Suunnitelma kolmen kuljettajan talleista.

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Lotus ja Sauber ovat jo tällä kaudella häntäpäässä. Lotuksella on muutama jämäpiste, Sauberilla ei sitäkään, joten eivät ole tällä hetkellä edes keskitason talleja. Eihän yksityyppiluokka tallien määrään vaikuta. Tyyppiluokkaa voi ajaa vaikka kahden kuskin tiimeillä tai sitten järjestäjä hoitaa autot kaikille. Toivottavasti kumpikaan ei tule olemaan F1:n tulevaisuutta.
Lotuksen ja Sauberin heikko vauhti on paremminkin seurausta jo viime vuoden talousvaikeuksista. Toissakauden jälkeen näiden tallien ei olisi kuulunut viime kaudella joutua talousvaikeuksiin, 2012 Lotus oli WCC:n 4:s ja Sauber WCC:n 6:s. Kyllä noilla tuloksilla olisi pitänyt varmistua kunnollinen rahoitus seuraavaksi kaudeksi, mutta kovin teki tiukkaa.

Yksityyppiluokka oli paljonkin liioiteltua, mutta jos valmistajien määrän väheneminen hyväksytään, eikä yritetä mahdollistaa uusien mukaantuloa, niin valmistajien määrä vähenee koko ajan. F1:een on vaikea tulla muuten kuin ostamalla olemassa oleva talli. Jos talli lakkautetaan, on kilpailukykyistä uutta tallia vaikea saada.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eli minusta 3 auton tallite ei ole hyvä ajatus. Sitten mitä minusta pitäisi tehdä jatkaen 2 auton talleilla:

  • Kynnystä tulla sarjaan pitäisi laskea.
  • Ostoautot/ostokomponentit laskemaan kuluja.
  • FOM-rahat vain valmistajatalleille. (FOM-rahat lienee pitemmän päälle välttämättömia, joten insentiiviä oman auton rakentamiseen.)
  • Ostoauto tarjoaisi pohjan oman auton suunnittelulle.
  • Asiakasautot myös tulonlähde valmistajatalleille.
  • Rajoita asiakkaat yhteen per valmistaja.
Käänteinen systeemi siis sille Mosleyn ehdotukselle, jossa heikommille talleille tarjottiin helpotusta. Tuossahan rikkaat tallit käärivät kaikki rahat.

Yhden asiakkaan rajoitus johtaa helposti farmitallikuvioon. Toki näitä on ennenkin ollut ja on nykyäänkin.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9344
Sellainenkin ajatus kävi mielessä, että jos vaikka yksi talli menisi nurin tämän kauden jälkeen, niin jäljelle jääneet kymmenen tallia ajattaisivat kolmea autoa kahdessa kisassa, yksi kerrallaan. Kisoja kuitenkin on ensi kaudella 20.

Valinnat tehdään MM-sarjan mukaisessa järjestyksessä, ensimmäinen valintavuoro Mersulla ja viimeinen Sauberilla (oletuksella, että Caterham lopettaa)

Mersu (Saksa), Red Bull (Itävalta), Williams (Britannia), Ferrari (Italia) valitsevat omat kotikisansa. McLaren ei voi valita enää Britannia, joten valinta kohdistuu Belgiaan tarkoituksenaan tuoda Vandoorne kolmanteen autoon. Force India, Toro Rosso, Lotus, Marussia ja Sauber tekevät sitten omat valintansa ennen toista valintakierrosta.
 
Ylös