Selostuksen/lehdistön kukkasia kaudella 2009

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Astraali
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kollo Q2:ssa: Tästä on vaikea nähdä kumpi Ferrareista se on.

Eki: Kyllä se Kimi on. Fisichella on jo kahvilla.
 
Tämä ei varsinaisesti F1:n liity, mutta MAX-kanavalta tuli lähetys Porsche Supercupin kisasta Abu Dhabista, niin siinä lopussa sattui pikku osuma Rene Rastin ja Jerome Bleekemolenin välillä, jonka ansiosta Rene Rast ajoi maaliin ensimmäisenä.

Tuomaristo kuitenkin muutti tuloksen, niin että Bleekemolen voitti, jolloin järjestäjät eivät tajunneet/ehtineet vaihtaa kansallislaulua, joten hänelle soitettiin Saksan kansallislaulu. No, Pulkkinen sitten sanoi tähän: "Tämähän meni oikein, että Jerome Bleekemolenille soitettiin Hollannin kansallislaulu." Hän antoi myös kiitosta nopeasta tuomaripäätöksestä.:alppu:
 
Joka kerran kun joku ajoi tunnelissa jaksettiin sanoa kuinka liukkaalta näyttää, nyt x luistelee, hups, meinasi lähteä... Ei se nyt niiiin suuri juttu ollut.
 
En tiedä mikä on mutta taas tuntui selostajilla unohtuvan se tärkein asia:TV-ruutu. Eikös ideana ole aina selostaa tilannetta, silloin kun harvoin niitä on. Mielestäni ohitus tai ohitusyritys ei ole mikään sivulauseessa mainittava asia.
 
Algersuarin varikkokikkailut parivaljakolta meni täysin ohi. Vasta uusinnassa hokasivat, mutta silloinkaan ei heti mennyt jakeluun, että RB:n varikkomiesten nenän edestä meni vieraan tallin auto. Luulivat ensin Vetteliksi.
 
Maikkarin poikia ei myöskään tuntunut kiinnostavan kun Kubica tuli varikolta suoraan Heikin eteen, ja Heikki lähti yrittämään ohi mutta samalla kameramies/ohjaaja leikkasivat pois. Kun tulosruutu päivittyi seuraavan kerran, vahvistui että Heikki pääsi ohi. Mutta maikkarilla taidettiin jutella taas enemmän tupladiffusta tai jotain. Ohitusta ei taidettu missään vaiheessa edes huomata.

Maikkarin pojilla ei myöskään leikannut että Heikin kannalta ratkaisevat kierrokset olivat Kimin varikkokäynnin jälkeen, jolloin Heikki teki sen verran eroa että pääsi ohi. Vasta jonkun ajan päästä hoksasivat että "Heikkihän meni varikkokäynnillä Kimistä ohi, Heikki on 5 sekuntia edellä, oho."
 
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/11/987477

Kimi Räikkönen nappasi puolestaan ensimmäiset MM-pisteensä jo debyyttikisassaan Australiassa vuonna 1991, kun taas Heikki Kovalainen pääsi pisteiden makuun uransa toisessa formulakisassa.

Onhan se jo vähitellen aikakin jäädä eläkkeelle :D

MTV3:n F1-uutisten taso sen kuin laskee. Tätä viimeisintä on jo hyvin vaikea edes käsittää! :jaska: Kaukana ollaan niistä ajoista, kun otsikot piti tekstien kanssa paikkaansa ja "asiantuntijat" tiesivät asioistakin jotain.

Tänään selostus oli jälleen kerran tosi ala-arvoista molemmissa lähetyksissä. Selviä tilanteita jäi huomaamatta ja netissä tilastot ovat täynnä asiavirheitä. Pitäisi antaa koko MTV3:n F1-toimitukselle potkut ja hankkia sinne osaavampia ihmisiä töihin. :thumbup:
 
Maikkarin poikia ei myöskään tuntunut kiinnostavan kun Kubica tuli varikolta suoraan Heikin eteen, ja Heikki lähti yrittämään ohi mutta samalla kameramies/ohjaaja leikkasivat pois. Kun tulosruutu päivittyi seuraavan kerran, vahvistui että Heikki pääsi ohi. Mutta maikkarilla taidettiin jutella taas enemmän tupladiffusta tai jotain. Ohitusta ei taidettu missään vaiheessa edes huomata.

Maikkarin pojilla ei myöskään leikannut että Heikin kannalta ratkaisevat kierrokset olivat Kimin varikkokäynnin jälkeen, jolloin Heikki teki sen verran eroa että pääsi ohi. Vasta jonkun ajan päästä hoksasivat että "Heikkihän meni varikkokäynnillä Kimistä ohi, Heikki on 5 sekuntia edellä, oho."

Olivat niin tarkkasilmäisiä,että huomasivat Kobayashin ohittaneen Kimin toisella kierroksella,vaikka tapahtui jo lähdössä.:o Turha niiden selittää jostain monitoreista,kun ulkomailla ollaan paljon paremmin perillä selostamoissa.Vittu närpee!!!:mad:
 
Saari ei muuta tee ku kyttää niitä perkuleen sektori aikoja ja JJ hokee: kato ku lähti perä irti ja kuin ne pelaa peliä. Selostajat vaihtoo.. Tomi Tuominen & Mika Salo olis kova pari tai Salon paikalle Keke Rosberg
 
Jos Kimi olisi päässyt Adelaidessa 1991 kuuden parhaan joukkoon, niin olisi saanut vain puolitetun pistesaaliin.
 
Saari ei muuta tee ku kyttää niitä perkuleen sektori aikoja ja JJ hokee: kato ku lähti perä irti ja kuin ne pelaa peliä. Selostajat vaihtoo.. Tomi Tuominen & Mika Salo olis kova pari tai Salon paikalle Keke Rosberg

Timo Pulkkinen ja Keke Rosberg. Toimisi vallan hyvin. Tai Keke ja ihan kuka tahansa...
 
Timo Pulkkinen ja Keke Rosberg. Toimisi vallan hyvin. Tai Keke ja ihan kuka tahansa...
Keke ja Kyllönen. :ahem: Kyllönen meuhkaisi omiaan ja Keke sitten halujensa mukaan korjailisi, että: "Sitä tarmacia kutsutaan ammattilaispiireissä asfaltiksi ja takasuuttimia pakoputkiksi ja nyt on vasta lämmittelykierros, ei silloin ole vielä kutkuttavan jännittäviä ohitusaspekteja jne..." ja kommentoisi muuten jos sanansijaa sattuisi saamaan.
 
Osku heitti hauskan kun Fisichella sai penaltyn varikkoylinopeudesta. "Fisichella ei mene kovaa kuin varikolla":D
 
Ylös