Suomalaisten tulevaisuus F1:ssä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja de rong
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuinka on mahdollista, että strippiklubilla tapahtuu alastomuuteen liittyvä kulttuurikonflikti?:doubtful: Kysehän taisi olla alun perin siitä, että Kimi rikkoi ko. klubin sääntöjä, aikaansahan siellä viettää moni muukin stara, kuitenkin housut päällä.
 
Bobakki sanoi:
Kuinka on mahdollista, että strippiklubilla tapahtuu alastomuuteen liittyvä kulttuurikonflikti?:doubtful:

Think man! :D Siis yhdet säännöt asiakkaille ja toiset työntekijöille. Tällöin asiakkaat arvioidaan siis kulttuurin normien mukaan. Pointti on siinä että stripparit ovat siellä strippaamassa työkseen ja se sallitaan tai ymmärretään anglosaksisessa kulttuurissa, mutta muiden strippaaminen aiheuttaa närästystä enemmän kuin vaikkapa Suomessa.
 
jepujee sanoi:
Se kumpi on nopeampi on ykköskuski... Kuten Kimi sanoi, ei tämä tee häntä yhtään hitaammaksi. Ei talli ala tahallaan hidastaa Kimiä.

Tuskinpa mclarenilla on mitään intressejä ruveta hidastamaan toista kuljettajaansa, kuitenkin tallilla on varmasti tähtäimessä tallimestaruus(kin), joten tahallisessa kuljettajan "hidastamisessa" ei olisi pieintäkään järkeä.
 
proMB sanoi:
Saattaahan tässä kaiken lisäksi olla perinteinen kulttuurikonflikti. Käsittääkseni englantilaisilla ja amerikkalaisilla on sairaalloinen suhtautuminen kaikkeen alastomuuteen.. vähän paljasta pintaa ja heti julistetaan kauheaa skandaalia..

:yuck:

Nimenomaa. Siks siellä tehdään sellasia leffojakin joissa ollaan enimmäkseen vaatteet päällä. Samanlaista hemmetin tuplamoralismia koko roska mitä näiden julkisuuden henkilöiden välityksellä yritetään harrastaa. Voivotellaan kuinka se on kauheeta ja ite vedetään viikon päästä perseet olalla hämeenkadun UKK kulkuetta auton katolla ilman housuja seisten.
 
Salo ripittää Kimiä

Kaikkein koomisinta on että joku Mika Salo ripittää Iltalehdessä Kimiä. Mies, josta ei paljon muuta muisteta kuin kännissä ajaminen ja kännissä sikailu joka oli aika paljon vakavampaa kuin Kimin tapauksessa.

Ai niin. Piti muistaa mainita ne Muut Salon saavutukset, koska Iltalehtikin ne mainitsi.

Myös Ferrarille kyytiä antanut Suomalainen.
 
Calvin sanoi:
Think man! :D Siis yhdet säännöt asiakkaille ja toiset työntekijöille. Tällöin asiakkaat arvioidaan siis kulttuurin normien mukaan. Pointti on siinä että stripparit ovat siellä strippaamassa työkseen ja se sallitaan tai ymmärretään anglosaksisessa kulttuurissa, mutta muiden strippaaminen aiheuttaa närästystä enemmän kuin vaikkapa Suomessa.

Tää on kyllä just hieman huvittavaa, suomessa joraillaan pöydillä, riehutaan muutenki ympäripäissään konttaillaan siellä täällä ja helikoperit on normaali näky lähes missä tahansa! Ehkä joskus saa paheksuvia katseita ja hieman nolottaa jälkikäteen mutta silloinkin lähinnä siksi kun ei muista mitä tuli tehtyä?!

Eikä noista juuri lehtiin sen kummemin kirjoitella! Toisaalta kun miettii että esim. Button tulisi tänne jonnekkin strippiclubille örveltämään samaan tyyliin kuin muut perussuomalaiset, niin siitä kyllä kirjoitettas ensin täällä ja sitten maailmalla, saatikka sitten Schumi!

Kimi parka on vaan silmätikku, onneks ite saa pyöritellä koptereita suht rauhassa :D
 
HÖYNÄ sanoi:
Odotinkin että koska Salo mahtaa herätä kommentoimaan Iltalehteen kaikessa viisudessaan. Irwinen kommentit vielä puuttuvat.

Onneksi tälle toikilla kaikki, joka-alan asiantuntijat, kertovat miten asiat oikeasti ovat.
 
Misa1 sanoi:
Tää on kyllä just hieman huvittavaa, suomessa joraillaan pöydillä, riehutaan muutenki ympäripäissään konttaillaan siellä täällä ja helikoperit on normaali näky lähes missä tahansa! Ehkä joskus saa paheksuvia katseita ja hieman nolottaa jälkikäteen mutta silloinkin lähinnä siksi kun ei muista mitä tuli tehtyä?!

Eikä noista juuri lehtiin sen kummemin kirjoitella! Toisaalta kun miettii että esim. Button tulisi tänne jonnekkin strippiclubille örveltämään samaan tyyliin kuin muut perussuomalaiset, niin siitä kyllä kirjoitettas ensin täällä ja sitten maailmalla, saatikka sitten Schumi!

