Suurajojen erikoiskokeet

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948

Jos traileri pitää paikkansa niin melkoista materiaalia tulossa, 50 videota, yksi per päivä. Laajavuori ja Humalamäki jo eetterissä. Jos tosiaan koko -85 vuoden reitin on kuvannut, tai edes osan, ja pätkistä tulee incarit, niin iso käsi täältä jo AL-Rallymedialle!
Uudelleenpostaus tälle, kun alkaa Aulangon tauko ja harvemmin videoitut pätkät lähestymään

Itselle Kuukanpään alku ja loppu oli ennennäkemätöntä, jossain testipätkissä näkyy toki sitä vanhaakin tielinjaa joka on nyt asvaltoitu.


Toritun alku ja loppu, tai keskiosa tähän suuntaan, myös harvemmin viime vuosina ajettua.


EDIT: Kalliokoskea en ollut myöskään koskaan nähnyt auton sisältä, sitä kun ei ole juurikaan tällä vuosituhannella ajettu.

Vuoden 1985 reitin kannalta taas voidaan huomioida että ensimmäiset uudet osuudet kuljettajille ajettiin vasta lauantaiaamuna Ruuhimäen lopussa (samat tiet mitä on ajettu nyt ihan viime vuosina pätkän aluksi eri suuntaan) ja sen jälkeen iltapäivällä Pöykyntien muodossa. Ainoat uudet osuudet ennen Aulangon taukoa olisivat Evon lopuke sekä vastaseen ajetut Iso-Evo ja Kostila.
 
Viimeksi muokattu:

SimoL

Well-known member
Liittynyt
30.4.2016
Viestit
116
Missäs kohtaa Alén lipsautti Kuukanpäässä 1985?
 

rallikiinnostaa

Well-known member
Liittynyt
2.6.2017
Viestit
61
Kopsuontiellä (nykyisin asfalttia) Vääksyssä on ajettu Suurajoissa viimeksi 60-luvulla. Onko jollakin tarkempaa tietoa tämän pätkän vaiheista tai reitistä? Varmaan ollut aika lähellä Lahden pätkää aikataulussa.
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
1985-projektissa huomaa tässä kohtaa taas miten maaston luonne muuttuu, nyppylät on matalampia. Isot tiet on isompaa kyytiä ja ehkä sen takia pätkiä onkin viety enemmän pikkuteille. Toritussa on molempia ja kontrastin todella huomaa. Evon pätkät on taas sitten kokonaan pikkuteitä.

 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Kostilan alku nättiä jouheaa pikkutietä jolla pari teknistäkin paikkaa sekä uudistettua tielinjaa. Loppu näköjään nykyään asvaltoitua

 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Vahteristo olikin yllättäen hienon näköinen luonteikas pikkutie

 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Vahosen viimeinen tie melko makeeta kääntyilevää pikkutietä

 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Nyt on kolme pätkää peräkkäin – Krääkkiö, Ekojärvi ja Maso – tullut aika samantyylistä, hyviä mutkaisia ja nyppyläisiä paikkoja mutta toisaalta myös pitkiä suoria. Mason alkua en ollut nähnyt ennen ja siinä oli pari aika yllättävää mutkaa nypyn jälkeen.

 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948

Voisiko Vahosessa olla tämä Arpiaisen paikka vuodelta 1986? Kommenteissa on yhdistetty juuri Vahoseen, ja joku muu Metron myynti-ilmoituksen mukaan pätkään nro 19, Ekojärveen. Mainittakoon, että pätkät ajettiin siis about samassa muodossa 1985 ja 1986.
Linkki johtaa suljettuun ryhmään. Arpiainen taisi kaataa kahdesti, ensin Raitoossa ja sitten heti seuraavalla pätkällä Vahosella? Ekojärvelle ei ehtinyt.
 

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
36
Onko Jyskälän pätkäajat luettavissa netistä miten hyvin. Multa löytyy 1975 ja 1985 tuloskirjat joissa kaikkien pätkäajat jos joku tieto noilta vuosilta sattuu kiinnostamaan ja ei helposti löydy muualta.
 
  • Like
Reaktiot: DC

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
36


Kun nyt tuli nuo kirjat kaivettua esiin niin ketähän nuo nimmarit ovat. Sopivasti just 1985 seuranta päättynyt niin sopii aiheeseen. Etusivun nimmari voisi olla vaikka suurajojen isä Pentti Barck? (ei mitään tietoa tuli vaan ekana mieleen) Ja oliko jossain roolissa tuolloin? Sisäsivulta löytyy sitten mahdollisesti toimiston sihteerien raapustukset vai ketä he ovat? Nopeasti on kirja tullut ulos kun kirjattu päiväys on kisan päätöspäivä. Kirjan entinen omistaja oli tehdastiimin jäsen joten voi olla oikeasti ensimmäisiä kappaleita ja tuskin jokaista on sihteerit raapustanut.
 

