Sorsan Kalevi ja veli venäläinen.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MaranelloRed
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Barco:[ sanoi:
"Ei missään muussa sivistysvaltiossa puolueenjohdossa ja valtionvarainministerinä voi toimia henkilö, jonka koulutus on iltalukio."

En muuhun juttuun ota kantaa, mutta tämä on kyllä erittäin terävä huomio karusta todellisuudesta Suomessa.
Kyllä voi ja aivan hyvin, tietääkseni missään länsimaassa ei ole asetettu puoluejohdolle ja ministereille koulutusvaatimuksia. suomestakin poistui oikeusministerin lainopilleisen koulutuksen vaatimus joitakin vuosia sitten. Vaatimukset ministerielle ovat lähinnä kansalaisuudessa tai syntyperäisessä kansalaisuudessa valtiosta riippuen.

Toinen asia sitten jo onkin valitaanko ko kokemuksella tai koulutuksella henkilö esimerkiksi valtionvarainministeriksi. Ei tässä nyt kauhean paljon tarvitse ajassa mennä, niin Suomessa päiviteltiin miten eräässä suuressa valtiossa näyttelijä voitiin valita presidentiksi.
 
No itseasiassa kun ajattelee niin olihan Kalliomäkikin liikunnanopettaja. Kaipa muillakin kuin demareilla on tapana valita tärkeisiin virkoihin umpityhmiä marionetteja, jotka kantavat tiukassa paikassa vastuun ja joiden omat ajatukset eivät tule vahingossakaan häiritsemään omien etujen ajamista.

Politiikka on kyllä hienoa.
 
Demokratiassahan voidaan periaatteessa valita kuka hyvänsä mihin tahansa hommaan, toisaalta niin ei ole pakko tehdä.
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
Juu, ei itketä, niin hyvät naurut sait taas aikaan.

Mutta joo, voisit pikkuhiljaa kertoa kenen pilailunikki olet. Todellinen, vakavasti otettava hahmohan et ole lain, se on aikoja sitten tullut selväksi.

Ihmettelen vain että tämä pelleily on saanut asiapuolella jatkua näinkin kauan.

Miksi pieni Suomi syytää suunnattomia määriä rahaa Venäjälle? Mitä ison Venäjän asiat kuuluvat Suomelle? Miksi öljyvaroilla rikastunut Venäjä ei tee mitään invastuktuuvinsa parantamiseksi? Suomessa on vaikka mitkä asiat rempallaan. Täällä asuu mm. 500 000 eli puoli miljoonaa eli 1/10 väestöstä alle EU:n määrittelemän KÖYHYYSRAJAN ja Suomi rahoittelee jotain hankkeita Venäjällä. MIKSI? Mitä ne hankkeet Suomea hyödyttää? Minä en puhu mistään suomalaisten yritysten investoinneista, vaan SUOMEN VALTIO tekee näin. SUOMEN VALTIO tuhlaa meidän verorahoja jonnekin Venäjälle, MIKSI?
 
Viimeksi muokattu:
mn97 sanoi:

Miksi Suomi antaa kehitysapua Afrikkaan? Ne meinaa nyt sun logiikallasi väkisin tehdä meistä neekereitä?
Jos et oikeasti ymmärrä miten Suomea hyödyttää vaikkapa lähialueelle sijoitetut luontoa säästäviin projekteihin suunnatut varat niin se on voivoi...mut ei ehkä kannattais noin suureen ääneen huudella tyhmiä johtopäätöksiä niiden suhteen.
 
Kuvitellaan Mn, että asut omakotitalossa, naapurisi tontilla on aivan suunnaton haiseva paskakasa, josta sulle aiheutuu sekä haju että terveyshaittoja. Syystä tai toisesta naapurisi ei sitä poista, voit päästä haitasta eroon maksamalla osan paskakasan peittämisestä tai kompostoinnista, tekisitkä niin ?
 
jps sanoi:

No miksi sitten rahoitetaan myös hankkeita jossain Valko-Venäjällä tai Ukrainassa? Ei lähelläkään Suomen rajaa.