Kimi parka on vaan silmätikku, onneks ite saa pyöritellä koptereita suht rauhassa :D

Missäspäin käyt itse housut kintussa bailaamassa? Sen verran on tullut lauantai-illan huumassa oltua ympäri Suomea ettei ihan heti tule mieleen, että joka paikassa ukkomiehet tulisivat lerssiä heiluttaen vastaan...privat ovat sitten ihan erikseen
 
Calvin sanoi:
Think man! :D Siis yhdet säännöt asiakkaille ja toiset työntekijöille. Tällöin asiakkaat arvioidaan siis kulttuurin normien mukaan. Pointti on siinä että stripparit ovat siellä strippaamassa työkseen ja se sallitaan tai ymmärretään anglosaksisessa kulttuurissa, mutta muiden strippaaminen aiheuttaa närästystä enemmän kuin vaikkapa Suomessa.

jaa, onko näin ?

vaikka kokemusta ei ole, niin jotenkin veikkaan, että ellei kyse ole bordellista (jolla on eroa strippariklubiin) niin jos omat housut vetäsee nilkkoihin, niin melko nopeasti löytää itsensä kadulta ...
 
Felix sanoi:
Missäspäin käyt itse housut kintussa bailaamassa? Sen verran on tullut lauantai-illan huumassa oltua ympäri Suomea ettei ihan heti tule mieleen, että joka paikassa ukkomiehet tulisivat lerssiä heiluttaen vastaan...privat ovat sitten ihan erikseen

Juu ei noita ihan joka paikassa käy!

Kyllähän jokainen saa pitää hauskaa, mutta kyllä Kiminkin pitäisi ymmärtää rajat, hän ei kuitenkaan ole ihan kuka tahansa 25:n jätkä.

ois muuten kiva lukea kommentteja, jos schumi ois tehnyt vastaavaa :)
 
jaska sanoi:

Joo, ei ole kuin kuka tahansa 25 vuotias jätkä, monet varsinkin jo naimisiin ehtineet ja hyviin ammatteihin päässeet, ovat jo jättäneet teini-ikäiselle tyypillisen römyämisen taakseen, jotkut toki eivät :eek!:

Mitä tulee otsikon kysymykseen suomalaisten tulevaisuudesta F1:ssä - tulevaisuus on luultavasti hyvä.
 
miika sanoi:
Joo, ei ole kuin kuka tahansa 25 vuotias jätkä, monet varsinkin jo naimisiin ehtineet ja hyviin ammatteihin päässeet, ovat jo jättäneet teini-ikäiselle tyypillisen römyämisen taakseen, jotkut toki eivät :eek!:

totta tuokin :eek!:
 
jaska sanoi:
jaa, onko näin ?

vaikka kokemusta ei ole, niin jotenkin veikkaan, että ellei kyse ole bordellista (jolla on eroa strippariklubiin) niin jos omat housut vetäsee nilkkoihin, niin melko nopeasti löytää itsensä kadulta ...
Samaa oli tarkoitus sanoa.
 
jepujee sanoi:
Se kumpi on nopeampi on ykköskuski... Kuten Kimi sanoi, ei tämä tee häntä yhtään hitaammaksi. Ei talli ala tahallaan hidastaa Kimiä. Eiköhän ne tiedä miten hyvä kuski Kimi on ja käyttää sen omaksi edukseen. Voittaminen on kuitenkin se pääasia McLarenille, ei se mitä sponsorit ja ihmiset sanoo Kimistä.

Jos JPM on vain yksinkertaisesti nopeampi, niin sitten se on eri asia.

Voipi olla turha kuvitella että jompi kumpi olisi selvästi toista nopeampi. Silloin kaikki muut asia vaikuttavat suosikki kuskiksi pääsyyn...
 
Pyrys sanoi:
Tuskinpa mclarenilla on mitään intressejä ruveta hidastamaan toista kuljettajaansa, kuitenkin tallilla on varmasti tähtäimessä tallimestaruus(kin), joten tahallisessa kuljettajan "hidastamisessa" ei olisi pieintäkään järkeä.

Päinvastoin. On tallille paljon parempi että toinen kuljettaja on hieman hitaampi.
 
Felix sanoi:
Missäspäin käyt itse housut kintussa bailaamassa? Sen verran on tullut lauantai-illan huumassa oltua ympäri Suomea ettei ihan heti tule mieleen, että joka paikassa ukkomiehet tulisivat lerssiä heiluttaen vastaan...privat ovat sitten ihan erikseen

Puhuinko itsestäni? Siks toisekseen, en ole ukkomies, vielä :alppu:
 
Misa1 sanoi:
Puhuinko itsestäni? Siks toisekseen, en ole ukkomies, vielä :alppu:
No sano nyt sitten kenestä ihmeestä puhuit? En ole minäkään ennen nähnyt puheena olevaa suoritusta missään.
 
Ylös