Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola sanoi aiemmin IS:n haastattelussa tilanteessa olevan Suomen kannalta todella paljon pelissä.
– Donald Trump muuttaisi kokonaan Yhdysvaltojen suhdetta Venäjään. Hän antaisi Vladimir Putinille enemmän sananvaltaa Euroopassa. Venäjä saisi enemmän omaa tahtoaan näkyviin, erityisesti reuna-alueillaan, Aaltola ennusti.
Donald Trumpin arvellaan presidentiksi päästessään pyrkivän yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Aaltolan mukaan Trump myös tuntee ”sielujen sympatiaa” Putinin kanssa ja voisi olla valmis näyttämään maansa mahtia solmimalla samanlaisia suurvaltasopimuksia, joita toisen maailmasodan voittajavaltioiden johtajat solmivat Krimin niemimaalla solmitussa Jaltan koferenssissa.
– Silloin me olisimme etäällä Helsingin hengestä, jossa koordinoitiin eurooppalaista järjestystä. Olisimme paljon lähempänä Jaltaa, jossa suurvallat vetivät isoja linjoja ja etupiirejään Euroopan kartalla