"On perusteltua kysyä, miksi 5 miljoonan asukkaan Suomi rahoittaa 140 miljoonan asukkaan Venäjää, jolla on noin 50 mrd. dollarin käyttämätön öljykassa ja sitä olennaisesti suurempi valuuttavaranto?"
 
Haloo, nyt sulla on maantiede aika pahasti hakusessa. :D :D :D Ukraina ja Valko-Venäjä on itsenäisiä valtioita. Eivät osa Venäjää.
Elät kyllä melko tehokkaasti menneisyyttä.
 
Moe Szyslak sanoi:
Jaska on saanut ylivoimaisen kilpailijan Vuoden Törppö-kisaan. :D

Sinänsä kertoneeko mistä tuuli puhaltaa täällä, varmaankin, mutta eipä noi mn97:n jutut sen kummepia, ovatpahan vaan spektrin toisesta reunasta, ole kuin Black Leopardin, joka ei saa osakseen juuri ollenkaan vittuilua, vaikka jätkään verrattuna lumiukko istuu olohuoneen sohvalla.
 
Viimeksi muokattu:
Oho sanoi:
Sinänsä ketoneeko mistö tuuli puhaltaa täällä, varmaankin, mutta eipä noi mn97:n jutut sen kummepia ovatpahan vaan spektrin toieseta reunasta ole kuin Black Leopardin, joka ei saa osakseen juuri ollenkaan vittuilua vaikka jätkään verrattuna lumiukko istuu olohuoneen sohvalla.
Tuo on aivan totta, ehkäpä Suomessa on muodostunut tavaksi pilkata toista laitaa kun toista ei juuri historiallisista syistä ole uskallettu. Totuudessa ja kaikkien mahdollisten asioiden kääntämisessä itselleen sopiviksi molemmat ovat aivan yhtä oivia. Uskonnollinen paatos on molemmilla aivan yhtä syvä.
 
Oho sanoi:
Sinänsä kertoneeko mistä tuuli puhaltaa täällä, varmaankin, mutta eipä noi mn97:n jutut sen kummepia, ovatpahan vaan spektrin toisesta reunasta, ole kuin Black Leopardin, joka ei saa osakseen juuri ollenkaan vittuilua, vaikka jätkään verrattuna lumiukko istuu olohuoneen sohvalla.
Kapitalismia ja markkinataloutta on nykypäivänä niin paljon helpompi vihata. Roskalehdistö ruokkii vielä tehokkaasti näitä tuntoja. Iltapäivälehdet kertovat tämän tästä eliitin huimista ansioista ja eduista. Erilaiset seiskapäivää -julkaisut ovat täynnä rikkaiden omaisuutta esitteleviä juttuja.

Tuntuukin välillä siltä, että nykypäivän sosialismin ainoa käyttövoima on ihmisten kateus. Talouspoliittisten lainalaisuuksien kanssa sillä ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään tekemistä.
 
Törni sanoi:
Tuntuukin välillä siltä, että nykypäivän sosialismin ainoa käyttövoima on ihmisten kateus. Talouspoliittisten lainalaisuuksien kanssa sillä ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään tekemistä.
On aina itselle miellyttävämpää kokea kaiken epämiellyttävän olevan muiden, mielellään tavallaan kasvottoman muille pahaa tahtovan joukon aikaansaannosta. Yritysjohtajat ja varakkaat ihmiset tunnetusti ovat rosvoja sekä ahneita ryökäleitä, jotka pyrkivaät paitsi tienaamaan muiden kustannuksella ja nauttivat sitä enemmän mitä kehnommin muilla menee. Suomalaisten käyttövoimana kateus muita kohtaan on kyllä ehtymätön voimavara - ei niinkään ole tärkeätä että itsellä menisi hyvin vaan että muilla menee huonosti.
 
