Sergio Perez - Viva Mexico

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Viime kaudella vielä oltiin iloisia ja onnellisia kun Perez pääsi McLarenille ja näyttämään todellisia taitojaan. Buttonillekin piti tulla pataan, monet sanoivat.

Nyt nauretaan että HAHAHA Perez, senkin dorka eikä näytä haittaavan, että ulos joutui. Niin no vuoden aikana ehtii tapahtua ja ajotyyli muuttua.
Perez ajoi viime vuonna alussa hyvin, väläytteli vielä Monzassakin muistaakseni. Mutta mielestäni oli nähtävissä, että niin kauan hän osoitti potentiaalia kun oli nöyrä ja järjestelmällinen. Sitten tuli hype ja ego lähti sfääreihin, sen jälkeen laski myös suoritustaso, jo viime kauden lopulla. Tälläkin kaudella on toki välillä ollut hyvä, mutta liian harvoin. Potentiaalia on, mutta pääkoppa pitäisi vaihtaa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
No pintaliitäjillä lippu tunnetusti vaihtuu hyvinkin nopeasti. Perezin tilanne on kyllä hieman kuin Andrea de Cesarisilla ja Michele Alboretolla aikanaan. Lahjakkuutta on, mutta asenne oli molemmilla miehillä aikanaan ihan yhtä ongelmallinen kuin Perezillä nyt. Ainakin jos tuli vähänkin huippuluokan menestystä.

Molemmat oppivat tosin kantapään kautta ja niin vaikuttaa oppivan Perezkin. Ensi kaudelta mies toki saattaa joutua ulos, mutta rahan avulla on vielä paikkoja vapaana muutamassa tallissa.
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Sergio Perez Iltalehden mukaan sääntöuudistuksesta:
- Joillekin se on oikein ja joillekin väärin, mutta minä näen sen positiivisena. Viimeisestä kisasta tulee paljon parempi, kun kaikkien tilanteet voivat muuttua totaalisesti.
Minä ymmärrän tuon Sergion sanomana niin että hän aikoo ajaa vähän syöksymmin ja riskimmin viimeisen kisan. Kiva kiva.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Siis eihän tää kaveri ole edes todellinen. Katsokaa, mitä se nyt on päästänyt suustaan. Joku megalomania tätä miestä kyllä vaivaa, sen verran ylimielistä puhetta taas kerran. Juuri on saanut sopimuksen edes jonnekin ja heti ollaan jo mollaamassa tallia nimittämällä sitä epäsuorasti pelkästi ponnahduslaudaksi ja väliaskeleeksi. Luulisi tuossa tilanteessa olevan parasta pitää tällaiset ajatukset ihan ominaan.

- Toivottavasti meillä voi olla vahva auto ja voimme jälleen vahvistaa kärkitalleille, että olen oikea kuljettajalle heille. Toivottavasti pystyn siihen ja saan toisen tilaisuuden kärkitallissa ja lisäksi voittavassa autossa.
http://www.suomif1.com/2013/12/sergio-perez-odottaa-jo-paluuta-karkitalliin/
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
No pintaliitäjillä lippu tunnetusti vaihtuu hyvinkin nopeasti. Perezin tilanne on kyllä hieman kuin Andrea de Cesarisilla ja Michele Alboretolla aikanaan. Lahjakkuutta on, mutta asenne oli molemmilla miehillä aikanaan ihan yhtä ongelmallinen kuin Perezillä nyt. Ainakin jos tuli vähänkin huippuluokan menestystä.

Molemmat oppivat tosin kantapään kautta ja niin vaikuttaa oppivan Perezkin. Ensi kaudelta mies toki saattaa joutua ulos, mutta rahan avulla on vielä paikkoja vapaana muutamassa tallissa.
A. de Cesarisin asema Marlboron lellipoikana on tiedossa, mutta lisätietoja Alboretosta? Käsittääkseni kyseessä oli pidetty kuski Scuderialla. Taisteli mestaruudesta Prostia vastaan 1985 käytännössä ensimmäisenä italialaisena vuosikymmeniin. Sen jälkeen ajoi kuratalleissa pidemmän stintin. Ja juu, kyllähän Checon vapaapudotus vähän ennakoi sitä että Marussia-penkki olisi haarukassa 2015.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7199
Siis eihän tää kaveri ole edes todellinen. Katsokaa, mitä se nyt on päästänyt suustaan. Joku megalomania tätä miestä kyllä vaivaa, sen verran ylimielistä puhetta taas kerran. Juuri on saanut sopimuksen edes jonnekin ja heti ollaan jo mollaamassa tallia nimittämällä sitä epäsuorasti pelkästi ponnahduslaudaksi ja väliaskeleeksi. Luulisi tuossa tilanteessa olevan parasta pitää tällaiset ajatukset ihan ominaan.



http://www.suomif1.com/2013/12/sergio-perez-odottaa-jo-paluuta-karkitalliin/
Pereziä ei voi syyttää ainakaan itseluottamuksen puutteesta, mutta jotta hän vielä jonakin päivänä pääsisi huipputalliin olisi hänen opittava kunnioittamaan muita kuljettajia edes sen verran, että ohittaessa edellä ajavaa ei vedetä häntä päin eikä pakoteta ohitettavaa autoa ajamaan ulos radalta törmäyksen välttämiseksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Alboreto oli Tyrrellin suosikkipoika ja hänestä yritettiin leipoa Ferrarillakin suurta mestaria ja muista kuljettajista etenkin Stefan Johanssonia yritettiin alistaa kakkoskuljettajaksi. Johansson pisti kuitenkin vastaan minkä vuoksi hän sitten menetti tallipaikkansa ja jatkosopimuksensa Ferrarilla kaudeksi 1987. No saipahan Marco Piccinini siitäkin kikkailusta korvilleen.:D Ja lopulta Alboretokin hävisi myös Bergerillekin.

Eli asenne miehellä vaihtui lopullisesti vasta vastoinkäymisten ja totuuden iskiessä kasvoille. Muuten olisi voinut olla vähän toista luokkaa koko miehen asenne tai suosio. Tosin Alboreto oli kyllä ajohaalarien ulkopuolella äärimmäisen pidetty ja muutenkin heti huipputallien vuosiensa jälkeen.

Se off-topicista. Perezin osalta toivottavasti Force Indian tuleva virka antaa riittävän suorituskaluston ja kyvyn taistella paremmista sijoituksista. Perezin osalta kaikki on kuitenkin vielä kovin avointa ja oppimista on vielä paljon luvassa nyt kun avaimet edes olla lajissa mukana on annettu.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös