Hookah
Elämäntapaintiaani
- Liittynyt
- 24.6.2008
- Viestit
- 4447
Mikä ihmeen läppä? HIFK on Stadin suosituin seura, jonka fanipohja kestää, vaikka joukkue tarpoisikin kellarissa. Joku voisi vähän perehtyä enemmän historiaan, vaikka nyt tuntuukin siltä, että IFK o ihan täys läppä vaa.Kaikkihan sen tietää mikä läppä HIFK tavallaan on. Pidetään niin vitunmoista älämölöä et ollaa Stadin kingejä ja pudotuspeleis tulee heti noutaja. Sentakia tota ei jaksa enää kukaan. 1990-luvulla 3 mitalia, 1998-99 oli hyvät vuodet. 2000-luvulla 1 mitali. Ja sitten heitetään Karalahtikin menemään.
Karalahden hylkääminen oli väärä ratkaisu, varmasti Nybondas olisi hänet saanut kurissa pidettyä, jos olisi halunnut tehdä itsestään täyspäiväisen lapsenvahdin. Penahan meni tuohon Jeren pyörittämään paskalinkoon mukaan ja on nyt ulkona organisaatiosta.
Eikä yhdestä runkosarjaottelusta kannata heti vetää johtopäätöksiä. Pitkä perussarja on ottanut vasta ensimmäiset potkunsa, näitä nyt vain tulee pitkän kauden aikana. Varmasti kunnon turpiinotto puhdistaa ilmaa ja palauttaa jotkut maan pinnalle, joku 4-2,3 häviö ei olisi sitä tehnyt.