SM Liiga 2005-2006.

Haa.

On ilmeisesti aika hieman kommentoida keväällä tehtyjä kirjootelmia:

Il Tempo Gigante sanoi:
Haa.
Avataan nyt tämmönenkin.

Vähän "kotiinpäin" vetäen saanen mainita, että Rauman Lukko on hankkinut maalivahdikseen Scott Lankgow'n Pörin Ässistä.

Oma mielipide Lankgow'sta on toistaiseksi hakusessa.

Päivää vaan.

No sen verran nyt syksyn kokemuksista, ja Lankgow'sta, nottei mielipide ei enää ole hakusessa.

Paska, mikä paska. Vaihtoon ja äkkiä.
 
Lukko on kyllä aika hukassa!

Langow on ollut todella huono, mutta eipä niitä maalintekijöitäkään tahdo löytyä.
 
Kyllä se on totuus ja fakta, että liigan taso on pudonnut viime kauden jälkeen järkyttävästi. Toki pelikuviot eivät yleensäkään kauden alussa ole loppuun hiottuja, mutta nyt hyvien ja huonojen jengien välillä on jo aika naurettavan iso ero. Lukon räpistely eilisen matsin ekassa erässä näytti mestistouhulta. Meinasi itku päästä, kun lukkolaiset säntäilivät minne sattui HPK:n ylivoiman siirrellessä kiekkoa. Mielestäni moni joukkue on samassa tilanteessa, jossa viime kaudella oli vain Pelicans. Hyviä pelaajia ei ole. Asia voi tietysti muuttua vahvistusten myötä, mutta aika hiljaiselta näyttää sen suhteen, että kovinkaan moni NHL-seuran hylkäämä vanha starba eksyisi Suomeen. SM-liiga ei taida olla ihan kaikista houkuttelevin vaihtoehto vanhoille pelaajille.
 
Viime kautta nyt ei voida ajatella noin. Se oli poikkeus kausi. Kukahan se oli kun just sano sitä että suomalaisilta kadonnu realismi kun yhtenä kautena oli nhl-tähtiä mukana. Mutta parasta tällä hetkellä on, että patasydän sykkii ja lukko sekä jokerit rämpii! :) Ässät !!! :)
 
Ylös