Kerran SM-liigassa tapahtui näin: Joukkue oli pelannut edellisenä iltana ja saanut turpaansa oikein huolella. Seuraava päivä oli keskiviikko ja päävalmentaja komensi pojat aamujäille. Kun valmentaja vihelsi pilliinsä, ne, joilla oli luistimet ja maila, menivät kaukaloon.
Mutta yhdellä pelaajalla ei ollut muuta kuin korttipakka ja sen hän levitti eteensä vaihtopenkille. Valmentaja huomasi kortit ja sanoi:
"Pelimies, kortit pois!"?
Aamujäiden jälkeen pelimies raahattiin valmentajan autoon ja vietiin seuran toimistolle. Toimitusjohtaja kysyi:
"Perustelkaa tekonne tai rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan."
Pelimies vastasi:
"Herra toimitusjohtaja! Olen pelannut hyvin melkein koko kauden, mutta nyt minulla ei ole enää motivaatiota, ja toivon, että ymmärrätte vilpittömän selvitykseni."
Näin sanoen pelimies aloitti kertomuksensa.
"Katsokaas, herra toimitusjohtaja. Kun katson korttejani ja näen kakkosen muistan, että jääkiekossa pieni rangaistus on kaksi minuuttia, ja eilenkin sain niitä kaksi.
Kun näen kolmosen, ajattelen niitä kolmea sääli-playoff peliä, joiden jälkeen kautemme viimeistään on ohi.
Kun näen nelosen, tulevat mieleeni neljä edellistä vastustajaamme: ne olivat JYP, TPS, Ilves ja HPK, joille kaikille hävisimme.
Kun näen viitosen, ajattelen viittä kenttäpelaajaa, jotka ovat jäällä täysin kentällisin pelatessa. Yhteensä heitä on kymmenen, viisi keltapaitaista, jotka eivät enää osaa voittaa ja viisi vastustajaa, jotka käyttävät viittä muuta pujottelukeppeinä.
Kun näen kuutosen, tulee mieleeni, että kauden alussa tavoitteeksemme asetettiin kuudes sija, jonka näen nyt karkaavan tavoittamattomiin.
Kun näen seiskan, muistan, että seurallamme on juhlakausi, seitsemän vuosikymmentä tuli täyteen, mutta juuri nyt juhlaan ei ole aihetta.
Kun näen kasin, ajattelen niitä kahdeksaa maalia, jotka meidän verkkoomme eilen tehtiin ja niitä pelaajia joiden virheistä maalit tulivat. Ne olivat minä ja minun kentälliseni.
Kun näen yhdeksikön, ajattelen nykyistä sarjasijoitustamme, jolle joukkueemme on vajonnut viime viikon tunaroinnin jälkeen. Yhdeksän kymmenestä jatkopeleihin menevästä joukkueesta on meitä parempia.
Kun näen kympin, ajattelen sitä käytösrangaistusta, jonka tuomari antoi turhautuneelle tähtipelaajallemme.
Kun näen kuninkaan, muistan, että oli vain yksi ylivertainen jääkenttien Kuningas, pistepörssin johtaja, joka hänkin on nyt vaipunut muiden rivipelaajien joukkoon.
Ja kun näen kuningattaren, ajattelen sitä ämmälaumaa, joka oma joukkueeni juuri nyt on.
Sotilas on tuomari, joka tuhoaa ne viimeisetkin tovonrippeet.
Ja silti, kun lopulta näen ässän, muistan, että kaikki voisi olla paljon huonommin, niin kauhean paljon huonommin.
Kun lasken korttipakan kortit, saan tulokseksi 52, yhtä monta kuin meillä on pelejä kaudessa ilman välisarjoja.
Kun lasken yhteen korttipakan pisteet, saan 364, niitä on vain yksi vähemmän kuin on päiviä sopimuksessani, jota tuskin tullaan jatkamaan.
Maita on neljä, yhtä monta, kuin meillä on ollut pelaavia maalivahteja tällä kaudella ja joista kukaan ei ehkä lopultakaan pysty nostamaan meitä taisteluun voitosta.
Kuvakortteja on yhteensä 12, yhtä monta kuin ensi keväänä on vuosia seuramme edellisestä mitalista ja tällä menolla niitä vuosia tulee vielä paljon lisää.
Kussakin maassa on 13 korttia, yhtä monta, kuin meillä on vastustajia liigassa.
Ja lopuksi, pakkaa selatessani löydän vielä yhden kortin ja se on Jokeri ja sitä katsoessani muistan, että Narri nauraa aina, huomennakin.
Kuten huomaatte, herra Toimitusjohtaja, korttipakka on minulle peliohjelma, tilasto, ottelupöytäkirja sekä sääntövihko, mutta motivaatiota en ole vielä onnistunut korteistakaan löytämään, vaikka olen yrittänyt"
Ja tämä tarina on TOSI.
