Selviytyjät / Amazing Race

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mielenkiintoista, että Selviytyjissä ollaan nyt Afrikassa, kun lähes kaikki viime vuosien tuotantokaudet on kuvattu Tyynenmeren paratiisisaarilla. Vielä on liian aikaista sanoa kuka on kilpailijoista suosikkini, mutta ainakin tulen seuraamaan Crystalin otteita haasteissa mielenkiinnolla hänen olympiavoittajataustansa johdosta. Täytyypä vielä mainita, että joukossa oli myös pari tosi hyvännäköistä naista.
 
Peesaan. Selviytyjät -käsikirja on jäänyt kaikilta lukematta. Tai sitten kaikki vaan haluaa seurata tyhmää johtajaa, joka on sitten helppo äänestää veks. Toisaalta, nyt niillä on siellä johtaja, joka on koskematon...

No mutta vaikka juoksuvoimaa oli ja kuntoa, niin olihan se aika onneton sosiaalisella puolella. Sai syyttää minusta hyvin pitkälti itseään kun joutuu noin hyväkuntoisena pihalle ensimmäisenä.
 
No mutta vaikka juoksuvoimaa oli ja kuntoa, niin olihan se aika onneton sosiaalisella puolella. Sai syyttää minusta hyvin pitkälti itseään kun joutuu noin hyväkuntoisena pihalle ensimmäisenä.

Joo, mutta silti sais vähän miettiä omaa napaansa pidemmälle tota oman heimon voimakkuutta. Noilla on suurella osalla hyvinkin virheellinen kuva tuon heimon tasosta. Se hääkuvaaja taitaa olla ainoa, joka tajuaa (tuon poispotkitun lisäksi), kuinka kehno heimo heillä on.
 
Ihan lupaavat aloitukset molempiin uusiin tuotantokausiin. Selviytyjissä hauska nähdä ton mummun sekoiluja. Kantaako pitkään. Lähteekö taas heti kärkeen fyysisesti vahvat pois?

Amazing Racessa sekopäinen aasialaisisä, jota tyttären tekis varmaan nepata nokkaan. Yllättävän terävät ja fyysiset gootit. Lesbopapit tippuu aika nopeesti pois. Ja taas vieteri kuumana käyvä seurustelupari.:ahem:
 
Jai selviytyjat nakematta (miks perkele noita ei nay netissa :mad_old:) ja amazingista eka jakso. Tokan huomasin katsoa. Moen kanssa samoilla linjoilla...
 
onhan ne youtubessa
sieltä näkee kausiakin mitä ei ole täällä vielä näytetty :P

http://www.youtube.com/watch?v=JWY0YVrlWHk&feature=related

tuosta alkuun, season 1 :P

muutkin löytyvät (tai ainankin löytyivät aiemmin)
amazing racesta en tiedä, luultavasti sekin on tuolla :P

Pitääpä hyödyntää jatkossa mahdollisuus, luulen nimittäin että Selviytyjien tämänhetkisestä tuotantokaudestakin saattaa jäädä muutamia jaksoja näkemättä. Edellisen tuotantokauden viimeiset jaksot jäivät kokonaan näkemättä, kun lähes aina oli lauantai-iltana menoa. Hyvä tietää, että jaksot voi katsoa myös jälkikäteen!
 
Näin viime yönä unta, että Selviytyjien viimeviikkoinen heimojako pidettiinkin eteisessäni ja sain itsekin olla osallisena valinnoissa. Koitin valita sitä heppua "joka ei oli salamyhkäinen omasta työstään", vaikka tosiasiassa tällaista kaveria ei tällä tuotantokaudella olekaan. Lisäksi mielessäni kävi, että yritän saada ainakin Crystalin heimooni.
 
Kattelin eilen 4:nteen jaksoon asti (youtubesta, koska missaan parin viikon jaksot) ja täytyy sanoa, että on ihan mielenkiintoinen kausi tulossa, monia voittajaehdokkaita.

Mutta eilen 3:lta tulleesta jaksosta ei voi muuta sanoa kuin että Kota tiimi on suosikkini.
Jotenkin ei nappaa tuo Fangin jatkuva riitely ja toisten syyttely :cool:
 
Mitä olen tätä nykyistä tuotantokautta Selviytyjistä katsonut, niin koko ajan olen vaan entistä enemmän sitä mieltä, että Randy on negatiivisimmalla asenteella varustettu osallistuja, ketä olen koskaan nähnyt Selviytyjissä. :o
 
Mitä olen tätä nykyistä tuotantokautta Selviytyjistä katsonut, niin koko ajan olen vaan entistä enemmän sitä mieltä, että Randy on negatiivisimmalla asenteella varustettu osallistuja, ketä olen koskaan nähnyt Selviytyjissä. :o
Totta, mutta onneksi siellä on Sokeria. :thumbup:
 
Sugarille, Bobille tai Mattylle voisi voiton suoda. Bobilla tuskin mahkuja on mutta ehkä jompi kumpi noista kahdesta muusta vie.

Muut ovat enemmän tai vähemmän vastenmielisiä.

Mikä siinä on kun se pissa pyrkii heti päähän tuolla jos edes yksi enemmän tai vähemmän ovela juonittelu jollain hahmolla onnistuu.

Missä lajissa tuo olympiavoittaja on voittonsa ottanut? Sattuuko joku tietämään? En jaksa/viitsi googlettaa kun voisi samalla tulla näkyviin jotain paljastuksia tapahtumista.

Ilmeisesti kuitenkin kyse urheiluun liittyvistä olympialaisista?
 
Missä lajissa tuo olympiavoittaja on voittonsa ottanut? Sattuuko joku tietämään? En jaksa/viitsi googlettaa kun voisi samalla tulla näkyviin jotain paljastuksia tapahtumista.

Ilmeisesti kuitenkin kyse urheiluun liittyvistä olympialaisista?
Olen antanut itseni ymmärtää, että hän on ollut Ateenan olympialaisissa 4x400m viestijoukkueen jäsen. Tämä on hämmentänyt minua suuresti, sillä monien palkinto- ja koskemattomuuskilpailujen perusteella naikkosen fysiikka on täysin onneton. Ehkäpä kyse on ollut paraolympialaisista?
 
Olen antanut itseni ymmärtää, että hän on ollut Ateenan olympialaisissa 4x400m viestijoukkueen jäsen.

Tarkistin asian Wikipediasta ja näin tosiaan on. Crystalista on myös artikkeli siellä, mutta sitä en uskaltanut avata sitä siinä pelossa, että se spoilaa jotain.
 
Jos on Randy veemäinen, niin kyllä on ylimielinen Chrystal vieläkin oksettavampi.:yuck:
 
Ylös