Selviytyjät / Amazing Race

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nooh.. Kun noin pahasti vedetään matto alta kuin mitä tämä herra former federal agent teki niin aika paha on lähteä rakentamaan. Jos olisi talismaanista luopunut niin Rob olisi järjestänyt egoaan 24/7 lipovan kanalaumansa äänet uusiksi ja talismaanista luopunut Kristina olisi satavarmasti lentänyt ekana ulos sen toisen sijasta.

Ja mitä siihen entiseen FBI-agenttiin tulee, niin sen touhuja katsellessa tuli mieleen että katsooko Survivor-sarjasta tehtyä parodialeffaa. Ihan hillitöntä toimintaa :alppu:

Minä sanoisin, että tuon entisen agentin on jatkossa hankala saada itselleen liittolaisia, koska kukaan ei halua liittolaisekseen sellaista henkilöä joka paljastaa kaiken mahdollisen heimoneuvostossa.

Minulle tuli entisestä agentista sellainen kuva, että hänelle on jäänyt agentinrooli päälle, koska hän tuntui kohtelevan muita heimonsa jäseniä kuin kuulusteltavia ja sillä tavalla ei tässä pelissä pitkälle pötkitä.

Pakko toivoa, että entinen agentti pysyy pitkään mukana, koska hänestä irtoaa vielä kunnolla viihdettä jos hän jatkaa samalla tavalla jatkossakin, mutta todennäköisesti hänestä hankkiudutaan eroon mahdollisimman nopeasti, koska kukaan ei voi luottaa häneen ensimmäisen heimoneuvoston tempauksen jälkeen.
 
Amazing Racessa 'Toinen yritys'-sarjassa kärkikvartetti selvillä. Tänään putos gootit. Ihan varmasti tuossa goottipariskunnassa Vyxsen panee sitä kitijäneitipoikaa straponilla perseeseen. Varmasti.
 
Heh, Amazing racessa eka tyttöpari hukkas passin jo ennen ENSIMMÄISTÄ lentoa.:p
 
Amazing Racessa nyt Maikkarilla näytettävällä kaudella kaikki itsekeskeiset mulkut putos ensimmäisinä. Olympialumilautailijahipeissä on jotain kovin sympaattista, vähän kuin niissä muutaman kauden takaisissa voittajissa.
 
Amazing Racessa nyt Maikkarilla näytettävällä kaudella kaikki itsekeskeiset mulkut putos ensimmäisinä. Olympialumilautailijahipeissä on jotain kovin sympaattista, vähän kuin niissä muutaman kauden takaisissa voittajissa.

Näin on. Tummaihoiset oli iloisia kun pääsivät Afrikkaan.
 
Ne maajussi-keski-ikäistyneet, jotka ovat aviopari on meikun suosikkeja.
Harmillista, että taitavat seuraavassa episoodissa pudota pois.

Lumilautajanttereille myös :thumbup:, koska ottavat ilon irti reissailusta ja asenne on just tuota Levillä minttukaakaolla-tasoa.
 
Kyllä näitä jaksoi katsoa joku 4-5 tuotantokautta, mutta enää ei pysty. Molempia näitä ohjelmia pitäisi uudistaa jotenkin, mutta miten, se on vaikea kysymys. Viime sunnuntaina yritin katsoa tätä Amazing Racea ja katsoin noin viisitoista minuuttia, kunnes kyllästyin.
 
Viime sunnuntaina yritin katsoa tätä Amazing Racea ja katsoin noin viisitoista minuuttia, kunnes kyllästyin.
Olisi varmaan kannattanut yrittää katsoa lähetysaikaan lauantaina, niin ei olisi kyllästyminen iskenyt niin nopeasti. :wink:
 
Nyt vasta tallennuksesta viime lauantain Amazing Race. Pääsivät kunnolla ajelemaan Ford Mustangeilla yhtiön testiradalla Belgiassa. Lumilautahipeistä toinen sanoi olevansa kiinnostunut ralliautoilusta - ja nyt ei ollut kyse käännösvirheestä! Musta ex-pro-urheilija sentään vertasi NASCARiin.
 
Ylös