Seniorikansalainen

Well-known member
Liittynyt
26.11.2017
Viestit
59
Olisiko nuo etusivun nimmarit ratamestari Pentti Huisman ja Jack Grönroos, missähän roolissa Jakke tuona vuonna oli?
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Perämaa, uusi pätkä vuodelle 1985, ei ajettu enää 1986. Onkin ensimmäinen kokonaan isolla tiellä ajettava pätkä Mattilan jälkeen. Muutama maukas mutka täälläkin toki.

 

KooHoo

Well-known member
Liittynyt
18.3.2012
Viestit
192
Sijainti
Espoo
Olin eka kertaa katsomassa Jyväskylän suurajoja vuonna 1986 mutta paikka on vielä vähän hakusessa. Ek oli hyvin todennäköisesti ek 19 Ekojärvi 20,38 km kohdalla oleva risteys. Paikka näkyy alla olevassa videossa kohdassa 0:39 – 0:49. Mutta kun katson 1985 road trip videota paikka ei näytä samalta (12:59). Vähän ennen risteystä tie on oikaistu ja vanha linjaus täsmää muistikuvan mukaan että autot tuli metsän takaa ja sen jälkeen tie kääntyi vasemmalla notkoon. Pystyykö kukaan varmistamaan että olen ollut siellä?;)

0:39 – 0:49

Road trip ekojärvi (12:59)

Google maps kohdasta jossa näkyy myös tien vanha linjaus (videolla 12:50 – 12:54)
https://www.google.com/maps/place/Kaltsilantie,+Sastamala/@61.307258,23.1041527,460m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x468ecb0a5a08e641:0x60bfe088a406c69c!8m2!3d61.3033919!4d23.0935365
Kansallisissa ralleissa joita löytyy rally-mapsissa tätä osuutta ei ole ajettu. Vuonna 1985 ekojärvi ajettiin keskellä yötä joten siltä vuodelta ei varmaankaan löydy videoita.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
688
Pystyykö kukaan varmistamaan että olen ollut siellä?;)

Tämän asian 100% varmistukseen tarvittaisiin varmaankin aikakone ja toisin kuin Arnoldin varustus Terminaattorissa...mielellään myös valokuva kohdehenkilöstä mukaan penkalle paikannusta helpottamaan.

Mutta joo jos vakavasti puhutaan, niin tuo risteys taitaa olla vasta 21 kilometrin kohdalla. 1985 pätkä jatkui siitä suoraan, mutta 1986 käännyttiin oikealle ennen taloja. Risteys on siitä ilmeisesti vuosien saatossa hävinnyt. Tien profiili, korkeuserot, talot ym. vastaisivat tuohon kohtaan täysin.


https://www.google.com/maps/place/Kaltsilantie,+Sastamala/@61.3118221,23.1021974,185m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x468ecb0a5a08e641:0x60bfe088a406c69c!8m2!3d61.3033919!4d23.0935365
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Se on vasta toi seuraava risteys, jota ei enää ole tielinjassa laisinkaan

Screen Shot 2020-08-31 at 22.24.59.png

Taustalla näkyvät rakennukset täsmää (kaksi ruskeaa puista aittaa ja punainen isompi lato, samoin kallio toisella puolella tietä. Tielinja on kyllä aika tehokkaasti hävitetty, yleensähän noista jää jonkinlainen ura näkyviin.

EDIT: Kaima oli nopeampi :)
EDIT2: https://www.rally-maps.com/1000-Lakes-Rally-1986/Ekojärvi#/gps/61.312266,23.103948
 
Viimeksi muokattu:

KooHoo

Well-known member
Liittynyt
18.3.2012
Viestit
192
Sijainti
Espoo
Kiitos molemmille. Sääli ettei lähestyminen ole kuvattu aikaisemmin niin näkisi koko osuuden mitä pellolta näki. Katselin myös sitä 21 km kohtaa ja se kyllä sopii sittenkin paremmin videoihin. Huomiomerkki on yli ysikymppinen ja risteys oli myös yli ysikymppinen. Muistelin vain että osuus risteyksestä edelliseen mutkaan olisi ollut lyhempi mutta muisti varmaan tekee tepposet. Sen muistin oikein että risteyksen ulkokurvissa olisi ollut joku rakennus. Katsomalla ”vanhat kartat” niin siinä risteyksessä oli lato joka on sittemmin purettu ja tilalle rakennettu asuin talo viereen.

https://vanhatkartat.fi/#14.47/61.31253/23.10315
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6948
Oli tänään Muroleen suunnalle asiaa joten ajelin läpi Muroleen ja Sarvanan/Siikalahden EK:t.

Muroleen alku oli aika kapeaa ja pehmeää tietä. Ei ihmeellistä, pari tiukkaa talonpihaa ja massiiviset hypyt ennen silmille tulevaa risteysvasuria (kuva otettu pätkän tulosuuntaan). Loppu oli hyväpintaisempaa ja leveämpää, mutkaista tietä jolla pari pimeää ja tiukkaa paikkaa, joissain paikoissa ei ojia.


Hypyt kohdassa 2:15
 
Ylös