Oho sanoi:
Sinänsä kertoneeko mistä tuuli puhaltaa täällä, varmaankin, mutta eipä noi mn97:n jutut sen kummepia, ovatpahan vaan spektrin toisesta reunasta, ole kuin Black Leopardin, joka ei saa osakseen juuri ollenkaan vittuilua, vaikka jätkään verrattuna lumiukko istuu olohuoneen sohvalla.

Kiitos. Pidät mukavasti huolta siitä että keskustelun taso pysyy ainakin omalta kohdaltasi tunnetun korkeana.

Toiset täällä pystyvät puhumaan asioista ilman jatkuvaa v---ilua toisilleen vaikka eivät muista tai heidän mielipiteistään aina niin pitäsikään, mutta ilmeisesti haluat että on ehdottomasti saatava muutos ja heti :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Törni sanoi:
Tuntuukin välillä siltä, että nykypäivän sosialismin ainoa käyttövoima on ihmisten kateus. Talouspoliittisten lainalaisuuksien kanssa sillä ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään tekemistä.

Sulla menee puurot ja vellit sekaisin. Kateus ja kyky tunnistaaa epäoikeudenmukaisuus ovat niin eri asioista kuin mahdollista. Tuo on tuota samaa ylimielistä vähättelyä kuin esim. kansan mielipiteen kuuntelemisen leimaaminen populismiksi.
 
Black Leopard sanoi:
Toiset täällä pystyvät puhumaan asioista ilman jatkuvaa v---ilua toisilleen vaikka eivät muista tai heidän mielipiteistään aina niin pitäsikään, mutta ilmeisesti haluat että on ehdottomasti saatava muutos ja heti :rolleyes:
Toi jäi nyt painamaan mieltä. Mitä "he" eivät muista ?!
 
Black Leopard sanoi:
Kiitos. Pidät mukavasti huolta siitä että keskustelun taso pysyy ainakin omalta kohdaltasi tunnetun korkeana.

Toiset täällä pystyvät puhumaan asioista ilman jatkuvaa v---ilua toisilleen vaikka eivät muista tai heidän mielipiteistään aina niin pitäsikään, mutta ilmeisesti haluat että on ehdottomasti saatava muutos ja heti :rolleyes:

Mutta eihän siinä edes ollut mitään vittuilua, pikemminkin mielipiteenilmaus johon toinen osapuoli ei ainakaan vielä ole takertunut...

Eikä siinä mitään, että mielipiteitä esittää mutta siinä vaiheessa kun ruvetaan kovasti tanakoita lausahtelemaan asioista joille voidaan oikeasti määrittää totuusarvo, siis asioista joilla oikeasti on joku laita, niin on aivan turha piiloutua mielipiteiden taakse.

Mielipiteillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä joko sitä on oikeassa tai ei ole oikeassa, mutta jos tervettä järkeä ei ole kannattaa käydä kouluja tän oppimiseksi, niin mäkin tein.
 
Black Leopard sanoi:
Toiset täällä pystyvät puhumaan asioista ilman jatkuvaa v---ilua toisilleen vaikka eivät muista tai heidän mielipiteistään aina niin pitäsikään, mutta ilmeisesti haluat että on ehdottomasti saatava muutos ja heti :rolleyes:
Ei Oho'n kommentissa todettu kuin äärilaitojen näkemysten saavan aivan erilaisen kohtelun muilta foorumisteilta, johtuen joko mielipiteestä tai kirjoittajasta. Totesipa omaasi vastakkaisen laidan mielipiteen esittäjän saavan vittuilua osakseen rankasti, sinun mielipiteesi eivät vastaavaa saa. Huolimatta siitä, että molempien äärilaitojen mielipiteet tuppaavat totuusarvoiltaan olevan samaa luokaa. Asioiden yhdistelemisessä molemmat vetävät mutkat suoriksi ja yhdistelevät varsin ennakkoluulotomasti asioita toisiinsa haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi.
 
Ylös