköhän se Basti sössinyt kisansa ihan itse. Monet paikalla olleet ovat todenneet, että mies tuli siihen paikkaan yksinkertaisesti liian kovaa.
 

Funktio

Well-known member
Liittynyt
23.2.2001
Viestit
305
Sijainti
Sonkajärvi
Ei se varmaan kartturin vika ole jos tulee liian lujaa ja vasen etupyörä haukkaa ojaan.
 

Aiwinar

Well-known member
Liittynyt
23.9.2001
Viestit
564
Sijainti
Jyväskylä
Basti on ajanut jo vuosia Suomen mestaruudesta. Hän tietää mitä rengasvalintoja ja säätöjä tarvitaan että Suomessa ajetaan kovaa. En usko, että Basti olisi kauhean nopea muissa maissa.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Ja ikäkin tulee jo vastaan. Eikös Basti oo jo 42, tai jotain. Eihän se nopeuteen välttämättä vaikuta, mutta...
 

Late

Peugeot 205 T16
Liittynyt
3.10.2003
Viestit
2114
patriot sanoi:
Ja ikäkin tulee jo vastaan. Eikös Basti oo jo 42, tai jotain. Eihän se nopeuteen välttämättä vaikuta, mutta...
Tais olla 43. Vuoden vanhempi kuin Sainz
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11181
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Aiwinar sanoi:
En usko, että Basti olisi kauhean nopea muissa maissa.
Se ei olekaan uskonasia. Kyllä Basti on näyttänyt nopeutensa ulkomaillakin.

Ikä tosin on jo tullut vastaan eli ulkomaanduunit on menneisyydessä. Yhä tosin ehtis hienoon pistevauhtiin ainakin S, GB, RA, AUS ja NZL kisoissa.
 
Ylös